Ikäihmiselle pitäisi jäädä eläkkeestään hoivakulujen jälkeen suojaosuus, rahaa omaan käyttöön. Aina tämä periaate ei kuitenkaan toteudu.
Ikäihmisten läheisiltä näkyy julkisuudessa yhä useammin viestiä, että heidän läheistensä tulot eivät riitä hoivamaksuihin ja muihin välttämättömiin tarpeisiin. Tällaisen ei pitänyt olla mahdollista sen jälkeen, kun asiakasmaksulaki uudistui vuonna 2021. Mitä tässä oikein tapahtuu?
Nykyisessä asiakasmaksulaissa on säädetty vähimmäiskäyttövarasta, joka arkikielessä kulkee myös nimellä suojaosuus. Tämä tarkoittaa, että tietyissä pitkäaikaisissa hoivamuodoissa asiakasmaksu on yksin asuvalla enintään 85 prosenttia asiakkaan kuukausituloista.
Hänelle pitää aina jäädä vähimmäiskäyttövaraksi ympärivuorokautisessa palveluasumisessa tai pitkäaikaisessa perhehoidossa vähintään 195 euroa kuukaudessa ja pitkäaikaisessa laitoshoidossa vähintään 131 euroa kuukaudessa. Summat nousivat tämän vuoden alussa 9–13 euroa.
”Kyseessähän ovat siis minimikäyttövarat. Lähtökohtana on se, että jos esimerkiksi yksinasuvalla käteen jäävä osuus on enemmän kuin tuo vähimmäiskäyttövara, niin hänelle jää tällöin tämä suurempi käyttövara”, muistuttaa kehittämisneuvos Marjo Kekki sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM:stä).
Miten suojaosuus lasketaan?
Hoivamaksu lasketaan asiakkaan nettokuukausituloista, ja huomioon otetaan eläkkeen lisäksi pääomatulot. Varallisuus ei siis vaikuta maksuun, mutta omaisuuden tuotot vaikuttavat.
”Kaikissa palveluissa voidaan tulona periä ainoastaan jatkuvat tai vuosittain toistuvasti saadut tulot sekä metsätulo laskennallisena”, kertoo STM:n Kekki.
Laskennallinen metsätulo tarkoittaa, että jos ikäihmisellä on metsäomaisuutta, sille arvioidaan laskennallinen tuotto, vaikka myyntituloja ei olisi.
Jos kyse ei ole laitoshoidosta (joka on väistyvä hoitomuoto), ikäihmiseltä laskutetaan yleensä erikseen vuokra ja hoivamaksut. Hoivamaksua laskettaessa vuokra vähennetään ensin nettotuloista. Samoin vähennetään reseptilääkkeiden omavastuu.
Sekä hoivamaksuun että asumiskustannuksiin voi saada myös tukea. Asumistuessa on omaisuusrajat, hoivatukeen puolestaan ei vaikuta omaisuus vaan tarvittavan hoivan määrä.
Tehdään laskuesimerkki vaikka Siun sote -hyvinvointialueen laskurilla: 1 200 euron nettoeläketuloilla ja 580 euron hyväksytyillä kuukausimenoilla (asumispalvelun vuokra, pakollinen kotivakuutus ja reseptilääkkeiden keskimääräinen omavastuu) kuukausimaksu on 425 euroa ja sillä omaan käyttöön jää minimisuojaosuus 195 euroa.
Myös 1 600 euron nettoeläkkeellä ja samoilla menoilla käyttöön jää vain minimisuojaosuus. Omaan käyttöön jäävä osuus alkaa kasvaa vasta, kun nettoeläke ylittää 1 900 euroa.
Mitä suojaosuudesta maksetaan?
Kun ikäihminen on ympärivuorokautisessa hoivassa, maksut kattavat hoivan ja asumisen lisäksi ruuan, siivouksen ja pyykkihuollon. Vähimmäiskäyttövarasta asiakkaan pitää maksaa esimerkiksi parturi tai kampaaja, jalkahoito, hammashoito ja vaatteet – hoivakotien pyykkihuolto ei aina pysy perässä siinä, mikä vaate kuuluu kenellekin.
Apteekin käsikauppalääkkeet ja hoitotarvikkeet ovat hieman harmaata aluetta. Hyvinvointialueiden hinnastojen mukaan muiden kuin korvattavien lääkkeiden, kliinisten ravintovalmisteiden ja perusvoiteiden kustannukset voidaan vähentää nettotulosta ennen hoitomaksua, jos terveydenhuollon ammattihenkilö on arvioinut ne asiakkaan terveydelle tarpeelliseksi. Tästä pitää kuitenkin tehdä hakemus ja selvittää kustannukset erikseen.
Palveluseteli voi mutkistaa
Hyvinvointialueilla on useampi mahdollinen tapa tarjota asukkailleen ympärivuorokautista hoivaa. Alue voi tuottaa hoivapalvelun itse, ostaa sitä yksityiseltä palveluntarjoajalta tai tarjota ikäihmiselle palvelusetelin, jolloin hän tai hänen läheisensä valitsee mieleisensä palveluntarjoajan.
Palveluseteleiden käyttö vaihtelee paljon eri hyvinvointialueilla, samoin niiden arvo suhteessa ostettavan palvelun hintaan. Asiakkaalle voi jäädä enemmän maksettavaa kuin siinä tapauksessa, että palvelun tarjoaisi hyvinvointialue suoraan.
”Palveluseteli on asiakkaan näkökulmasta selvästi monimutkaisempi”, sanoo THL:n erikoistutkija Katja Ilmarinen, joka on iäkkäiden palveluiden ja asiakasmaksujen asiantuntija.
Pirkanmaan hyvinvointialueen Pirhan sivuilta löytyy laskuesimerkki, jossa 1 900 euron nettokuukausituloilla varsinainen hoivamaksu on 1 615 euroa. Kun palvelusetelin enimmäisarvo on kuitenkin pienempi kuin palveluntuottajan päivähinta, tähän päälle tulee maksettavaksi erotus 213,50 eli hoivamaksuun menee yhteensä jo 1 828,50 euroa.
Kaikissa palveluissa suojaosuutta ei ole
Ympärivuorokautisessa hoivassa on THL:n tilastojen mukaan 7 prosenttia yli 75-vuotiaista. Laitoshoito on vielä harvinaisempaa ja koko ajan vähenemään päin. Lisääntymässä sen sijaan on uusi hoivamuoto: yhteisöllinen asuminen.
Se tarkoittaa, että asiakas asuu periaatteessa itsenäisesti hyvinvointialueen osoittamassa asunnossa, jonka yhteydessä on tiettyjä palveluita, kuten ruokailu. Tarvittavat hoivapalvelut hänelle toimittaa kotihoito, ja niistä laskutetaan käytön mukaan.
”Yhteisöllinen asuminen on rinnastettavissa entiseen palveluasumiseen, eli maksut riippuvat siitä, mitä palveluita käytetään”, kertoo Ilmarinen.
Kotihoidon perusmaksut toki noudattavat tulosidonnaisuusperiaatetta. Tässäkin on tavallaan suojaosuus eli maksua peritään vain tietyn bruttokuukausitulon ylittävästä osuudesta. STM:n vuodenvaihteessa päivitetty tuloraja on yksin asuvalla 699 euroa ja kahden henkilön taloudessa 1 290 euroa.
Yhden hengen taloudessa suurin kotihoidon maksumäärä on 35 prosenttia alarajan ylittävistä bruttotuloista, jos kuukausittainen kotihoidon tuntimäärä on 38 tuntia tai enemmän. Tämä täyttyy esimerkiksi neljästä 20 minuutin käynnistä päivittäin.
Ympärivuorokautisen hoivan ja kotihoidon maksujen määräytymiseen liittyy epäjohdonmukaisuus: ensimmäisessä käytetään pohjana nettotuloja, kotihoidossa taas bruttotuloja. STM:n Kekin mukaan asia on ollut näin ”ammoisista ajoista”, ja käytännön yhtenäistäminen vaatisi laajaa selvitys- ja valmistelutyötä.
”Maksupohjien yhtenäistämistä on selvitetty useassa asiakasmaksulainsäädännön muutoksia valmistelleessa työryhmässä, mutta toistaiseksi muutosta ei ole tehty. Haasteena ovat aiemmin olleet muun muassa tietopohjan puutteellisuudet tarkempien vaikutusten arvioinnissa.”
Lisäpalveluista voi kertyä iso summa
Kotihoidon maksujen jälkeen ikäihmisen varojen pitäisi kuitenkin vielä riittää vuokraan, ruokaan ja mahdollisiin lisäpalveluihin.
Esimerkiksi Pirkanmaan hyvinvointialue Pirha luettelee niitä hinnastossaan: kotiin vietävä lounas 10,80 euroa, asiointi- tai kauppapalvelu 16,50 euroa kerralta, peseytymispalvelu 8,90 euroa/kerta, turva-auttamispalvelu 35,00 euroa kuussa (ja lisämaksuja esimerkiksi hellahälyttimestä tai ovivalvontalaitteesta).
Yhteisöllistä asumista koskevat siivouspalvelu 36,90 euroa tunti ja pyykkipalvelu 10,30 euroa kerta. Näistä kertyy helposti kuukausitasolla satasia.
”Lisäpalvelut ovat hankala kohta – iäkkään henkilön voi olla vaikea pysyä kärryillä kaikista näistä maksuista, joita laskutetaan erikseen”, sanoo Ilmarinen.
Toinen poikkeus suojaosuuksiin on lyhytaikainen hoito. Vanhuspalvelulain mukaan ikäihmisen hoivan tarve pitää arvioida ja tarvittaessa osoittaa hänelle pitkäaikainen hoivapaikka kolmen kuukauden kuluessa. Hyvinvointialueella on mahdollisuus sijoittaa ikäihminen kuntoutus- tai arviointijaksolle kolmen kuukauden ajaksi.
Esimerkiksi Varsinais-Suomen Varhassa kuntouttavan lyhytaikaishoidon tai arviointijakson maksu on 43,55 euroa vuorokaudessa. Asiakkaan pitää tuoda mukanaan omat lääkkeet, inkontinenssitarvikkeet tai muut hoitotarvikkeet. Vaikka terveydenhuollon maksukatto 815 euroa täyttyisi, sairaalapäivistä peritään sen jälkeenkin 26,80 euron maksua.
Maksuihin voi saada helpotusta
Mitä sitten, jos ikäihmisen kuukausitulot eivät riitä kaikkiin maksuihin? Kaikki tähän mennessä kerrottu koskee enimmäismaksuja.
”Hyvinvointialue voi päättää periä palveluista laissa pienempiä maksuja tai järjestää palvelun vaikka kokonaan maksutta”, muistuttaa Kekki.
Ministeriö ei seuraa systemaattisesti hyvinvointialueiden asiakasmaksuja, mutta Kekki arvioi, että myönteisiä poikkeuksia maksimimaksuista on.
”Käsitykseni on, että myös pitkäaikaisten palvelujen osalta ainakin osalla alueista voi olla joitakin lainsäädännöstä hieman poikkeavia, asiakkaan edun mukaisia maksuperusteita. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi korkeampi vähimmäiskäyttövara tai jotain tuloja jätetään huomioimatta maksua määrättäessä.”
Lainsäätäjä haluaa olla hoiva-asiakkaiden puolella myös sillä tavoin, että hyvinvointialueille on säädetty velvollisuus alentaa asiakasmaksuja tai jättää ne kokonaan perimättä, jos asiakkaan tai hänen perheensä toimeentulon edellytykset vaarantuvat maksun takia.
”Tällaisissa tilanteissa, joissa asiakkaan maksukyky on heikentynyt, asiakkaan kannattaa olla yhteydessä omaan hyvinvointialueeseen ja pyytää sieltä ohjausta huojennuksen hakemiseen”, sanoo Kekki.
THL:n Ilmarinen arvioi, että maksuhuojennusta käytetään eri hyvinvointialueilla eri tavoin.
”Ei ole tarkoitus, että ikäihminen joutuu taloudellisiin vaikeuksiin maksujen takia. Mutta kaikki eivät tiedä huojennusmahdollisuudesta, ja olisi tärkeää, että hyvinvointialueet kertoisivat siitä aktiivisesti.”
Heidi Hammarsten
