Etusivu
-
BLOGIT 29.11.2024
Suomi ei ole koulutuksen kärkimaa
Koulutus on yksi niistä harvoista aiheista, joista intoudumme ylpeilemään – ja oikein kunnolla. Tosiasia on, että koulutuksen osalta olemme menettäneet etumatkan ja monin paikoin jääneet selvästi jälkeen. Esimerkiksi Pisa-tutkimuksissa Suomen tulos on toistuvasti heikentynyt. -
NUORET JA RAHA 29.11.2024
Opiskelija, stressaavatko raha-asiat? Näillä vinkeillä otat taloutesi haltuun
Niukka kuukausibudjetti stressaa monia opiskelijoita. Raha-asioihin liittyvään ahdistukseen on tarjolla matalan kynnyksen itsehoitokeinoja, joita voi kokeilla lievittämään hankalia tunteita. Yksi hyvä keino on opetella uusia ajattelutapoja taloudenhallinnan tueksi. -
RAHAT 29.11.2024
Säästö- ja sijoitustilit – vertaile täällä 20 pankin korot
Säästö- ja sijoitustilien korot vaihtelevat 0,25 prosentista 3,55 prosenttiin. Taloustaidon vertailussa on 20 esimerkkiä tileistä, joiden korko ylittää nollan. -
BLOGIT 28.11.2024
Kannustinloukku 30 vuotta – purkutalkoot jatkuvat
Helsingin Sanomat haastatteli minua 18.8.1994 verotuksen, tulonsiirtojen ja tulosidonnaisten palvelumaksujen yhteisvaikutuksista työnteon kannattavuuteen ja julkaisi myös aiheesta tekemäni laskelman. Ne osoittivat, että työnteon taloudellinen kannattavuus oli tuolloin toisinaan hyvin heikko tai jopa olematon. -
RAHAT 28.11.2024
Myin osakkeita – mistä summasta maksan verot?
Jos ostan osakkeita 1 000 eurolla ja myyn ne 1 200 eurolla, onko myyntivoittoni tällöin 200 euroa vai osakkeiden myyntihinta 1 200 euroa? Kauppa ei ole kovin kannattava, jos 1 200 euro myynnistä menee vero. -
VAPAALLA 28.11.2024
Mitä edellyttää aseluvan saaminen?
Suomessa on noin 460 000 aseluvan haltijaa ja hieman alle 1,5 miljoonaa luvallista asetta. Poliisi voi myöntää oman aseluvan 18 vuotta täyttäneille. -
TYÖ & ELÄKE 27.11.2024
Joululahja työnantajalta – piileekö paketissa veroansa?
Monet työnantajat muistavat työntekijöitään joululahjoilla. Kätkeytyykö lahjoihin veroansa? Millaisia lahjoja työntekijöille voi antaa verotta? -
BLOGIT 27.11.2024
Tunnetko sanan, joka on eri tavoin tärkeä sekä osakeyhtiölaissa että ihmisoikeussopimuksissa?
"Rakastan sanaselityspeli Aliasta. Parhaimmat pelimuistoni ovat entisten työkavereideni – THL:n Kulttuurisen moninaisuuden tiimin – kanssa. Vuosien varrella pelasimme niin klassikkoversiota kuin itsetehdyillä työhön liittyvillä sanoilla. Itsetehdystä pakasta saattoi nostaa sellaisia sanoja kuin otos, p-arvo, ulkomaalaistaustainen ja yhdenvertaisuus." -
KARON PÖRSSI 27.11.2024
Aina vain kasvavia osinkoja, Elisan Topi Manner?
🅑 JÄSENILLE
KARON GRILLI Teleoperaattoribisnestä on helppo pitää tylsänä. Hintaeroosio nakertaa perusliiketoiminnan liikevaihtoa, mitä pyritään paikkaamaan tarjoamalla uusia, operaattoritoiminnan kylkeen sopivia palveluja. -
BLOGIT 26.11.2024
Kiitos taksiuudistuksesta, Anne Berner – pikkujoulustakin nopeasti kotiin
Aika kultaa muistot ja aiheuttaa vääristymän lähimuistiin. Taksiuudistuksesta muistetaan kertoa kaikki huonot puolet, mutta häveliäästi vaietaan hyvistä. -
KOTI & AUTOT 26.11.2024
Alfa Romeo Giulia Q4 AT8 – palanen kaunista Italiaa
🅑 JÄSENILLE
Matalalinjaiset urheilulliset perheautot alkavat olla historiaa – varsinkin, jos auto on puhtaasti polttomoottoriauto ilman sähköavustusta. Yksi tällainen ”katoavaa kansanperinnettä” edustava automalli on Alfa Romeo Giulia. -
VEROT 26.11.2024
Pidätän itselläni sijoitusasunnon hallintaoikeuden – millä hinnalla voin myydä sen pojalleni?
Ostin viime vuonna 200 000 eurolla sijoitusasunnon, joka on vuokralla. Asunnon hinta on ennallaan. Pidätän itselläni asunnon hallintaoikeuden. Mikä on alin hinta, jolla voin myydä asunnon pojalleni siten, ettei hänen tarvitse maksaa lahjaveroa? -
VAPAALLA 26.11.2024
Turvaistuinseuranta paljasti vakaviakin puutteita – tämä tärkeä ohje unohtuu liian monilta lapsia kuskaavilta
Suurin osa huoltajista kuljettaa lastaan autossa turvallisesti ja asianmukaisessa turvaistuimessa. Syyskuussa tehty seuranta kuitenkin osoitti, että noin joka viidennen lapsen kohdalla turvallisessa kuljettamisessa oli puutteita. Alle kolmivuotiaista liian moni matkustaa kasvot menosuuntaan. -
BLOGIT 25.11.2024
Kumpi pelottaa enemmän – Trump vai yhteisvelka?
Yhteisvelka on Euroopassa monelle kirosana. Yhdysvallat kuitenkin rahoittaa omaa strategisen autonomian projektiaan velkarahalla. Ehkä Euroopan tulisi tehdä samoin. Tai ehkä paremminkin – mitä vaihtoehtoja meillä on? -
VEROT 25.11.2024
Ensimmäiset vuoden 2025 verokortit jo Omaverossa – kortti käyttöön tammikuun alussa
Ensi vuoden verokortteja on nyt Omaverossa, ja kaikki verokortit ovat siellä viimeistään 13. joulukuuta. Jos et käytä Suomi.fi-viestejä, saat verokorttisi myöhemmin myös postitse. -
VEROT 25.11.2024
Jätin pääomatuloja ilmoittamatta ja verotustani on nyt oikaistu – olenko syyllistynyt myös rikokseen?
Jätin pääomatuloja ilmoittamatta vuonna 2022 noin 5 000 euroa. Verotusta on nyt oikaistu vahingokseni. Olenko syyllistynyt myös johonkin rikokseen, vai voinko jo pian huokaista helpotuksesta? -
KOTI 25.11.2024
Tiedätkö oikeasti, miten paljon sinulla on taloyhtiön remonttilainaa?
Korkojen nousu on iskenyt taloyhtiöiden osakkaisiin myös korjauslainojen kulujen kasvuna. Osakkaat ovat usein huonosti perillä yhtiölainojen ehdoista ja lyhenemisvauhdista ja jopa oman lainaosuutensa koosta. -
KOTI 25.11.2024
Kaikki taloyhtiöt eivät saa yhtiölainaa – pankki saattaa vaatia osakkaalta omaa rahoitusta
Kaikille taloyhtiöille välttämättä lainaa pankista heru. Esimerkiksi taloyhtiön osakkaiden lukumäärä tai taloyhtiön sijainti saattavat olla esteenä yhtiölainan saamiselle. -
VAPAALLA 22.11.2024
Kallis untuvatakki voron suosikkilistalla – tarkkana pikkujoulussa
Varkaat havittelevat nyt arvokkaita talvivaatteita. Tähtäimessä ovat erityisesti merkkivaatteet, joilla on hyvä jälleenmyyntiarvo. Vaatevarkauksissa nähdään tyypillisesti piikki vuoden loppupuolella. -
KOTI 22.11.2024
Miten perun testamenttini?
Olen tehnyt testamentin entisen ystäväni hyväksi. Haluaisin nyt perua koko testamentin. Onnistuuko tämä siten, että revin kyseisen asiakirjan?
Näitä muut lukevat nyt
-
KOTI 12.3.2026Mistä löytyy +55-vuotiaalle senioriasunto? Katso vertailu eri paikkakunniltaJos vanha perheasunto on käynyt turhan suureksi ja sen jatkuva ylläpito kuormittaa, nyt voisi olla muuton aika. Millainen koti sopisi hyväkuntoiselle seitsemänkymppiselle, joka liikkuu ja harrastaa...
-
RAHAT 13.3.2026Lääkekatto ylittyy yhä useammalla – Kelan lääkekorvaukset jo lähes 2 miljardiaKelan maksamat lääkekorvaukset nousivat viime vuonna lähes kahteen miljardiin euroon. Samalla yhä useampi suomalainen ylitti lääkkeiden vuosiomavastuun eli niin sanotun lääkekaton. Kela maksoi vuon...
-
VEROT 13.3.2026Lapselle lahjaksi kryptoja – mikä on lahjani arvo euroissa?Tiedän, että voin antaa lapselleni alle 7 500 euron lahjan kolmen vuoden välein lahjaverotta. Voinko antaa vastaavan summan kryptovaluuttana? Miten lahjan arvo määritetään euroissa? Määritetäänkö s...
-
RAHAT 16.3.2026Finanssiala ja konepajat vetivät pörssiä – tulevaan katsotaan varoenIsot konepajat ja finanssiala porskuttivat viime tuloskaudella Helsingin pörssissä. Metsä- ja kuluttajayhtiöiden vaikeudet jatkuivat. Odotukset kuluvasta vuodesta ovat varovaiset kaikilla aloilla. ...
-
OMA TALOUS 12.3.2026
🅑 JÄSENILLE
Yhdysvaltain markkinat, asuntokauppa, laatuviinit – katso tallenteet Vero2026-tapahtumastaVeronmaksajien Vero2026-tapahtuman Taloustaito-lavalla nähtiin kiinnostavia keskusteluja. Katso ajankohtaiset tallenteet kirjautumalla jäsen- tai tutustumistunnuksilla. Aiheina ovat: Yhdysvaltain ...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
VEROT 4.6.2024Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?Olen eronnut aviomiehestäni. Minulla on hänen kanssaan kaksi aikuista lasta, Satu ja Taru. Satu on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta. Taru on naimaton ja lapseton. Kuoltuani omaisuuteni menee Sa...
-
VAPAALLA 10.6.2024Näin tunnistat hyvän kelluntapukineen ja pelastusliivin – tässä viisi vinkkiä vesilleUimavedet ovat jo lämmenneet, ja vesi houkuttelee nyt kesänviettäjiä. Pelastusliivi tai kelluntapukine on syytä olla päällä aina vesillä liikuttaessa, olipa uimataito hallussa tai ei. Vain päällä o...
-
VAPAALLA 6.6.2024Vaikeuta veneesi perämoottorin varastamista – tiedot talteen ja lukitukset kuntoonTallenna perämoottorisi tunnistetiedot, lukitse moottori ja vene sekä huolehdi veneen vahtimisesta. Kun toimit näin, varkaat eivät juhli. Perämoottorivarkaudet valitettavasti kuuluvat kesään. Kuink...
-
TYÖ & ELÄKE 5.6.2024Sumeniko näkö? Hoida kaihi rohkeastiNäetkö yhtä hyvin kuin ennenkin? Entä, jos katsot vain yhdellä silmällä? Jos vastaus on ei, muutos voi johtua esimerkiksi mykiön samentumisesta eli kaihista. Se tavoittaa jokaisen ihmisen ennen pit...
-
KOTI 4.6.2024Stailaus viimeistelee asunnon myyntikuntoon – näin teet kodistasi kiehtovanStailauksella haetaan myytävälle asunnolle parempaa hintaa ja lyhyempää myyntiaikaa. Millainen on houkutteleva kohde ostajan silmin? Oma koti näyttää yleensä mukavalta ja toimivalta, mutta onko asu...
-
KOTI 7.6.2024Myyn asunnon siskonpojalle – millaisesta kauppahinnasta pojan ei tarvitse maksaa lahjaveroa?Ostin vuonna 2022 asunnon 500 000 eurolla. Millä hinnalla voin myydä asunnon siskonpojalleni kesällä 2024 siten, ettei verottaja peri häneltä lahjaveroa? Miten verottaja arvioi asunnon "oikean" hin...
-
RAHAT 10.6.2024Vähitellen orastaa muuallakin kuin pellollaKeväällä jaettiin ilouutista siitä, että Suomen talouden taantuma jäi taakse. Olihan se hyvä uutinen, mutta kuinka hyvä? ”Teknisessä mielessä voidaan taantuma julistaa päättyneeksi, koska bruttokan...
-
VAPAALLA 3.6.2024Törmäys eläimeen oli valtava pamaus! Auto meni lunastukseenNopeusrajoitusten noudattaminen pelasti viitasaarelaisen erityisluokanopettajan ja hänen tyttärensä, kun hirvieläin hyppäsi auton eteen. Kuljettaja Johanna Vuorenmaa kertoi kolarista Taloustaidon a...
-
TYÖ & ELÄKE 3.6.2024Ota tavaksi toimistokävely – jo parin minuutin pyrähdys vähentää istumatyön haittojaLyhyt kävelyrupeama puolen tunnin välein on toimiva tapa tauottaa terveyshaittoja aiheuttavaa istumatyötä. Toimistokävely voitti vertailussa seisomisen ja kyykkäämisen. Vaihtoehtoiset tavat minimoi...
-
KOTI 7.6.2024Uusi takaus tukemaan taloyhtiöitä energiaremonteissaTaloyhtiöt ja pk-yritykset voivat hakea uudenlaista takausta remontteihin ja investointeihin, joilla ne esimerkiksi parantavat energiatehokkuuttaan. Takaus on osa miljardin euron lainaohjelmaa, jos...
-
VAPAALLA 7.6.2024Valkoviiniä Portugalista – omista rypälelajikkeista syntyy herkullisia makujaPortugali on ampaissut yhdeksi suomalaisten suosikkiviinimaaksi. Kiitos tästä kuuluu melko edullisille, hyvän hinta-laatusuhteen omaaville punaviineille. Portugali on tunnettu punaviineistään sekä ...
-
KOTI 6.6.2024Kesämökkeilystä iso lovi lompakkoon Savonlinnassa – kiinteistövero kouraisee ankarasti KangasallaKesämökkeilyn kustannuksissa on isot erot eri paikkakunnilla. Kaikkein kalleimmat kuntakohtaiset maksut ovat Savonlinnassa, Mikkelissä, Kangasalla, Kuopiossa ja Mäntyharjulla mökkeilevillä. Kovimmi...
-
RAHAT 5.6.2024Suomalaiset suhtautuvat euroon myönteisesti – suopeinpia vihreiden ja kokoomuksen äänestäjätSuurin osa suomalaisista on tyytyväisiä yhteisvaluutta euroon. Euroopan keskuspankin kireä korkopolitiikka sekä vuosien 2022 ja 2023 korkeat inflaatioluvut Suomessa eivät ole vähentäneet suomalaist...
-
VEROT 3.6.2024Myin metsätilan – voinko vähentää myös myyntikulut?Myin vuoden 2023 loppupuolella metsätilan 81 000 eurolla. Sain tilan perintönä 1990-luvun alussa. Tilan hankintahinta laskettiin 40 prosentin hankintameno-olettamalla. Erotuksesta maksoin myyntivoi...
-
KOTI 3.6.2024Minun, sinun vai meidän – mitä raha-asioista on hyvä sopia parisuhteessa?Mitä puolison raha-asioista pitäisi tietää ja millaisia rahaan liittyviä sopimuksia matkan varrella tarvitaan? Mitä toisen kuluja voi maksaa ilman, että tarvitsee miettiä verotusta ja m itä merkity...
-
VAPAALLA 3.6.2024Hirviä liikkeellä – autoilija, pysy ratissa-rauhallisenaMelkein kaikki liikenneonnettomuudet olisivat vältettävissä huolellisella ja ennakoivalla ajotavalla. On kuitenkin yksi tilanne, josta valppainkaan kuljettaja ei välttämättä selviä ilman törmäystä:...
-
RAHAT 5.6.2024Endomines kairaa kohti miljoonan unssin kultavarantojaKARON GRILLI Jos uskoo kullan hinnan nousevan, kannattaa ostaa kultaa. Mutta vielä kannattavampaa on ostaa kultakaivoksia. Vanha sijoitusohje perustuu sille ajatukselle, että kaivosyhtiölle kullan ...
-
TYÖ & ELÄKE 7.6.2024Miten toiminimiyrittäjä hyötyy ennakkoperintärekisteröinnistä?Perustin toiminimen. Mitä hyötyä on ennakkoperintärekisteriin hakeutumisesta? Verojuristi Harri Rajala vastaa : Ennakkoperintärekisteriin kuuluminen on asiakkaille osoitus siitä, että hoidat verotu...
-
RAHAT 6.6.2024Kymppitonni tilille määräajaksi – nyt vuosikorko vetää jo vertoja inflaatiolleTaloustaidon vertailun tarjouksissa 10 000 euron määräaikaistalletusten vuosikorot alkavat olla nyt sellaisissa lukemissa, että ne peittoavat inflaation. Taloustaidon määräaikaistalletusten vertai...
-
KOTI & AUTOT 4.6.2024
🅑 JÄSENILLE
Mökkinikkarikin saa ammattilaisvehkeet vuokraamallaKevät ja alkukesä ovat koti- ja mökkinikkareille kiireistä aikaa, ja sesonki näkyy myös konevuokraamoissa. Halpistyökalujen sijaan työmaalle haetaan ammattilaisvehkeet, jotka kestävät kovempaakin k...






