Etusivu
-
BLOGIT 5.12.2024
Mitä eroa on verovähennyksellä ja verovähennyksellä?
Ansiotuloverotus on mutkikasta. On veroja ja veronluonteisia maksuja – sekä tulosta tehtäviä vähennyksiä ja verosta tehtäviä vähennyksiä. On lisäksi veronalaista tuloa ja verotettavaa tuloa. On erikseen valtion ansiotulovero ja Yle-vero, vaikka kumpikin raha menee samaan valtion kirstuun. -
VEROTUS 5.12.2024
Uusi verokortti voi yllättää – voimassa jo tammikuussa
🅑 JÄSENILLE
Vuoden 2025 verokortti otetaan käyttöön tammikuun alusta. Verokortin uudistukset vaikuttavat myös tulorajaan ja ennakonpidätykseen. -
KOTI 5.12.2024
Lahjoja lapsille, joulutervehdys ikäihmisille – näin osallistut joulukeräykseen
Nyt on oikea hetki aktivoitua ja osallistua joulun hyväntekeväisyyskampanjoihin. Keräyksissä kerätään lahjoja lapsille tai hankitaan joulukukkia vanhuksille. Ole joulupukkina seniorille -hyväntekeväisyyskampanja tuo tänä vuonna noin 10 000 ikäihmiselle tervehdyksen. -
RAHAT 5.12.2024
Tuloskaudesta kehkeytyi siedettävä – Kesko ja Nordea yllättävänkin kovassa vedossa
Helsingin pörssissä heinä–syyskuun tuloskausi oli siedettävä, mutta kasvu oli monella yhtiöllä tiukassa. Pörssissä odotukset paremmasta siirtyvät ensi vuoden jälkimmäiselle puoliskolle. Kesko ja Nordea olivat heinä–syyskuun tuloskaudella yllättävänkin kovassa vedossa. -
VEROT 5.12.2024
Suomalaiset tienasivat viime vuonna 171,3 miljardia euroa – eniten ansaittiin ja maksettiin veroja Espoon Westendissä
Suomalaisille kertyi verotettavia tuloja viime vuonna yhteensä 171,3 miljardia euroa. Tulot kasvoivat 6,2 miljardia euroa edellisvuodesta. Eniten tienattiin ja maksettiin veroja Espoon Westendissä. Pääomatuloja kertyi 14,8 miljardia euroa. -
RAHAT 4.12.2024
Onko Relais varaosatukku vai pääomasijoittaja, Arni Ekholm?
KARON GRILLI Yrityskauppojen takia Relaisin ydin vaikuttaa ulkopuolisen silmiin herkästi hämärältä, mutta toimitusjohtaja Arni Ekholmille Relais on selvä ”kolmikärkiohjus”, joka koostuu tukkukaupasta, omista tuotteista ja raskaan kaluston korjaamoista. -
RAHAT 4.12.2024
10 000 euroa määräajaksi pankkiin – nyt vertailussa 14 pankin korot
Taloustaito vertaili joulukuun alussa pankkien tarjoamat korot 6, 12 ja 24 kuukauden talletuksille, kun talletettavana on 10 000 euron summa. -
VAPAALLA 4.12.2024
Glögi tuoksuu joululta – viinivinkit juhlapöytään
Joulusesonkia ilman höyryävää ja mausteista glögiä on vaikea kuvitella. Glögien makuvalikoima on huimaavan runsas, joten eiköhän jokaiselle löydy oma joulunajan suosikki. -
BLOGIT 4.12.2024
Ankara verotus ja kiristyvät tullit syövät sinunkin pöydästäsi
Tullit ja Trumpin mahdollinen kauppasota heikentäisivät Suomen avoimen talouden kasvua. Meillä on myös jo omiin kotimaisiin päätöksiin perustuvat kovat ”vientitullit” suomalaiselle työlle: korkeat työn verot. -
RAHAT 3.12.2024
Sijoitusasuntoni on nyt huoneistotietojärjestelmässä – saanko kuluista vähennyksen?
Omistamani osakehuoneisto on vuokralla. Olen rekisteröinyt sijoitusasuntoni Maanmittauslaitoksen huoneistotietojärjestelmään. Voinko vähentää rekisteröintikulut vuokratulojeni verotuksessa? -
VEROJURISTI VASTAA 3.12.2024
Aviopuolisot tekevät keskinäisen testamentin – miten leskeä ja rintaperillisiä verotetaan?
🅑 JÄSENILLE
Puolisot tekevat yhdessä keskinäisen testamentin, jonka mukaan eloonjäänyt puoliso saa rajoitetun omistusoikeuden kaikkeen ensiksi kuolleen puolison omaisuuteen. Lesken kuoltua omaisuus jakautuu tasan puolisoiden lapsille. Miten leskeä ja rintaperillisiä verotetaan? -
KOTI 3.12.2024
Älä astu pakettiansaan – tarkkana verkkokaupoilla
Verkkokaupoissa käy kuhina joulukuussa, ja paketteja on liikkeellä selvästi normaalia enemmän. Myös verkkorikolliset tietävät tämän ja virittelevät nyt ansojaan jouluostoksilla liikkuville. -
BLOGIT 3.12.2024
Onko ympärilläsi ihmisiä, jotka antavat valosi loistaa?
Kannustaminen ja kehuminen pitäisi muistaa myös aikuisten kesken, niin henkilökohtaisissa suhteissa kuin työelämässäkin. Ihminen tarvitsee tukea ja hyvää palautetta läpi elämänsä, iästä riippumatta. -
VEROT 2.12.2024
Olen riidoissa testamentinsaajien kanssa – voinko laatia uuden testamentin?
Minulla ja edesmenneellä vaimollani oli keskinäinen omistusoikeustestamentti eloon jääneen lesken hyväksi. Lesken testamenttisaantoon ei liittynyt toissijaismääräyksiä. Voiko leski tässä tapauksessa tehdä uuden testamentin sekä omasta että testamentilla saamastaan omaisuudesta? -
VEROT 2.12.2024
Ratkeaako hiipuvan syntyvyyden ongelma rahalla – vai mitä muita keinoja on käytössä?
Lapsilisät, lapsibonukset, perhevapaiden tuet, verotuet jne. Moni maa koettaa buustata alhaista syntyvyyttä rahalla. OECD-maista Suomi on häntäpäässä siinä, miten lapsiperheitä tuetaan verotuksessa. Ensi vuonna käyttöön otetaan kuitenkin uusi lapsiperheille suunnattu veroporkkana. -
RAHAT 2.12.2024
Virtuaalilompakko kännykässä korvaa kortit ja kohentaa turvaa
Voit jättää fyysiset maksukortit kotiin kauppareissulla, jos käytät virtuaalilompakkoa kännykässäsi. Maksaminen on vieläpä turvallisempaa kuin perinteisillä korteilla tai käteisellä. -
BLOGIT 2.12.2024
Sisäinen Sulo Vilen iskee verkkokaupassa – halpis käy nyt meille kalliiksi
Tullin tilastot ovat lahjomattomia. EU:n ulkopuolisen verkkokaupan lähetysmäärät Suomeen vähintään kuusinkertaistuvat edellisvuodesta. Maahan oli tullut ennen marraskuuta yli 25 miljoonaa lähetystä ulkomailta, kun koko viime vuonna niitä kertyi neljä miljoonaa. -
TYÖ & ELÄKE 2.12.2024
Erääntyykö liikunta- ja kulttuurietusi vuodenvaihteessa? Tarkista päättymispäivä viimeistään nyt
Joulukuun alussa on hyvä hetki tarkastaa, miten pitkään omat edut ovat voimassa ja etsiä käyttökohteita, mikäli etu on erääntymässä. Lähes kaikki työntekijät käyttävät työnantajalta saadun liikunta- ja kulttuuriedun kokonaan. -
BLOGIT 2.12.2024
Tienaako sinunkin mummosi vuokrarahoja alustatalouden seksi-chatissa?
Kymmenet tuhannet suomalaiset tekevät jo alustatyötä vähintään sivutulojen hankkimiseksi – toisinaan syistä, joita emme osaa heti kuvitella. Alustatyön kirjo ulottuu graafisesta suunnittelusta tekoälyn koulutukseen, ja käännöstöistä seksi-chattipalveluihin. -
KOTI 29.11.2024
Sähköposti ilmaiseksi – mutta kaikkia herkkuja et maksutta saa
Sähköposti on vakiintunut sähköinen viestin, jota ilman digimaailmassa ei pärjää. Vertailimme marraskuussa 2024 kuutta suomeksi tarjottavaa, selainkäyttöistä ilmaissähköpostia.
Näitä muut lukevat nyt
-
RAHAT 17.3.2026Viranomaisposti muuttuu sähköiseksi, toimi näinViranomaisposti toimitetaan jatkossa vain sähköisessä muodossa kaikille niille, jotka kirjautuvat viranomaispalveluihin sen jälkeen, kun uusi laki on tullut voimaan huhtikuussa. Jos kuitenkaan ei h...
-
TYÖ & ELÄKE 17.3.2026Työkaveri ajelee autollani – kuka saa kilometrikorvaukset?Omistan auton, jota työkaverini käyttää satunnaisesti työmatkoihin. Voiko työnantaja maksaa minulle verovapaita kilometrikorvauksia (0,55 e/ km, 2026) hänen tekemistään työhön liittyvistä matkoista...
-
VEROT 16.3.2026Työasunnosta myyntivoittoa – meneekö siitä veroa?Varsinainen kotimme on Keski-Suomessa. Aviomieheni kävi pääkaupunkiseudulla palkkatöissä ja ostimme yhdessä pääkaupunkiseudulta puoliksi pienen kerrostaloasunnon, jossa hän asui viikot ja viikonlop...
-
KOTI 17.3.2026Asunnon myyjä, varaudu pitkään projektiinNyt on kyllä loistoasemissa, jos pääsee ostamaan asuntoa ilman vanhan kodin myymistä. Asunnon voi saada ansiotasoon nähden edullisemmin kuin jopa vuosikymmeniin. Hinnat ovat laskeneet pitkään, kun ...
-
KOTI 17.3.2026Asuntolaina 150 00 euroa – tässä 8 tarjoustaTaloustaidon helmikuun lopulla saamissa lainatarjouksissa 150 000 euron asuntolainan matalin kokonaiskorko on 2,86 prosenttia ja korkein 3,21 prosenttia. Tällä kertaa viisi tarjousta kahdeksasta jä...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
VEROT 14.6.2024Työsuhdepyörä varastetaan. Voiko työnantaja maksaa vakuutuksen omavastuuosuuden?Työsuhdepyöräni on varastettu. Työnantajani lupautuu maksamaan vakuutuksen omavastuuosuuden, mutta seuraako siitä jotain vero-ongelmia? Veronmaksajien verojuristi Juuso Loikkanen vastaa kysymykseen...
-
VAPAALLA 11.6.2024Kannattaako äänikirjoja kuunnella nopeutetusti?Äänikirjoja tai esimerkiksi podcasteja voi kuunnella nopeutetusti, jopa kaksinkertaisella nopeudella. Mutta onko se järkevää? Kysyimme asiaa aivotutkijalta. Kannattaako kuuntelemaansa nopeuttaa, Te...
-
RAHAT 14.6.2024Vihdoin vihjeitä pörssin elpymisestä – isot konepajat yllättivät iloisestiHelsingin pörssiyhtiöt ylsivät viime tuloskaudella kohtuulliseen tulostasoon ja esittivät aiempaa valoisampia arvioita tulevasta. Geopoliittiset jännitteet voivat kuitenkin hidastaa pörssin toipumi...
-
VEROT 13.6.2024Poikani asuu Ruotsissa – maksaako hän perinnöstään veroa Suomessa?Ainoa perilliseni on asunut Ruotsissa noin 11 vuotta, ja hän on ollut Ruotsin kansalainen kolme vuotta. Miten poikaani kohdellaan perintöverotuksessa? Minä asun Suomessa, ja omaisuuteni on täällä. ...
-
VAPAALLA 10.6.2024Puhelinvaras iski Italiassa – kuukausi ilman kännykkää oli kiperä kokemusKun puhelin varastetaan, suurin ongelma ei ole puhelimen vaan sen sisällön katoaminen. Jopa rikosilmoituksen tekeminen ilman puhelinta voi osoittautua mahdottomaksi. Joulukuinen ilta Roomassa on ki...
-
RAHAT 19.6.2024Sijoittaja Aki Pyysing etsii setelirahaa markkinoiden hyppelystäKARON GRILLI ”Olen klassinen paskayhtiösijoittaja, kontrasijoittaja ja lisäksi syntiosakesijoittaja”, Aki Pyysing määrittelee itseään ja avaa osakesalkkuaan Karo Hämäläisen haastateltavana. Kiinte...
-
RAHAT 12.6.2024Joko asuntojen hinnat kääntyisivät nousuun, Asuntosalkun Jaakko Sinnemaa?KARON GRILLI Asuntosalkku Oyj sijoittaa asuntoihin samaan tapaan kuin stereotyyppinen valistunut yksityinen asuntosijoittaja. Yhtiö on ostanut yksittäisiä asuntoja, lähinnä yksiöitä ja pieniä kaksi...
-
KOTI 17.6.2024Taloyhtiöt ottavat remonttilainaa 300 000 euroa – tällaisia korkoja tarjolla nyt Helsingissä ja TampereellaVelattomat kerrostaloyhtiöt Helsingissä ja Tampereella tekevät 500 000 euron peruskorjausremontit ja hakevat 300 000 euroa remonttilainaa. Molemmilla omarahoitusosuus on 200 000 euroa. Tällaisia t...
-
VEROT 14.6.2024Mitä mieltä olet yleisen arvonlisäverokannan nostosta?Verojen nosto kirvoittaa mielipiteitä. Kävimme kysymässä Helsingin kaduilla mielipiteitä yleisen arvonlisäverokannan nostosta 24 prosentista 25,5 prosenttiin. Onko se hyvä vai huono juttu? Entä oli...
-
VEROT 19.6.2024Voinko hyödyntää kotitalousvähennyksen korkotuloni lähdeverosta?Olen tallettanut säästöni suomalaisessa pankissa olevalle talletustilille, josta saan taas pitkästä aikaa korkotuottoa. Tämän lisäksi saan vain eläketuloa, joka on niin pieni, että en maksa tulover...
-
KOTI 17.6.2024Otollinen kesä asunnon ostajalle?Asunnonostajalla saattaa olla edessään elämänsä kesä. ”Asuntojen reaalihinnat ovat laskeneet 20 vuoden takaiselle tasolle”, kertoo Hypon pääekonomisti Juho Keskinen. Muutkin kuin kaupoille pyrkivät...
-
KOTI 17.6.2024Meillä on vapaa-ajan asunto Lapissa – saammeko sähköenergiasta sähkövähennyksen?Omistamme sähkölämmitteisen vapaa-ajan asunnon Lapissa, jossa kului kovasti sähköä alkuvuonna 2023. Olemme kirjoilla varsinaisessa kodissamme Etelä-Suomessa, mutta vietämme paljon aikaa vapaa-ajan ...
-
TYÖ & ELÄKE 13.6.2024Osittainen vanhuuseläke suosituin Pohjois-Suomessa – isoimmat osittaiset eläkkeet UudellamaallaOsittaisen vanhuuseläkkeen suosiossa ja rahamäärässä on merkittäviä alueellisia eroja. Todennäköisimmin eläkkeen ottavat maksuun Pohjois-Suomessa asuvat. Useimmiten eläke nostetaan puolikkaana, ja ...
-
TYÖ & ELÄKE 11.6.2024Laskuhuijarit piinaavat yrityksiä – ensin murtaudutaan sähköpostiinSuomalaisilta yksityishenkilöiltä yritetään viedä vuosittain miljoonia euroja, mutta yrityskentällä huijareita odottaa vielä suuremmat apajat. Niin sanotut laskuhuijaukset ovat yksi yleisimmistä yr...
-
RAHAT 12.6.2024Tuloja virtuaalivaluutoista ilmoitettu verottajalle aiempaa vähemmän – moni jättää tulot ilmoittamattaVirtuaalivaluutoista saatuja tuloja ilmoitettiin viime vuodelta verotukseen 58 miljoonaa euroa, mikä on 38 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Virtuaalivaluuttatuloja tai -tappioita ilmoittaneid...
-
RAHAT 19.6.2024Kulutusluotto 20 000 euroa – tässä yhdeksän korkotarjoustaVakuudellisen 20 000 euron kulutusluoton korot vaihtelivat Taloustaidon saamissa tarjouksissa 6,74 prosentista 8,11 prosenttiin. Edullisinta 20 000 euron kulutusluottoa tarjosi toukokuun lopussa A...
-
VEROT 19.6.2024Arvonlisäverokanta muuttuu – varautuminen yrityksissä kannattaa aloittaa hetiArvonlisäverokanta on tarkoitus nostaa 25,5 prosenttiin syyskuussa. Monien yritysten kirjanpito-ohjelmistot eivät taivu desimaalimuotoiseen alviin, ja tämä saattaa aiheuttaa viivytyksiä yritysten l...
-
RAHAT 18.6.2024Kehittyvien markkinoiden osakerahastoissa parhaidenkin välillä isoja tuottoerojaNollasta yhdeksääntoista prosenttiin – siinä haarukassa vaihtelevat kehittyville markkinoille sijoittavien osakerahastojen tuotot tässä rahastovertailussa. Vertailtavina ovat rahastojen vuosituotot...
-
VEROJURISTI VASTAA 18.6.2024
🅑 JÄSENILLE
Yrittäjälle käytetty työsuhdeauto Saksasta – miten hankinta hoituu edullisesti?Olen yrittäjä. Arvonlisäverovelvollinen yhtiöni on hankkimassa minulle työsuhdeautoksi Saksasta käytettyä ajoneuvoa. Arvonlisäverovelvollinen myyjä on kertonut minulle, että hän voi myydä auton jok... -
VEROTUS 11.6.2024
🅑 JÄSENILLE
Verotetaanko oman veneen vuokrauksesta, vaikka venettä vuokraisi vain satunnaisesti?Lepääkö veneesi pitkiä aikoja käyttämättömänä laiturissa? Ehkä sillä voisi hankkia lisätuloja. Oman veneen voi tarjota vuokralle esimerkiksi alustapalvelun kautta tai vuokraamalla sitä suoraan itse...






