Etusivu
-
KOTI 16.12.2024
Selviydy talvesta, kadun kulkija – näin valitset pitävät kengät
Liukastuminen voi sattua kenelle hyvänsä, myös autoilijalle ulos astuessa. Lumipeitteinen jäätikkö on salakavala, samoin suojasäällä jään pinnalle sulava vesikalvo, mutta myös ihan tavallisena talvipäivänä alusta voi yllättää. Mätkähdys maahan aiheuttaa kipua, särkyä ja usein rahanmenoa. Yksinkertainen tapa välttyä harmeilta on käyttää turvallisia kenkiä. -
VAPAALLA 16.12.2024
Joulukuusi kukoistaa loppiaiseen asti, kunhan muistat muutaman niksin
Joulukuusen tärkein ominaisuus on, ettei se ei varista neulasiaan. Hyvällä hoidolla kotimainen aito kuusi kestää mainiosti loppiaiseen saakka, ja se on helppo kierrättää toisin kuin muovia ja metallia sisältävä jäljitelmä. -
VEROT 13.12.2024
Esitäytetyn veroilmoituksen määräpäivät jo huhtikuussa
Vuonna 2025 esitäytetyn veroilmoituksen määräpäivät henkilöasiakkailla ovat 15.4, 22.4. ja 29.4. Esitäytetyt veroilmoitukset tulevat Omaveroon 27.3. mennessä. -
TYÖ & ELÄKE 13.12.2024
Yritykselle uusi toimitusjohtaja – voiko korvauksen työstä maksaa osakeyhtiölle?
Olemme laatimassa toimitusjohtajasopimusta. Neuvotteluissa heräsi ajatus maksaa korvaus johtamistyöstä samaisen johtajan omistamalle osakeyhtiölle. Onko tämä verotuksen näkökulmasta hyväksyttävä menettely? -
KOTI 13.12.2024
Asuntolaina 150 000– tässä yhdeksän tarjousta
Taloustaidon pyytämissä lainatarjouksissa 150 000 euron asuntolainan korkein kokonaiskorko oli 3,42 prosenttia ja matalin 3,08 prosenttia. -
BLOGIT 12.12.2024
Meneekö julkisessa taloudessa hyvin, jos jollakin menee vielä huonommin?
Optimisti toteaisi, että Suomen ongelmat ovat lopulta pieniä verrattuna moneen muuhun maahan. Tämä ei kuitenkaan vähennä tarvetta pitää omaa takapihaa siistinä. -
VAPAALLA 12.12.2024
Kotisi joulukoristeet kertovat tarinoita – sekoita rohkeasti uutta ja vanhaa
Trendikäs joulukuusi on nyt tiheä ja täynnä joulukoristeita. Tyylejä ja värejä riittää jokaiseen makuun. Aiemmin suomalaiset suosivat nykyiseen verrattuna melko niukkaa koristelua. -
RAHAT 12.12.2024
Luotot lähtivät lapasesta – lainojen yhdistelystä apua ahdinkoon?
Usean kulutusluoton hoitaminen rinnakkain voi panna oman talouden sekaisin. Lainojen yhdistäminen saattaa selkiyttää tilannetta, mutta jos et ole tarkkana, rahanmeno voi vain lisääntyä. -
VEROT 12.12.2024
Kirjat, lääkkeet, matkaliput, kulttuuri ja liikunta kallistuvat – arvonlisävero kiristyy tammikuussa
Arvonlisäveron nousu koskee esimerkiksi lääkkeitä, kirjoja, matkalippuja sekä urheilu-, kulttuuri- ja liikuntapalveluja. Arvonlisäverotus kiristyy tammikuun alussa, kun alennetussa 10 prosentin verokannassa olevat palvelut ja tuotteet siirtyvät 14 prosentin verokantaan. -
RAHAT 11.12.2024
Milloin aletaan taas rakentaa asuntoja, YIT:n Heikki Vuorenmaa?
KARON GRILLI Suomalaiset asuntorakentajat eivät ole tänä vuonna päässeet juuri juhlimaan harjannostajaisia. Rakennusliikkeillä on taseet täynnä myymättömiä asuntoja, ja varastossa riittää sulateltavaa nykyisellä varsin vaimealla myyntitahdilla. -
RAHAT 11.12.2024
Pörssiosakkeista tappio – saanko tehdä vähennyksen saman vuoden pääomatuloista?
Luovutustappion voi vähentää myös yhtiöiden maksamasta osingosta. Mitä tämä tarkoittaa? Saako luovutustappion tosiaankin vähentää saman verovuoden pääomatuloista? -
RAHAT 10.12.2024
Kuluttajahintojen nousu hidastui, mutta halpa jää haaveeksi
Kuluttajahinnat räjähtivät pari vuotta sitten huimaan nousuun. Tilastokeskuksen mukaan huippuvauhdissa oltiin marraskuussa 2022, jolloin hinnat nousivat yli yhdeksän prosenttia edellisen vuoden marraskuusta. -
BLOGIT 10.12.2024
Eikö nuoria enää kiinnosta kansainvälistyminen?
Suomeen kaivataan osaajia, mutta yhtä lailla suomalaisten osaajien on hyvä käydä ulkomailla opissa. Tiedot ja taidot, sekä innovaatiot läikkyvät yhteiskunnasta toiseen, kun ihmiset liikkuvat. -
VEROTUS 10.12.2024
Mitä hyötyä nettovarallisuudesta? Veroprosenttisi voi kutistua
🅑 JÄSENILLE
Mitä suurempi liikkeen- tai ammatinharjoittajan nettovarallisuus on, sitä suurempi osa yritystulosta verotetaan pääomatulona. Loppuosa yritystulosta on ansiotuloa. Jos nettovarallisuutta ei ole tai yrittäjä niin vaatii, tulo verotetaan kokonaan ansiotulona. -
RAHAT 9.12.2024
Kansalaisvarmenne ilman lukulaitetta – käyttöön ottamiseen tarvitaan kärsivällisyyttä, sen jälkeen käyttö on helppoa
Päivitetyissä varautumisohjeissa kansalaisia kehotetaan hankkimaan sähköistä tunnistautumista varten pankkien tarjoamien ratkaisujen lisäksi jokin muu tapa. Toimittaja kokeili, miten helppoa on ottaa käyttöön uusi Hightrust.id-varmenne. -
KOTI 9.12.2024
Leskiäiti ja kuolinpesä omistavat asunnon – saavatko kuolinpesän osakkaat kotitalousvähennyksen asunnon remontista?
Isämme kuolinpesä omistaa asunnon leskiäitimme kanssa puoliksi. Voimmeko kuolinpesän osakkaina saada kotitalousvähennyksen asunnossa tehdyistä remonttitöistä, vaikka emme käytä asuntoa? Äiti asuu asunnossa. -
KOTI 9.12.2024
Taloyhtiölle remonttilainaa 300 000 euroa – tällaisia korkoja tarjolla
Velaton kerrostaloyhtiö tekee 500 000 euron peruskorjausremontin ja hakee 300 000 euroa remonttilainaa. Omarahoitusosuus on 200 000 euroa. -
RAHAT 9.12.2024
Digitaalinen lompakko käyttöön parin vuoden kuluttua
Kannattaisiko nyt ottaa käyttöön mobiilivarmenne? Loppuvuodesta 2026 Suomessa ollaan ottamassa käyttöön digitaalisen identiteetin lompakkoa, jonka yksi ominaisuus on turvallinen sähköinen tunnistautuminen. -
VAPAALLA 7.12.2024
E-kirjasto tuo kirjat mobiiliin – laina-aika kaksi viikkoa
Mobiililaitteilla toimiva E-kirjasto kasvattaa teosvalikoimaansa viikoittain. Suosituimpia e- ja äänikirjoja joutuu myös E-kirjastossa jonottamaan. -
VEROT 6.12.2024
Vesilasku liikkeenharjoittajalle – pitääkö asunto-oy:n eritellä laskussa arvonlisävero?
Liikkeenharjoittajan kirjanpitäjä vaatii, että laskussa pitää näkyä alv:n osuus tai ainakin maininta, että lasku sisältää alvia 25,5 %. Kun teimme lisäyksen, liiketilan kirjanpitäjä älähti, ettei laskussa saa olla mainintaa arvonlisäverosta. Kumpi on oikeassa?
Näitä muut lukevat nyt
-
VEROT 19.3.2026Milloin viimeistään on haettava oikaisua perintöveroon?Kuolinpesän omaisuuden myynnistä aiheutunut luovutustappio on vähennyskelpoinen viiden vuoden ajan. Voiko perukirjassa arvostetun asunto-osakkeen arvoa oikaista myös viiden vuoden ajan? Miten oikai...
-
RAHAT 18.3.2026Asuntovelkaisen korkotuuri vaihtelee nyt päivittäinLähi-idän sota heilautti yhtäkkiä talouden epävarmuuteen, joka näkyy muun muassa korkojen voimakkaana vaihteluna. Asuntovelallisen lainakorko ja samalla lainan hoidon kuukausierä voivat muuttua tun...
-
KOTI 19.3.2026Tarkastaja, tervetuloa taloyhtiöömme!Pienellä taloyhtiöllä on isoa enemmän vapauksia siinä, miten taloyhtiön taloutta ja toimintaa tarkastetaan. Useimmiten jonkinlainen tarkastaja on viisasta valita, vaikkei olisi pakkokaan. Tarkastaj...
-
VEROT 17.3.2026Verottaja paljasti yli miljardin euron edestä virheitä ja väärinkäytöksiä viime vuodeltaVerohallinto löysi vuonna 2025 ilmoittamattomia veroja ja perusteettomia vähennyksiä yli miljardin euron edestä. Yhdeksän kymmenestä valvotusta yrityksestä maksoi matkakulukorvauksia perusteetta. V...
-
VEROTUS 17.3.2026
🅑 JÄSENILLE
Kiinteistöveroilmoitus 2026 – tarkista ja korjaa ajoissaKiinteistön tiedot korjataan tai täydennetään Omaverossa. Jos korjaat kiinteistötietoja keväällä, odota uutta päätöstä ennen kuin maksat veron. Kiinteistöverosta on vastuussa se, joka omistaa kiint...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
KOTI 26.6.2024Taltuta helle sisällä – näin toimii siirrettävä ilmastointilaiteLiiallinen kuumuus tekee sisätiloista epämukavia, pahimmillaan jopa hengenvaarallisia. Moni hankkii siirrettäviä viilennyslaitteita. Varsin tehokaskaan laite yksin ei välttämättä riitä. Tutkimusten...
-
VAPAALLA 28.6.2024Aalto tempaisi keräilijän mukaansa – maailman suurimmassa yksityisessä kokoelmassa harvinaisia Aalto-aarteitaPertti Männistö on keräilijä, jolla on maailman suurin yksityinen kokoelma Alvar ja Aino Aallon tuotantoa sekä ainutlaatuinen tietämys Aallon tuotannosta. Innostus keräilyyn syttyi 1980-luvulla, j...
-
VAPAALLA 24.6.2024Vakuutettuna reissuun – matkavakuutus määräajaksi vai otanko sittenkin jatkuvan vakuutuksen?Kesän matka lähestyy, ja nyt pitäisi päättää, hankkiako määräaikainen vai toistaiseksi voimassa oleva vakuutus. Tai ehkä sittenkin vaihtaa luottokortti sellaiseen, jonka kylkiäiseksi kuuluu matkava...
-
VEROT 20.6.2024Pienten yritysten alv-alaraja nousi 20 000 euroonArvonlisäverovelvollisuuden alarajaksi on nyt yrityksillä määritelty 20 000 euroa. Jos yrityksen liikevaihto jää alle 20 000 euroon, sen ei vuoden 2025 alusta lähtien tarvitse rekisteröityä arvonli...
-
VEROT 27.6.2024Siirrän rakennuksen yrityksen käyttöön – mistä arvosta teen poistot?Sain aikanaan lahjaksi rakennuksen, joka sijaitsee vuokratontilla. Rakennus on ollut yksityiskäytössäni. Nyt aion ottaa sen täysin elinkeinotoimintani käyttöön. Rakennuksen arvo on noussut kovasti,...
-
VEROT 1.7.2024Muutamme ulkomaille – saammeko takaisin osan autoverosta?Olemme puolisoni kanssa muutamassa vakituisesti asumaan ulkomaille. Suunnitelmissa on viedä myös Suomessa käyttämämme auto ulkomaille ja rekisteröidä se siellä paikalliseen autorekisteriin. Onko ma...
-
KOTI 25.6.2024Kesämökkikaupasta puuttuu nyt kuluttajien taloususkoKesämökkikauppa on käynyt koronabuumin jälkeen nihkeästi, ja myös kuluva kevät on ollut myyntitilastojen perusteella jopa historiallisen vaisu. Kohtuuhintaiset ja hyvien yhteyksien päässä olevat pe...
-
VEROT 19.6.2024Aion ostaa saksalaisesta nettikaupasta alkoholia, tuleeko vielä Suomessa maksettavaksi veroja?Alkoholin tilaaminen EU-alueelta on helppoa – vai onko? Voiko alkoholin etämyyjän laiminlyönti verojen maksussa tulla maksettavaksi ostajalle? Verojuristi Miika Härkönen kertoo oheisellä videolla s...
-
VAPAALLA 27.6.2024Helle piinaa autoa ja kuskia – tällaisia vahinkoja kuuma sää saa aikaanHelteellä autoihin ilmaantuu vikoja erityisesti ilmastointilaitteisiin ja akkuihin. Helteet aiheuttavat ongelmia vuosittain myös kuskeille, jonka seurauksena voi sattua vakaviakin vahinkoja. Hellek...
-
RAHAT 24.6.2024Suomalaisten luottamus talouteen on heikentynyt – monet huolissaan rahojensa riittävyydestäTalousasiat huolettavat etenkin suomalaisia. Suomalaisten luottamus talouteen on Pohjoismaiden heikoin. Muissa Pohjoismaissa taloudellinen luottamus on vahvistunut viime vuodesta. Suomalaisten talo...
-
VAPAALLA 22.6.2024Automatkailija, varo näitä mokia autolomalla EuroopassaAutomatkailu Euroopassa on helppoa ja rajojen ylittäminen vaivatonta, mutta matkaan kannattaa silti valmistautua huolella. Maksulliset tiet ja kaupunkien ajokieltoalueet voivat aiheuttaa ikäviä jäl...
-
VEROT 24.6.2024Tuulivoimalat pilaavat mökkini merimaiseman – voinko antaa arvottoman kiinteistön lapsilleni verotta lahjana?Omistan kesämökin, joka sijaitsee meren rannalla Närpiössä. Mökin edustalta aukeaa kaunis avomerimaisema, jonka takia ostimme mökin yli 20 vuotta sitten. Nyt kaupunki on tehnyt Metsähallituksen kan...
-
VEROT 27.6.2024Mitä mieltä olet kotitalousvähennyksen supistamisesta?Taloustaito jalkautui Poriin SuomiAreenaan kysymään mielipiteitä kotitalousvähennyksen leikkaamisesta. Mitä mieltä tapahtumakävijät ovat hallituksen kaavailuista leikata kotitalousvähennystä? Oletk...
-
RAHAT 25.6.2024Säästö- ja sijoitustilit – parhaat korot nyt 3,75 prosenttiaSäästö- ja sijoitustilien korot vaihtelevat 0,25 prosentista 3,75 prosenttiin. Taloustaidon vertailussa on esimerkkejä tileistä, joiden korko ylittää nollan. Lähde: Suomen Rahatieto
-
VEROT 28.6.2024Myyn palveluita – mikä määrää sovellettavan arvonlisäveroprosentin?Myymäni palvelun arvonlisäveroprosentti nousee 24 prosentista 25,5 prosenttiin syyskuussa. Jos laskutan elokuussa myymäni palvelut syyskuussa, onko arvonlisäveroprosentti silloin 24 vai 25,5? Johta...
-
VAPAALLA 25.6.2024Millaisen menestyselokuvan tekisit rahasta, Joonas Nordman?SuomiAreena on pyörähtänyt käyntiin. Taloustaidon Outi ja Aniina törmäsivät helteisessä Porissa näyttelijä Joonas Nordmaniin. Mitä Joonas ajattelee veroista ja minkälaisen menestyselokuvan hän teki...
-
KOTI 28.6.2024Asuntolaina 150 000 euroa – nämä ovat korkotarjouksetTaloustaidon saamissa lainatarjouksissa 150 000 euron asuntolainan korkein kokonaiskorko oli 4,35 prosenttia ja matalin 4,77 prosenttia. Lainojen marginaalit vaihtelivat toukokuun lopussa 0,5 pros...
-
KARON PÖRSSI 26.6.2024
🅑 JÄSENILLE
Tuore tutkimustulos: Voittajan kirous piinaa myös Helsingin pörssissäKARON PÖRSSI Niin sijoitusmarkkinoiden akateemiset tutkijat kuin sijoittamisen käytännön harjoittajat etsivät markkinoilta sellaisia säännönmukaisuuksia, joita hyödyntämällä pystyy parantamaan risk... -
KOTI & AUTOT 25.6.2024
🅑 JÄSENILLE
Volvo XC60 on kestosuosikki, mutta mihin suosio perustuu?Volvo XC60 on ollut Suomen myyntilastossa pitkään aika erikoinen kummajainen. Auto on iso ja melko kallis, mutta siitä huolimatta se on ollut useita vuosia yksi myydyimmistä malleista sekä uusien e... -
VEROTUS 20.6.2024
🅑 JÄSENILLE
Nousiko kiinteistöverosi? Näin maapohjan verotus muuttuiTänä keväänä monessa kunnassa omistusasujat, mökkiläiset, yrittäjät ja muut kiinteistönomistajat ovat huomanneet, että kiinteistövero on kiristynyt. Mistä se johtuu? Kiinteistövero voi nousta esime...






