veronmaksajat.fi

VEROT

Muutamme ulkomaille – saammeko takaisin osan autoverosta?

Muutamme ulkomaille – saammeko takaisin osan autoverosta?
1.7.2024

Olemme puolisoni kanssa muutamassa vakituisesti asumaan ulkomaille. Suunnitelmissa on viedä myös Suomessa käyttämämme auto ulkomaille ja rekisteröidä se siellä paikalliseen autorekisteriin.

Onko mahdollista, että autonveron saa kokonaan tai edes osittain takaisin sillä perusteella, että auto viedään pois Suomesta?

Verojuristi Juha Koponen vastaa:

Kyllä, autoverosta voi saada osan takaisin, jos veronpalauttamisen kaikki edellytykset täyttyvät. Veroja haetaan takaisin Verohallinnolta vaatimalla nk. autoveron vientipalautusta, jonka määräaika on lyhyt sen jälkeen, kun auto on viety pois Suomesta.

Auton rekisteröinti Suomessa edellyttää autoveron maksamista. Yleensä auton arvo on alentunut omistamisen ja käytön aikana, mikä tarkoittaa myös sitä, että auton arvoon sisältyvä autoveron määrä on pienentynyt. Mikäli auton arvo olisi esimerkiksi puolittunut rekisteröinnin jälkeen, myös autoveron määrä, joka sisältyy auton arvoon, on puolittunut.

Yleensä käytössä olevan auton autoverosta voi saada takaisin vain osan, lisäksi palautettavan määrän tulee olla vähintään 500 euroa. Palautettavan veron määrä lasketaan samalla tavalla kuin laskettaisiin maksettava autovero, jos vastaava auto tuotaisiin käytettynä Suomeen samalla hetkellä.

Autoveron palautuksen edellytyksenä on se, että auto viedään pois Suomesta pysyvään käyttöön johonkin muuhun maahan. Nykyisin ei enää edellytetä auton rekisteröintiä ulkomailla, jotta autoveroja voisi saada takaisin.

Hyvin monesti veroja takaisin hakeva tekee sen virheen, että hakee vientipalautusta vasta sitten. kun auto on ulkomailla saatu rekisteriin ja oma muutto ulkomaille on rekisteröity. Monesti ikävä yllätys on seurausta siitä, että hakemus on tehtävä viimeistään 30 päivän kuluttua auton viennistä ulkomaille. Viennin ajankohta selvitetään esimerkiksi laivalipulla tai muulla dokumentilla, joka osoittaa, että auto on kuljetettu ulkomaille. Viennillä tarkoitetaan auton tosiasiallista poisvientiä Suomesta.

Autoveron palauttaminen edellyttää myös sitä, että vientipalautuksen hakija on auton omistaja vientiajankohtana ja auto on liikennekelpoisessa kunnossa. Lisäksi liikennerekisteriin täytyy olla merkitty, että auto on poistettu liikennekäytöstä Suomessa. Auto ei saa olla liian vanha, sillä vientipalautuksen voi saada vain autosta, jonka ensimmäisestä käyttöönotosta on kulunut enintään 10 vuotta, kun ajoneuvo viedään ulkomaille.

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti