Etusivu
-
RAHAT 28.9.2015
Mitä varainhoitopalveluita säästäjälle on tarjolla?
Jos pankkitilillä on euroja selvästi yli arkikulutuksen, voi harkita ajan varaamista pankin varainhoidon asiantuntijalle, sillä pankkitilillä raha ei tuota. Sijoitussuunnitelman teko ei maksa mitään eikä sido mihinkään. -
TYÖ & ELÄKE 25.9.2015
Miten työkyvyttömyyseläkkeet muuttuvat?
Eläkejärjestelmä muuttuu vuoden 2017 alusta, jolloin muun muassa eläkeikä nousee portaittain 65 vuoteen. Nostaako eläkeuudistus työkyvyttömäksi joutuvan eläkettä? -
VAPAALLA 25.9.2015
Toyota Auris vihdoinkin bensaturbojen aikaan
Toyota Auris on uudella 1,2-litraisella turboahdetulla bensiinimoottorilla mukavan rento ajettava. Ei voi kuin ihmetellä, että Toyota siirtyi bensakoneissa turboaikaan vasta nyt. -
VEROT 24.9.2015
Kiinteistöveroon tiedossa kiristyksiä
Hallitus esittää korotusta muiden kuin vakituisten asuinrakennusten veroprosenttiin. Esimerkiksi kesämökin kiinteistöveroprosentti voi olla ensi vuonna enintään 1,00 prosenttiyksikköä kunnan määräämää vakituisten asuinrakennusten veroprosentin enimmäismäärä korkeampi. -
VAPAALLA 24.9.2015
Nyt heijastin heilumaan
Lipaston laatikossa lojuvasta heijastimesta ei ole apua liikenteessä. Tiesitkö, että lähiajovaloilla ajava autoilija huomaa pimeässä liikkuvan jalankulkijan noin 40 metrin etäisyydeltä, kun taas heijastinta käyttävä jalankulkija näkyy jopa noin 150 metrin etäisyydeltä. -
KOTI 24.9.2015
Saako laiturin korjauksesta kotitalousvähennyksen?
Jäät tekivät tuhoja mökkirannassamme. Paikallinen kauhakuormaaja kävi korjaamassa laiturin kesällä. Saammeko kotitalousvähennystä yrittäjälle maksamastamme työstä? -
RAHAT 23.9.2015
Anvia pohtii listautumista – miksi ihmeessä?
KARON PÖRSSI Elisa on ostanut itsensä pohjanmaalaisen operaattoriyhtiö Anvian suurimmaksi omistajaksi. Elokuun lopussa Anvia ilmoitti valmistelevansa mahdollista pörssilistautumista. Se on ilmeinen vastaveto suurimman osakkeenomistajan valtaushaluille. -
TYÖ & ELÄKE 22.9.2015
Koska tänään syntyvä pääsee eläkkeelle?
Vuonna 2017 voimaan tuleva eläkeuudistus nostaa eläkeikää asteittain. -
VAPAALLA 22.9.2015
Arabian käyttöesineistä tuli keräilykohteita
Lähes jokaisessa suomalaiskodissa on Arabian astioita ja useimmissa myös vanhaa Arabiaa. Harva heittää vanhoja, ehjiä astioita roskikseen ja hyvä niin: vaikka useimpien keräilyhinta on vain muutaman euron, halutuimmista voi saada satojakin euroja. -
TYÖ & ELÄKE 21.9.2015
Ikäkodin remonttiin raha-apua kunnalta
Jos olet 65-vuotias, voit saada taloudellista apua kotisi remonttiin. Kunnan avustukseen on tulorajat. Myös varallisuus vaikuttaa tuen saamiseen. -
VAPAALLA 18.9.2015
Škoda Superb Combin tavaratila on tilaihme
E-sarjan Mercedes-Benzissä on saman kokoluokan autoista vielä isompi tavaratila kuin uudessa Škoda Superb Combissa, mutta tšekkien viimeisin luomus asettaa kilpailijat monin tavoin ahtaalle. Tavaratilaan mahtuu 23 olutkoria. -
KOTI 17.9.2015
6 vinkkiä: Kesämökki talviteloille
Viimeistään nyt kannattaa laittaa kesämökki talvikuntoon. Vahinkojen ennaltaehkäisy kannattaa aloittaa vaikkapa kaatamalla huonokuntoiset puut mökin lähettyviltä. -
KOTI 17.9.2015
Saako digitalkkarin kotikäynnistä kotitalousvähennyksen?
Ennakkoperintärekisteriin merkityn digitalkkarin kotikäynnit oikeuttavat kotitalousvähennykseen. Minulla on kaksi digitalkkarin laskua asennustöistä vuosilta 2012 ja 2013. Olenko myöhässä? Miten toimin nyt? -
VAPAALLA 17.9.2015
Mihin autokaupassa humpsahtaa 600 euroa?
Uuden auton ostaja joutuu maksamaan 600 euroa toimitusmaksua. Se on yläraja toimituskuluille, joista ei mene autoveroa. -
VEROT 16.9.2015
Kansa maksaa veroja mukisematta
Verohallinnon tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset maksavat veroja mielellään. Vastaajista 75 prosenttia tuntee saavansa vastinetta maksamilleen veroille. -
RAHAT 16.9.2015
Muutos on mahdollisuus
KARON PÖRSSI Käänteen äärellä olevista yhtiöistä irtoavat mojovimmat nousut. Kun yhtiö muuttuu toisenlaiseksi tai sen markkinassa tapahtuu merkittäviä muutoksia, syntyy osakemarkkinoiden menestystarinoita. -
VAPAALLA 14.9.2015
Huippumuoti kierrätetään nyt huutokaupoissa
Arvohuutokauppojen syksyssä painottuu muoti, jota tähän asti on ennemminkin kutsuttu vintage-nimellä. Onkohan nimi kärsinyt jo hieman inflaatiota, kun nyt painotetaan muotia? -
KOTI 14.9.2015
Kolmen kuukauden euribor edullisin viitekorko
Katso kuva, joka kertoo, miten asuntolainasta maksettava kuukausierä on kolmen viime vuoden kuluessa muuttunut, kun lainan viitekorkona on 3 kuukauden euribor tai 12 kuukauden euribor. -
RAHAT 11.9.2015
Kauanko vielä viipyy korkokäänne?
Korot ovat jämähtäneet pohjille, kun talouskasvu on ollut heikkoa. Euroalueen virkoaminen voisi muuttaa tilanteen. Vielä on asuntolaina halpaa, mutta kuinka kauan? Joko tallettaja voisi uneksia nousevista koroista? -
VAPAALLA 10.9.2015
Volkswagenilta hyötyautoja joka tarpeeseen
Volkswagenin hyötyautot ovat näppäriä ajaa ja niissä on mukavasti tilaa kuljetuksille.
Näitä muut lukevat nyt
-
KOTI 20.11.2023Valokuitu antaa vauhtia verkkoon – tarkista nämä neljä asiaa ennen kuin tilaatValokuitu nostaa kodin nettiyhteyden uusiin nopeuksiin, mutta millä hinnalla? Liittymän hankkimisessa kannattaa olla tarkkana, sillä hintavertailu ei ole helppoa. Porvoossa Kerkkoon kylässä asuva P...
-
VEROT 20.11.2023Miten paljon jäännösverosta on maksettava korkoa vuonna 2024?Olen ymmärtänyt, että jäännösveron koroilla alkaa olla taas suurempaa merkitystä, kun viitekorko on noussut. Miten suurista korkoseurauksista puhutaan? Entä pystyykö sanomaan, kuinka suuren jäännös...
-
RAHAT 20.11.2023Black Week viettelee verkkokaupoille – huijari vaanii huolimatontaVuoden vilkkain ostosjuhla, Black Week ja Black Friday, lupailee runsaasti alennuksia verkkokaupoissa tällä viikolla. Samaan aikaan verkkokauppahuijarit yrittävät hyötyä tarjouksia metsästävistä ku...
-
VEROT 17.11.2023Kuntavero kiristyy yli 200 kunnassa – korottajakunnissa asuu reilu kolme miljoonaa suomalaistaKuntavero kiristyy ensi vuonna 202 kunnassa. Korottajista useimmat ovat pieniä kuntia, mutta niiden joukossa on myös suurempia kaupunkeja, kuten Jyväskylä ja Kouvola. Yhteensä korottajakunnissa asu...
-
VEROT 20.11.2023Kilometrikorvaus 2024 on 57 senttiä – kotimaan kokopäiväraha nousee kolmella eurolla ja on 51 euroaVerovapaa kilometrikorvaus nousee neljällä sentillä ja on 57 senttiä kilometriltä vuonna 2024, kun matka on tehty autolla. Verovapaa kotimaan kokopäiväraha nousee kolmella eurolla ja on 51 euroa vu...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat






