Etusivu
-
RAHAT 27.1.2016
Mysteeriöljy piinaa markkinoita
KARON PÖRSSI Osakemarkkinat ovat syöksyilleet viime aikoina yhtä matkaa öljyn kanssa. Pörssit ovat päässeet vähemmällä, mutta öljyn ja osakeindeksien graafeissa on yllättävästi samaa muotoa. -
RAHAT 27.1.2016
Osakesijoittaja, älä hermostu!
Moni uskoo, että pörssivuosi jää tänä vuonna viimevuotista laihemmaksi. Sijoittajan ei kannata kuitenkaan hötkyillä, sanovat asiantuntijat. -
VAPAALLA 26.1.2016
Tavaroiden alkuperä kiehtoo
Huutokaupattavien tavaroiden hintaa nostaa yleensä tieto esineen omistuksen historiasta. Ainakin, jos omistajiin on kuulunut tärkeitä henkilöitä tai jos esineisiin on liittynyt joitain dramaattisia tapahtumia. -
RAHAT 26.1.2016
Mistä pankista paras korko 10 000 euron talletukselle?
Ylimmillään 10 000 euron määräaikaistalletukselle (12 kk) tarjottiin tammikuun alussa 1,50 prosentin korkoa ja alimmillaan vain 0,15 prosentin korkoa. -
VAPAALLA 25.1.2016
Katsastuksessa kahden kerroksen väkeä
Trafin julkaisemien mallikohtaisten vikatilastojen mukaan korjauskehotuksia annetaan määräaikaiskatsastuksissa yhä enemmän. Myös hylkäykset ovat lisääntyneet. -
VAPAALLA 25.1.2016
Avustimet eivät korvaa ajotaitoa
Nykyautot ovat tulvillaan järjestelmiä, jotka auttavat kuljettajaa erilaisissa ajotilanteissa. Toinen toistaan monipuolisemmista autoilua helpottavista järjestelmistä tärkein on edelleen auton kuljettaja. Juuri hän tekee päätökset – oikeat tai väärät. -
KOTI 25.1.2016
Asuntolainojen korot laskusuunassa
Pankkien Taloustaidolle antamien asuntolainatarjousten korot ovat laskussa. Tammikuussa edullisin korkotarjous on 1,08 % ja kallein 1,50 % kuten myös marraskuun lopussa. -
KOTI 25.1.2016
Uudistuva euribor heilahtelee enemmän
Uudet euriborit laskettaisiin toteutuneiden vakuudettomien rahamarkkinakauppojen perusteella. Uudistetut euriborit on tarkoitus ottaa käyttöön ensi heinäkuun alussa. -
TYÖ & ELÄKE 25.1.2016
Kuka voi saada omaishoitajan tukia?
Omaishoidon palkkiot ja palvelut ovat nykyisin kokonaan kuntien päätettävissä, joissa vaihtelu on erittäin suurta. Tämä aiheuttaa eriarvoisuutta. -
RAHAT 22.1.2016
Kulutusluotot vertailussa: mistä saa edullisimmin luottoa?
Kulutusluottojen korot vaihtelivat Taloustaidon tammikuussa saamissa tarjouksissa 5,23 prosentista 10,48 prosenttiin. -
VAPAALLA 22.1.2016
Ford S-MAXissa on hyvin tilaa seitsemälle
Ford S-MAX on kookas tila-auto. Sisällä tilaa on ruhtinaallisesti ja Ford kulkee ison auton tavoin, mutta ahtaissa tiloissa S-MAX tuntuu melkoiselta kaapilta. -
VAPAALLA 22.1.2016
Portugalin eloisat punaiset viinit
Jos tavoitteena on löytää hyvin kohtuuhintainen, mutta kuitenkin luonteikas punaviini, kannattaa Alkossa askel suunnata Portugali-hyllylle. Siinä missä vastaavan hintaluokan eli noin 8-10 euron uuden maailman viinit ovat yleensä tappavan tylsiä, löytää portugalilaisista huomattavasti laajemman makupaletin. -
VAPAALLA 22.1.2016
Ford Mondeo Vignale ei vastaa odotuksia
Vignale Mondeon koeajo jätti koeajajan ihmettelemään, saako ostaja vastinetta brändistä maksamalleen hinnalle. Uusi premium-malli Ford Mondeo Vignale ei vastaa odotuksia. -
KOTI 21.1.2016
Miten yhdistettyjen asuntojen myyntivoittoa verotetaan?
Omistamme niin sanotun kahden perheen omakotitalon, jossa asunnot on yhdistetty vuosia sitten. Osoitteemme on asuntoon kaksi. Joudummeko maksamaan luovutusvoittoa asunnosta yksi? -
KOTI 20.1.2016
Tontinosan lunastushinnasta ei varainsiirtoveroa
Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan osakkaan ei tarvitse maksaa tontinosan lunastushinnasta ja tontinosan lunastushinnan maksamiseen liittyvistä kuluista varainsiirtoveroa. -
RAHAT 20.1.2016
Suomi-rahastot peittosivat indeksin – vai peittosivatko?
KARON PÖRSSI Vuoden alussa on tapana kirjoittaa artikkeli, jonka otsikossa kauhistellaan, että rahastot ovat hävinneet pörssi-indeksille. Tänä vuonna Karo Hämäläinen ei kirjoita tuollaista otsikkoa. -
VAPAALLA 19.1.2016
Näin kohtaat aura-auton turvallisesti
Tien päällä liikkuu nyt runsaasti aurauskalustoa. Kun kohtaat aura-auton, kiinnitä erityistä huomiota omaan nopeuteesi ja ajolinjaan. -
VAPAALLA 15.1.2016
Halpaa lystiä huutokaupoissa
Antiikki- ja design-huutokaupoissa noteerataan yleensä vain kovimmat nousijat ja päivitellään joitakin saavutettuja hintoja. Joskus on paikallaan taivastella myös arvohuutokaupoissa todella halvalla myytyjä kohteita. -
VAPAALLA 15.1.2016
Suora varaus kannattaa
Tuliko varattua hotellihuone tai ravintolakäynti verkon varauskanavan kautta? Matkailupalvelun varaaminen suoraan palvelua tarjoavalta yritykseltä tuo paljon etuja. -
KOTI 14.1.2016
ASP-säästämisen ikärajaksi 15 vuotta
ASP-säästämisen ikäraja on laskemassa 15 vuoteen. Hallitus antoi asiaa koskevan lakiesityksen torstaina.
Näitä muut lukevat nyt
-
KOTI 9.11.2023Tietotihulainen pesii päivittämättömään laitteeseen – näin kotisi reititin pysyy puhtaanaLue päivitetty (19.12.2024) juttu täältä: Kodin reitittimen puhtaanapito on nyt tärkeämpää kuin koskaan – pidä laitteesi ovet lukossa Suojelupoliisi varoittaa vakoilijoista suomalaisten reitittimi...
-
KOTI 9.11.2023Onko mahdollista jakaa kotitalousvähennys eri vuosille?Teetän kotitalousvähennykseen oikeuttavaa työtä. Jos kotitalousvähennykseni ylittää sallitun enimmäismäärän, voiko loppuosuuden siirtää seuraavan vuoden vähennyksiin? Verojuristi Juuso Loikkanen va...
-
TYÖ & ELÄKE 10.11.2023Työeläkevakuutusmaksut vuodelle 2024 on vahvistettu – maksu keskimäärin 24,81 prosenttia palkastaSosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut vuoden 2024 työeläkevakuutusmaksut. Työntekijän keskimääräinen työeläkevakuutusmaksu on ensi vuonna 24,81 prosenttia palkasta. Työntekijöiden eläkevak...
-
VEROT 10.11.2023Verojuristi vastaa: Sain perinnöksi osakkeita. Mikä on niiden hankintahinta?Mikä on perinnöksi saatujen osakkeiden hankintahinta? Verojuristi Tuomo Lindholm vastaa Veronmaksajien jäseneltä tulleeseen kysymykseen. --- Tämän videon sisältö on ajantasaista julkaisuhetkellään...
-
VAPAALLA 10.11.2023Hoidettu auto kestää talvisäät – pakkanen, suola ja loska ovat ajokkisi turmaPimeät ja kylmät marraskuun illat tuskin motivoivat auton pesuun tai vahaukseen. Kuitenkin juuri nyt on vuoden tärkein aika. Auton hoito talvikuntoon voi ehkäistä monet ongelmat. Oikeastaan missää...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 8/2026: Asuntosijoittajan sotakassa
Vuokranantajan tase on koetuksella hintaromahduksen jälkeen. Miten vähennetään, kun vuokratuloja ei kerry?
- Jussi Junnin tie Veronmaksajiin
- Kannattaako maksaa erikseen tietoturvasta?
- Kotimarkkinayhtiöt edelleen ahtaalla
- Aktiivinen voi hyötyä sijoituskuoresta
- Huimia eroja autovakuutusten hinnoissa
- Arvopyörä vaatii oman vakuutuksensa
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 15.10.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat






