Etusivu
-
BLOGIT 28.8.2019
Miksi korkeakouluopiskelija tulee parhaiten toimeen Helsingissä?
Korkeakouluopiskelijan toimeentulo puhutti heinäkuun alussa paljon. Kohu sai alkunsa siitä, kun opiskelijoille vaadittiin lisää: lomaa, rahaa tai ilmeisesti tarkalleen ottaen perustuloa. -
RAHAT 28.8.2019
Asuntosijoittaja – tähyä tänne, jos mielit saada parempaa tuottoa
Millaista vuokratuottoa asuntosijoittaja saa eri puolilta Suomea? Entä missä kaupungissa asuntojen arvonnousu tuo asuntosijoittajalle eniten tuottoja? Tuore tutkimus listaa Suomen houkuttelevimmat kaupungit asuntosijoittajalle. -
VEROT 27.8.2019
Muista maksaa kiinteistövero – ensimmäinen eräpäivä on 3.9.2019
Kiinteistöveron ensimmäisen erän eräpäivä on 3. syyskuuta. Toinen erä pitää maksaa 15. lokakuuta. Veron maksaa se, joka omistaa kiinteistön 1.1.2019. -
RAHAT 27.8.2019
10 000 euron kulutusluotto – vertaa pankkien korkotarjoukset
Vakuudellisten kulutusluottojen korot vaihtelevat 4,10 prosentista 5,88 prosenttiin. Taloustaito sai tarjouksen 10 000 euron kulutusluotosta yhdeksästä pankista. -
BLOGIT 26.8.2019
Lyhyempi työpäivä – kohti kuuden tunnin utopiaa
Työaikaa on ollut helppo lyhentää, kun työn tuottavuus on kasvanut. Kun suomalaiseen talouteen supertuottavuutta luonut Nokia lyötiin kanveesiin, työn tuottavuuden kasvu on ollut surullista seurattavaa. -
RAHAT 26.8.2019
Opiskelijan talous? Helsinki edullisin, Lahti ja Seinäjoki kalleimmat
Kuinka paljon korkeakouluopiskelijalle jää käteen eri kaupungeissa, kun vertaillaan tulot, menot ja verot? Suuri osa opiskelijan tuloista kuluu asumisen kustannusten kattamiseen. -
KOTI 26.8.2019
Myyn asunnon ostohinnalla – syntyykö asuntokaupasta kuitenkin voittoa?
Ostin keväällä 2018 asunto-osakkeen, jonka ostohinta hankintakuluineen oli 161 000 euroa. Asunto-osakkeeseen kohdistuu 32 400 euroa taloyhtiölainaa putkiremontista. Maksanko veroa, jos myyn asunnon ostohinnalla? -
RAHAT 26.8.2019
Metsätilaa ostamassa – mitä pitää tietää veroista?
Metsänostaja toivoo usein palstaltaan lisätuloja toimeentulon tueksi. Millainen sijoitus metsän ostaminen on verotuksen kannalta? Erilaisten sijoituskohteiden verotuksessa on eroja. -
RAHAT 23.8.2019
Millaisia suomalaiset ovat sijoittajina?
Nordea on suomalaisten suosituin osake, jos mittarina käytetään kotimaisten osakkeenomistajien lukumäärää. Kärkikymmeniköstä löytyy muitakin tuttuja yhtiöitä. Mitä Euroclear Finlandin lista suosituimmista osakkeista kertoo suomalaisista osakesijoittajina, Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri? -
VEROT 23.8.2019
Maksatko palkkaa tai palkkioita? Näin ilmoitat ne tulorekisteriin
Maksetut palkat ja palkkiot on ilmoitettava tulorekisteriin yleensä viiden päivän kuluessa maksupäivästä. Ilmoittamisvelvollisuus koskee kaikkia palkkoja ja palkkioita riippumatta siitä, minkä suuruinen maksettu palkka tai palkkio on tai minkä ikäinen palkan tai palkkion saaja on. -
TYÖ & ELÄKE 23.8.2019
Työntekijöiden hampaat kuntoon – voiko yritys tarjota hammashoitoa rajoituksetta?
Koko henkilökuntaa koskevasta työterveyshuollosta on sovittu yksityisen palveluntuottajan kanssa. Olemme myös laatineet työterveyshuollosta kirjallisen terveydenhoito-ohjesäännön. Onko työntekijöille mahdollista tarjota myös hammashoitoa rajoituksetta? -
RAHAT 22.8.2019
Uusi palkkiokatto hyydyttämässä vertaislainojen markkinat?
Pikavippejä suitsiva lakimuutos hyydyttää myös yksityishenkilöiden väliset vertaislainamarkkinat – ainakin toistaiseksi. Vertaislainat ovat olleet piensijoittajien suosima sijoituskohde. -
RAHAT 22.8.2019
Monta arvo-osuustiliä – hyötyä vai kuluja sijoittajalle?
Pörssiosakkeet ja muut sähköisessä arvo-osuusjärjestelmässä olevat osakkeet säilytetään arvo-osuustilillä. Taloustaidon lukija otti yhteyttä toimitukseen ja kysyi, olisiko sijoittajan järkevää hankkia enemmän kuin yksi arvo-osuustili. -
VAPAALLA 22.8.2019
Matkalla, pankissa, postissa – milloin ajokortti riittää henkilöllisyyden todistamiseen?
Ajokortti ei enää käy henkilötodistuksena esimerkiksi pankkitunnuksia hankkiessa. Mihin muuhun tunnistautumiseen ajokortti ei käy ja missä sillä vielä pärjää? -
RAHAT 21.8.2019
Tuleeko taantuma? Ennustajien sammakot kurnuttavat eri lauluja
KARON PÖRSSI Viime viikolla pörssissä hermoiltiin, kun Yhdysvaltain korkokäyrä muuttui laskevaksi. Se tarkoittaa, että Yhdysvaltain valtion kymmenvuotisen lainan vuotuinen korko on alempi kuin kahden vuoden lainan. -
VEROT 21.8.2019
Edesmennyt puolisoni teetti kotitalousvähennykseen oikeuttavaa työtä – saako kuolinpesä vähennyksen
Aviopuolisoni on kuollut kuluvana vuonna. Voiko hänen kuolinpesänsä verotuksessa tehdä kotitalousvähennyksen? -
KOTI 20.8.2019
Järjestöt: Verouudistukset uhkaavat nostaa asumismenoja reippaasti
Etenkin lämmityksen kustannukset kasvavat, jos hallitusohjelman kestävän kehityksen verouudistus toteutetaan, varoittavat Kiinteistöliitto ja Omakotiliitto. -
VEROT 20.8.2019
Viron veronalennukset näkyvät jo tilastoissa – suomalaiset lisäsivät reippaasti alkoholin tuontia Virosta
Viro alensi heinäkuun alussa oluen, siiderin ja väkevien alkoholijuomien valmisteveroa 25 prosentilla. Sen jälkeen Virosta tuodun alkoholin määrä on kasvanut lähes viidenneksen. -
VAPAALLA 20.8.2019
BMW 320d xDrive on perusasussa toimiva
Uusi 3-sarjan BMW on perusasussaan hyvä auto, mutta valinnainen M-alusta mukautuvalla iskunvaimennuksella tuottaa pettymyksen. Yhdessä 19-tuumaisten pyörien kanssa se tekee 320d:stä epämukavimman BMW:n, mitä vuosikymmenien mittaan on tullut ajettua. -
RAHAT 20.8.2019
Rahastojen tuotot vertailussa - joukossa yli 20 prosentin vuosituottoja
Miten tuottavat parhaat osake-, yhdistelmä- ja korkorahastot? Taloustaidon vertailussa rahastot pantiin paremmuusjärjestykseen viiden vuoden vuosituottojen perusteella. Selvitimme myös, miten rahastojen tuotoille on käynyt keskimäärin tänä vuonna?
Näitä muut lukevat nyt
-
VEROT 19.4.2024Kesämökilläni kaadetaan lahoja kuusia – minkä suuruisen kotitalousvähennyksen saan kaatotyöstä?Vanhan kesämökkini pihapiiristä kaadetaan muutamia lahoja kuusia kesällä 2024. Saanko näistä kaatotöistä kotitalousvähennystä 40 vai 60 prosentin mukaan? Käytän itse mökkiä vapaa-ajan asuntonani. Y...
-
VEROT 18.4.2024Myyn asunto-osakkeeni oy:lle alihintaan – mistä summasta lasken luovutusvoittoni?Myyn omistamani velattoman asunto-osakkeen osakeyhtiölleni alihintaan. Perheeni tai minä emme ole asuneet asunnossa. Myyn asunnon 100 000 eurolla yhtiölleni. Asunnon käypä arvo on 150 000 euroa. Mi...
-
RAHAT 19.4.2024Älä jää pelkän Suomi-salkun varaan – hajauta viimeistään nytYhdysvaltain pörssi on edelleen hyvä vaihtoehto osakesijoitusten hajautukseen, vaikka sikäläisten teknologiajättien kurssit hipovatkin pilviä. Minne muualle sijoituksia kannattaa nyt hajauttaa? Hel...
-
TYÖ & ELÄKE 18.4.2024Töissä on paineita mutta hyvä ilmapiiri – noin puolet työntekijöistä opiskelee itsenäisestiTyön ja muun elämän sovittaminen yhteen sujuu suomalaisilla työpaikoilla hyvin, vaikka kiire on työssä yleistä, kertoo tuore kyselytutkimus. Työpaikalla kohtelu on tasapuolista, tiedonkulku avointa...
-
KOTI & AUTOT 19.4.2024
🅑 JÄSENILLE
Volkswagen T-Cross R-Line Business 1.5 TSI 110 – kokoistaan parempiOn autoilijoita, jotka luottavat tuttuun ja turvalliseen polttomoottoritekniikkaan. Volkswagenin pienistä katumaastureista löytyy tälle kohderyhmälle useita vaihtoehtoja, hyvänä esimerkkinä uusi T-...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Sain lahjaksi alle 5 000 euroa syksyllä 2023 – voinko saada jo nyt uuden verottoman rahalahjan?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Lapseton aviopari – mihin testamentti vaikuttaa? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
- Miten perun testamenttini?
-
🅑 JÄSENILLE
Mercedes-Benz CLA 250+ on ajajan auto isolla A:lla
Taloustaito 3/2026: Tarkista esitäytetty veroilmoituksesi
Veronmaksajien verojuristien vinkit veroilmoituksen tarkistamiseen, korjaamiseen ja täydentämiseen.
- Asunnonostaja, kaiva esiin faktat taloyhtiöstä
- Sijoitussuunnitelma auttaa tavoitteeseen
- Tilintarkastaja vai toiminnantarkastaja taloyhtiölle?
- Alakouluikäisen harrastusten hintahaitari on lavea
- Suojaosuus ei aina suojaa ikäihmistä
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 30.4.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
VAPAALLA 8.2.2018Pitääkö eurokitka Pohjolan oloissa?Miltä Keski-Euroopan kitkarengas, eurokitka, tuntuu pohjoisen lumilla ja jäillä? Uuden Hakkapeliitta R3:n esittelytilaisuudessa lehdistölle tarjoutui tilaisuus vertailla eurokitkaa Pohjoismaiden m...
-
RAHAT 7.2.2018Sammon vanhat osakkeet – näin lasket verotettavan myyntivoitonMiten lasketaan vanhojen osakkeiden verotettava myyntivoitto? Miten verotetaan osinkoja? Sampo on kehittynyt sadassa vuodessa alueellisesta keskinäisestä vakuutusyhtiöstä Helsingin pörssin arvokkai...
-
VAPAALLA 7.2.2018Sijoittajan takuuvarma valinta – taideteos kultakaudeltaJos joku onnistuu hankkimaan Ferdinand von Wrightin teoksen, hän on harvoin valmis siitä luopumaan. Ateneumissa avattiin viime vuonna Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden kunniaksi von Wright...
-
TYÖ & ELÄKE 13.2.2018PRH patistaa osakeyhtiöitä ja osuuskuntia – tilinpäätös pitää ilmoittaa kaupparekisteriinPatentti- ja rekisterihallitus (PRH) lähettää tällä viikolla kehotuskirjeen lähes 5 000 osakeyhtiölle ja osuuskunnalle, joilla tilinpäätöksen toimittaminen kaupparekisteriin on viivästynyt yli vuod...
-
VAPAALLA 8.2.2018Hakkapeliitta R3 ja R3 SUV -kitkoihin lisää vakautta suliin keleihinNokian Renkaiden kitkarenkaat vastaavat sulan kelin ja ilmastonmuutoksen haasteisiin. Uudessa Hakkapeliitta R3:ssa vahva keskiripa vakauttaa kulkua ja parantaa ajotuntumaa sulilla tienpinnoilla. Yh...
-
KOTI 16.2.2018Uusi hissi – tuella vauhtia hissihankkeeseenUusi hissi voidaan rakentaa hyvinkin vanhaan taloon. Julkisen vallan tuet tekevät hissiprojektista houkuttavan. Parhaimmillaan tukea voi saada reilut 50 prosenttia hissin hankintakustannuksista. Ed...
-
KOTI 13.2.2018Suomen lippu juhlii - nosta siniristilippu salkoon liehumaanVuosi 2018 on Suomen lipun juhlavuosi. Liputtaminen on verraton tapa juhlistaa ilonaiheita – liputtaa saa myös muulloin kuin virallisina ja kalenteriin merkittyinä liputuspäivinä. Maksuton Liputan ...
-
RAHAT 8.2.2018Danske neuvoo – sijoita kilpailijamme rahastoon!KARON PÖRSSI Sijoitusrahastomarkkinalla kolmanneksi suurimman asema on hankala: isommat hyötyvät suuruuden ekonomiasta, pienemmät kykenevät helpommin erikoistumaan ja olemaan ketteriä. Dansken sijo...
-
KOTI 19.2.2018Onko korkojen nousu nurkan vai korttelin takana?Taloudessa vuoden alku on ollut riemullista aikaa. Maailmantalous kasvaa ja Suomen vienti vetää vahvemmin kuin aikoihin. Yritykset kertovat jopa odotukset ylittävistä tuloksista. Sijoittajat nautti...
-
VAPAALLA 15.2.2018Tingi kohteliaasti – se kannattaaMatkoilla voi joutua heittäytymään pitkällisiin neuvotteluihin matkamuistoja tai ihan tarpeellisia tuotteita ostettaessa. Silloin kannattaa muistaa, että taitava matkustaja sopeutuu paikallisiin ta...
-
RAHAT 14.2.2018BBS:n listautuminen jää väliin – neljä syytä olla hyppäämättä Petteri Punakuonon kelkkaanKARON PÖRSSI Porolla on Suomessa myyttinen maine. Riiminikkari Juha Vainio helskytteli vuonna 1981 valmistuneessa kappaleessaan "Matkalla pohjoiseen" miehistä, jotka reissaavat Lappiin ja haikailev...
-
VAPAALLA 12.2.2018BMW X3 uudistui – vai uudistuiko?Uusi X3 on valmistajan tietojen mukaan aivan uusi auto, mutta se näyttää todella konservatiiviselta askeleelta. Ajettavuudeltaan tai käytettävyydeltään uutuus ei tarjoa yhtään mieleenpainuvaa piir...
-
VAPAALLA 6.2.2018Romutuspalkkiota käytetty jo yli tuhanteen autoonTammikuun alusta voimaan tullutta henkilöautojen romutuspalkkiota on käytetty helmikuun alkuun mennessä 1 006 auton hankintaan, ilmenee Trafin tilastoista. Palkkiolla hankituista autoista 74 prosen...
-
RAHAT 6.2.2018Talletukset vertailussa: Mistä pankista paras korko 10 000 eurolle?Määräaikaistalletusten (10 000 e) korot ovat helmikuun alussa samoissa lukemissa kuin tammikuun alussa. Keskimääräinen talletustuotto (12 kk) on edelleen 0,29 prosenttia. Parhaalla talletustuotolla...
-
RAHAT 9.2.2018Taloustaidon pörssilista: Restamaxin tuotto houkuttaaPörssilistan kärkiyhtiöt Privanet ja Yleiselektroniikka ovat säilyttäneet johtoasemansa jo kahdeksan kuukautta. Tämänkertaisen listan kovimmat nousijat Nurminen Logistics ja Restamax eivät yllä uhk...
-
TYÖ & ELÄKE 19.2.2018Kevytyrittäjä, yrittäjän puoliso, osakas – maksatko jäsenmaksun väärään työttömyyskassaan?Tuhannet työttömyysturvassa yrittäjäksi luokiteltavat maksavat jäsenmaksuja virheellisesti palkansaajakassaan. Tällöin ansiosidonnaista päivärahaa ei myönnetä, jos henkilö jää työttömäksi. ”Tuhanne...
-
TYÖ & ELÄKE 8.2.2018Työpaikoilla valoisat tunnelmat – kiire ei kuitenkaan hellitäPalkansaajien kokemukset työelämästä olivat vuonna 2017 viime vuosia myönteisempiä. Työolobarometrin ennakkotiedot kertovat, että irtisanomis- ja lomautusuhkat ovat väistymässä, ja työllisyys ja om...
-
RAHAT 7.2.2018Levottomuus palasi pörsseihin - pää kylmänä paniikissakinKARON PÖRSSI Jos pörssikurssien viiden prosentin lasku saa aikaan ylimääräisiä sydämentykytyksiä, ei kannata kuin vetää henkeä syvään, ehkä toisenkin kerran. Virhe on jo tehty, eikä sitä saa tekemä...
-
RAHAT 20.2.20182017
-
RAHAT 20.2.20182018
Oppia omaan talouteen – Taloustaidon juttupaketti nuorille! Tutustu







