Ansiosidonnainen työttömyysturva on paljon esillä. Ansiosidonnainen työttömyysturva Suomessa on kohtalaisen antelias ja osin siksi myös liian passivoiva etuus. Tulkitsen, että ansioturva on esillä muun muassa siksi, että siihen kohdistuu monen mielestä merkittäviä uudistuspaineita.
Yksi viime aikoina esillä ollut väite on, että ansiosidonnaisen työttömyysturvan kesto olisi positiivisesti yhteydessä parempaan tuottavuuskehitykseen. Logiikka menee sillä tavalla, että pidempi uuden työpaikan hakuaika ansiosidonnaisella mahdollistaa paremman työpaikan löytämisen. Työntekijä löytää siis paremman työpaikan ja työnantaja paremman työntekijän – molemmat voittavat.
Tutkimusevidenssiä väitteelle esitti VATT:n tutkijat Tomi Kyyrä ja Hanna Pesola, jotka löysivät tutkimuksessaan poikkeuksellisen suuren vaikutuksen. Tuloksen mukaan viikon pidempi ansiopäivärahan kesto pidentää työttömyyden jälkeistä työsuhdetta karkeasti päivällä. Palkkatasoon ansiosidonnaisen keston vaikutus oli pienempi. Tutkimuksen tiimoilta tehtiin myös lyhyempi Policy Brief.
Edellä kuvattu tulos ylitti uutiskynnyksen ja rohkeasti esimerkiksi linkatussa uutisessa kommentoidaan, että "Nämä verotulojen menetykset saattavat haukata merkittävän osan lyhyempien työttömyysjaksojen tuomista julkisen talouden säästöistä, mahdollisesti jopa kaksi kolmasosaa".
Pidin edellä mainittua vaikutusta jo tutkimuksen julkistamisen yhteydessä suurena. Tähän johtopäätökseen myös kansainvälinen tutkimusevidenssi viittaa. Tuntuu melko kummalliselta ja vähän epäloogiseltakin, että keskimäärin 400 päivää ei riitä hyvän työpaikan löytämiseen, mutta 500 päivän aikana löytyisi huomattavasti parempi työsuhde.
Väitän, ettei VATT:n alkuperäisen tutkimuksen perusteella ole mahdollista tehdä edellä kuvattua päätelmää.
Toisin sanoen väitän, ettei tutkimuksen perusteella voi tehdä vahvoja päätelmiä työttömyyden jälkeisestä työurasta. Tämä johtuu siitä, että tutkimuksen kohteena oli työttömyyttä seuraavan työsuhteen kesto, joka havaittiin lyhyemmäksi ansiopäivärahan keston ollessa lyhyempi. Mutta tämähän on oikeastaan täsmälleen se tulos, jota sopii odottaakin.
Ansioturvan keston leikkauksen jälkeen työttömien reservaatiopalkka alenee. Toisin sanoin työttömät ovat halukkaita vastaanottamaan työpaikan hieman matalammalla palkalla tai huonommin ehdoin, kun keskimäärin ennen uudistusta. Mutta ennen pitkää suurin osa työllistyneistä vaihtaa toiseen, itselleen paremmin sopivaan työpaikkaan – kenties peräti parempaan kuin mitä olisi löytynyt ennen uudistusta.
Lopputulos saattaa olla, että tämä keskimääräinen työtön olisi työllistynyt merkittävästi aiemmin, hieman hänelle tylsempään työtehtävään, mutta lopulta hän todennäköisesti vaihtaa itselleen paremmin sopivaan työtehtävään. Nettona yhteiskunta ja henkilö itsekin jää merkittävästi plussan puolelle.
Olennainen muuttuja ei siis mitenkään voi olla seuraavan työsuhteen pituus, vaan esimerkiksi työpäivien (ja työttömyyspäivien) lukumäärä ja palkkataso työttömyyttä seuranneiden kolmen vuoden aikana.
Mielestäni tämän muuten erinomaisen tutkimuksen perusteella ei siis pystytä ottamaan vahvaa kantaa työttömyysjakson jälkeisen työpaikan laatuun. Tutkijoilla lienee tosin vielä aineisto käytettävissään, joten kenties sitä voisi edelleen vähän kurittaa?
Mainitsin aikaisemmin, että kansainvälinen tutkimusevidenssi viittaa pieneen (joskin positiiviseen) vaikutukseen työttömyysturvan keston vaikutuksesta työpaikan laatuun. Vastikään julkaistiin alan johtavan tutkijan Konstantinos Tatsiramosin kirjoittama kokooma-artikkeli juurikin tästä aiheesta. Päätän kirjoitukseni sitaattiin kyseisestä artikkelista. Pidän edelleen tätä kuvausta parhaana mahdollisena kuvauksena myös Suomen tapauksessa:
”The existing evidence on the relationship between benefit provision and job match quality is mixed, a number of studies finding positive but in most cases small effects, while others find no effects.”
Mauri Kotamäki
Kommentoi