Kaikkiin ihmisen tekemiin päätöksiin liittyy epävarmuutta. Erityisesti yrittäminen on riskinottoa. Jo päätös perustaa yritys on riski. Sama koskee ensimmäisen työntekijän palkkaamista, kasvun hakemista uusilta markkinoilta tai investointipäätöstä, joka voi osoittautua tuottoisaksi – tai sitten ei.
Ilman riskinottohaluisia ihmisiä yhteiskunta ei pyörisi eikä innovaatioita syntyisi.
Viime vuosina olen kantanut huolta riskinottohalun puutteesta Suomessa. Enemmän ja rohkeampia päätöksiä tarkoittaa usein parempaa talouden dynamiikkaa.
Riskinotto ja pörssiyhtiöt
Yksi riskinottohalun ilmentymä näkyy Helsingin pörssissä. Listatut yritykset maksavat kyllä kohtuullisesti osinkoja, mutta kääntäen tämä tarkoittaa, että omaa pääomaa investoidaan vähemmän tulevaisuuden tuottaviin kohteisiin.
Maksettujen osinkojen ja nettotuloksen suhde Helsingin pörssissä on suurempi kuin Tukholman pörssissä. Eikö suomalaisilla pörssiyhtiöillä ole kasvuhaluja vai eikö sopivia investointikohteita yksinkertaisesti löydy?
Maailma on suuri, ja moni pörssiyhtiö toimii Suomen rajojen ulkopuolella, joten investointikohteista ei luulisi olevan pulaa. Kyse lienee enemmän uskalluksesta ja tahdosta kuin mistään muusta.
Esimerkiksi laajentuminen uudelle markkinalle – maantieteellisesti tai toimialallisesti – voi epäonnistua ja riski voi realisoitua negatiivisesti. Mutta jos riskiä ei ota, ei synny tuottoakaan.
Ikääntyminen ja riskinotto
Kansantalouden tasolla väestön ikääntyminen – myös johtoryhmissä ja hallituksissa – selittää ainakin osan ilmiöstä. Keskimäärin 60-vuotias rakastaa vähemmän taloudellisia riskejä kuin 30-vuotias. Huomaa sana keskimäärin: poikkeuksia on, joskus merkittäviäkin. Mutta populaatiotasolla suurten lukujen lainalaisuudet pätevät.
Ikääntyneellä aleneva riskinottohalu liittyy ainakin kahteen tekijään.
Ensinnäkin iän myötä karttuu varallisuutta ja alenevan rajahyödyn takia riskinotto ei ole enää yhtä houkuttelevaa.
Toisaalta joidenkin tutkimusten mukaan myös ihmisten mieltymykset muuttuvat keskimäärin riskiä karttavampaan suuntaan ikääntyessä. Tämä saattaa olla evoluutiobiologinen piirre: Heimon tulevaisuuden näkökulmasta vanhan ja viisaan heimon johtajan ei ole kannattanut olla liian innokas riskinottaja.
Investointeja voisi olla enemmänkin
Riskinottohalun puute ei näy pelkästään pörssiyhtiöissä. Myös Suomen koko yrityskentän investointiaste laahaa verrokkeja perässä. Investoinnit eivät toki ole itseisarvo: olennaista on tehdä juuri niitä oikeita investointeja, vaikka sitten vähemmän. Toisaalta ei liene erityisiä syitä sille, miksi juuri suomalaiset yritykset olisivat ruotsalaisia fiksumpia tekemään investointipäätöksiä.
Suomalaisten yritysten investointiaste on ollut selvästi Ruotsia matalampi koko vuosituhannen ajan. Eikä ero ole ollut pieni. Vuoden 2024 Suomen lukuihin suhteutettuna ruotsalaiset yritykset ovat investoineet joka vuosi keskimäärin viisi miljardia euroa enemmän kuin suomalaiset yritykset.
Ero ei todennäköisesti kerro suomalaisten yrityksen viisaudesta tehdä tehokkaampia investointeja, vaan pikemminkin siitä, että jotkin tekijät saavat ruotsalaiset investoimaan hanakammin. Yksi merkittävä tekijä lienee riskinottohalu, jos kohta se ei ainut tekijä olekaan.
Lopuksi: mistä lisää riskinottoa?
Yhteenvetona todetaan, että Suomi tarvitsee lisää riskinottoa. Mutta sitä ei voi ostaa kaupan hyllyltä. Vaikuttaa siltä, että nykymalli ei ole niin toimiva, kuin se voisi olla. Hopealuotia ei todennäköisesti ole olemassa, vaan ratkaisut ovat moninaiset. Seuraavassa neljä tärkeää otsikkotason ratkaisua.
- Osinko- ja yritysverojärjestelmä tulisi uudistaa investointeja suosivampaan suuntaan.
- Julkisen sektorin paisuminen, varsinkin työntekijämäärällä mitattuna, pitää saada loppumaan, jotta resurssit kohdentuvat entistä paremmin yksityiselle sektorille.
- Suomen ikärakenne on kansantalouden kannalta epäsuotuisa. Työperäistä maahanmuuttoa pitää kyetä lisäämään sosiaalisesti kestävällä tavalla, koska maahanmuutto on keskeisin tekijä väestörakenteen korjaamisessa.
- Riskirahoitus ei saa olla julkisen sektorin varassa. Julkinen sektori voi tukea ja mahdollistaa, mutta yksityisen sektorin yritysten on oltava ensisijaisesti vastuussa sekä tuotoista että tappioista.
Mauri Kotamäki
Kommentoi