Etusivu
-
VEROTUS 19.10.2023
Asunto-osakeyhtiön purkamisen verotus saattaa yllättää
🅑 JÄSENILLE
Mitä tehdä, jos haluaa päästä eroon asunto-osakeyhtiöstä, mutta silti säilyttää kiinteistön omistus itsellään? Asia voidaan ratkaista purkamalla asunto-osakeyhtiö. Asunto-osakeyhtiön purkamisesta tulee aina veroseuraamuksia. Kysymys on vain hintalapun suuruudesta. -
RAHAT 19.10.2023
Suomalaiset tuntevat hyvin puolisoidensa raha-asiat – vain harvat sopineet yhteisten säästöjen kohtalosta
Lähes kaikki suomalaiset pariskunnat kokevat tuntevansa puolisoidensa raha-asiat hyvin ja puolet jopa erittäin hyvin. Yhteisten sijoitusten ja säästöjen kohtalo mahdollisessa erotilanteessa on jäänyt monilta sopimatta. -
BLOGIT 19.10.2023
Muistakaa säästää myös hyvän päivän varalle
Pahaan päivään varautuminen sujuu suomalaiselta niin hyvin, että välillä unohdamme kokonaan hyvän päivän mahdollisuuden, mikä johtaa heikompaan taloudelliseen hyvinvointiin. Hyvään ja pahaan päivään kun täytyy varautua ja valmistautua eri tavalla. -
RAHAT 18.10.2023
Nämä ovat suomalaisten pienyhtiörahastojen suosikkiosakkeet
KARON PÖRSSI Pakkaukset ovat suomalaisiin pienyhtiöihin sijoittavien osakerahastojen salkunhoitajien mieleen. Tai sitten kyse on Huhtamäestä yhtiönä tai sen arvostuksesta. -
VEROT 18.10.2023
Myymme perityn metsätilan – mistä ajankohdasta alkaen olemme omistaneet tilan?
Isäni testamenttasi kaksi metsätilaa minulle ja kahdelle lapselleni. Meistä kukin sai yhden kolmasosan. Alkaako kymmenen vuoden omistusaika isäni kuolinpäivästa vuonna 2013 vai esimerkiksi lainhuutojen saantipäivästä? -
BLOGIT 17.10.2023
Rajaveroaste on korkea – onko nyt aika veronkevennykselle?
Hallitus on lieventämässä väliaikaiseksi säädettyä solidaarisuusveroa. Suunnitellun uudistuksen innoittamana on kysytty, miksi suurituloiset eivät osallistu julkisen talouden tasapainottamiseen. -
VEROJURISTI VASTAA 17.10.2023
Sijoitusasunto tuottaa tappiota – voiko tappion kuitata myöhemmin?
🅑 JÄSENILLE
Omistamme aviopuolisoni kanssa puoliksi muutaman sijoitusasunnon. Ostimme asunnot uudiskohteista, joissa on myös taloyhtiölainaa. Rahoitusvastikkeen nousu menee omasta rahapussistamme, ja sijoitustoimintamme tuottaa tappiota. Voiko tuon tappion vähentää myöhemmin mahdollisista tulevien vuosien luovutusvoitoista tai muista tuloista? -
RAHAT 17.10.2023
Koirarekisteri huhuilee lemmikkejä – vielä loppuvuosi aikaa ilmoittaa
Kaikki Suomessa asuvat koirat on ilmoitettava ennen tämän vuoden loppua Ruokaviraston ylläpitämään koirarekisteriin. Toukokuussa avattuun rekisteriin on tähän mennessä ilmoitettu vasta noin kymmenen prosenttia kaikista koirista. -
RAHAT 16.10.2023
Vastaa Taloustaidon lukijakyselyyn
Kysymme taloudenpidostasi ja kulutustottumuksistasi, jotta voimme kehittää Taloustaito-mediaa vastaamaan entistä paremmin lukijoiden tarpeita sekä tarjotaksemme mainostajille tarkempaa tietoa lukijoistamme. -
KOTI 16.10.2023
Vastikerästeihin reagoitava nopeasti taloyhtiössä – muuten ne voivat jäädä kaikkien osakkaiden maksettavaksi
Osa taloyhtiöistä ei seuraa vastikkeita säännöllisesti tai reagoi liian hitaasti osakkaan vastikerästeihin, jolloin vaarana on se, että taloyhtiön kaikki osakkaat joutuvat maksumiehiksi. -
KOTI 16.10.2023
Näin hävität vanhan läppärin – tässä seitsemän täsmävinkkiä
Mitään laitetta ei pidä toimittaa kierrätykseen ilman, että sen sisältämä käyttäjätieto hävitetään. Koneella voi olla paitsi kuvia ja videoita, myös lääkärintodistuksia, sopimuksia, budjetteja ja vaikka mitä sinne unohtunutta. -
RAHAT 16.10.2023
Osakekaupat miinuksella – mistä vähennän tappioni?
Olen myynyt osakkeita tappiolla. Jos en saa tänä vuonna myytyä osakkeita voitolla, saanhan vähentää luovutustappioni saman vuoden pääomatulo-osingoista? Vai voinko vähentää luovutustappioni pankin lähdeverottaman sijoitustilin korkotuotoista? -
RAHAT 16.10.2023
Säästö- ja sijoitustilit: seitsemässä pankissa korko ylittää kolme prosenttia
Säästö- ja sijoitustilien korot vaihtelivat Taloustaidon vertailussa syyskuussa 0,25 prosentista 3,50 prosenttiin. Listauksessa on esimerkkejä tileistä, joiden korko ylittää nollan. -
VAPAALLA 13.10.2023
Apua, hukkasin autoni avaimet – mitä teen?
Autosta on hukassa ne viimeisetkin avaimet. Onko edessä tuhansien eurojen remontti, jossa vaihdetaan virtalukko, ovien lukot ja tilataan tehtaalta uudet avaimet? -
VAPAALLA 13.10.2023
Pröystäilevä empire kurkistelee jo nurkan takaa – sisustajalle tarjolla edullisia löytöjä
Empire ei sovi vaatimattomaan makuun. Ensimmäisenä tyylisuunnasta tulevat mieleen prameat tuolit, raskaat topatut sohvat ja kultakoristein koristellut pukeutumispeilit. Mutta tyylisuunta on paljon muutakin. -
BLOGIT 12.10.2023
Uskaltaako nyt ostaa asunnon?
Korkojen nopea nousu on pelästyttänyt asunnon ostajat, ja asuntokaupoilla on ollut hyvin hiljaista jo reilun vuoden päivät. Onko pelolle perusteita, ja miltä näyttää lähitulevaisuus? -
VAPAALLA 12.10.2023
Lentomatkustajat häiriköivät aiempaa enemmän – et kai ole yksi heistä?
Tupakointia lentokoneessa, suullisia solvauksia, liiallista päihtymystä, henkilökunnan ohjeiden sivuuttamista. Pahimmillaan häiriköivät matkustajat vaarantavat lennon ja muiden matkustajien turvallisuuden. -
KOTI & AUTOT 12.10.2023
BMW i4 M50 Supercharged – sähkönsininen unelma
🅑 JÄSENILLE
BMW i4 M50 Supercharged on yksi parhaita tällä hetkellä markkinoilla olevia sähköautoja. Samassa paketissa tulee tavallaan kaksi autoa; mukava luksusluokan perheauto ja perheauton kuoriin pakattu tehokas ja nopea urheiluauto. -
VEROT 12.10.2023
Myyn kesämökin lapselleni käypää arvoa edullisemmin – kutistaako alennus hankintameno-olettamaa?
Olen ymmärtänyt, että en saa vähentää mökin hintaa kokonaan, kun minua verotetaan myynnistä. Tällöin lahjan osuus jätetään vähentämättä. Entä jos käytän hankintameno-olettamaa myyntivoittoa laskettaessa, leikataanko siitäkin 30 prosenttia pois? -
RAHAT 11.10.2023
Kuinka sijoittaja tekee rahaa tekoälyllä, tekoälykirjailija Petteri Järvinen?
KARON PÖRSSI Tekoälyn sovellukset ovat ennen muuta toiminnan tehostajia. Petteri Järvinen vinkkaakin miettimään aloja, joilla tekoäly kasvattaa tehokkuutta. "Esimerkiksi grafiikan tekeminen on iso bisnes. Voi arvata, että ihan bisneslogiikassa tapahtuu muutoksia."
Näitä muut lukevat nyt
-
TYÖ & ELÄKE 14.10.2025Eläkkeelle ennen aikojaan? Jopa puolet suomalaisista haaveilee varhaisesta eläkkeestäLähes puolet suomalaisista haluaisi jäädä eläkkeelle ennen virallista eläkeikää. Varhaista eläkettä toivovat erityisesti 35–49-vuotiaat ja heitä nuoremmat, joista monet kokevat työn kuormittavaksi ...
-
VEROT 13.10.2025Minulle maksettiin oikeudenkäynnistä palkkio – onko siitä maksettava veroa?Riita-asian oikeudenkäynnissä todistajalle maksetaan palkkio. Onko tämä palkkio veronalaista vai verotonta ansiotuloa? Mihin pykälään veronalaisuus tai verottomuus perustuu? Verojuristi Maisa Katis...
-
RAHAT 14.10.2025Euroopan puolustusvajaus ruokkii Suomen vientiä – varustautuminen tuo tilauksia suomalaisille yrityksilleNato-maat ovat sitoutuneet käyttämään 3,5 prosenttia bruttokansantuotteestaan puolustusmenoihin vuoteen 2035 mennessä. Millaisia vientinäkymiä puolustusmenojen isot korotukset avaavat suomalaisille...
-
VEROT 14.10.2025Perin ex-puolisolta kesämökin – mihin perintöveroluokkaan kuulun?Sain testamentilla omaisuutta ex-puolisoltani. Erosimme jo vuosia sitten, ja osituskin tehtiin tuolloin. Hän halusi silti jättää minulle 150 000 euron arvoisen kesämökin testamentillaan. Tiedän, et...
-
VEROJURISTI VASTAA 14.10.2025
🅑 JÄSENILLE
Minulla on työasunto Helsingissä – saanko vähennyksen asuntoni kuluista?Aloitin vuoden alussa uudessa vakituisessa työssä Helsingissä ja asun aviopuolisoni kanssa Tampereella. Lapsemme eivät asu enää kotona. Olen hankkinut työskentelyn takia asumisoikeusasunnon Helsing...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 8/2026: Asuntosijoittajan sotakassa
Vuokranantajan tase on koetuksella hintaromahduksen jälkeen. Miten vähennetään, kun vuokratuloja ei kerry?
- Jussi Junnin tie Veronmaksajiin
- Kannattaako maksaa erikseen tietoturvasta?
- Kotimarkkinayhtiöt edelleen ahtaalla
- Aktiivinen voi hyötyä sijoituskuoresta
- Huimia eroja autovakuutusten hinnoissa
- Arvopyörä vaatii oman vakuutuksensa
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 15.10.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
RAHAT 9.2.2023Maksukorttia suositaan ostoksilla, käteisellä maksaminen väheneePankkitiliin liitetty debit-kortti on säilyttänyt suosionsa, ja se on tavallisin tapa maksaa päivittäistavaraostokset 73 prosentilla, kertoo Finanssiala ry:n Maksutavat -tutkimus. Kakkosena on luot...
-
VEROT 10.2.2023Aikuinen lapseni asuu ilmaiseksi sijoitusasunnossani – onko tämä verotettava etu tai lahja?Minulla on sijoitusasunto, josta olen aiemmin saanut vuokratuloja. Aikuinen lapseni muuttaa nyt asuntoon ja asuu siellä ilmaiseksi. Haluan tukea lastani, joten en peri häneltä vuokraa. Katsotaanko ...
-
VEROT 13.2.2023Lapselle lahjaksi nahkasohva ja rahaa – lasketaanko lahjat yhteen?Olen lahjoittanut lapselleni 4 900 euroa rahaa viime vuonna. Nyt ostan hänelle 3 000 euroa maksavan nahkasohvan. Tiedän, että tavanomaiset koti-irtaimistolahjat ovat 4 000 euroon asti verottomia. P...
-
VAPAALLA 10.2.2023Lähdössä ulkomaille? Tee matkustusilmoitusOletko lähdössä omatoimimatkalle ulkomaille? Matkustatko riskialttiille alueelle? Muista tehdä matkustusilmoitus. Matkustusilmoitus tarkoittaa omien henkilötietojen, matkan aikana voimassa olevien...
-
KOTI 13.2.2023Asuntolainan viitekorko vaihtoon ja korkomenot pienemmiksi?Useimpien asuntovelallisten lainakulut ovat kasvaneet rysäyksellä, kun 12 kuukauden euribor lähti nopeaan nousuun viime vuoden keväällä. Voisiko maksutaakkaa keventää vaihtamalla lainan viitekorkoa...
-
RAHAT 15.2.2023Yrittäjä – tiedätkö, miten saat tuotteesi myyntiin Amazonille?Vaikka amerikkalainen Amazon ei ole vielä rantautunut Suomeen, monet suomalaiset ostavat jo nyt tuotteita esimerkiksi Saksan Amazonista. Yrityksille Amazon voi olla erittäin houkutteleva myynti- ja...
-
VAPAALLA 10.2.2023Sydäntalven viini tulee Argentiinasta – roteva punaviini ja lihapata maistuva pariNäin sydäntalven aikaan paras tapa suojautua kylmää ja pimeää vastaan on laittaa hyvä lihapata muhimaan ja avata roteva punaviini. Vaikka itse olen eurooppalaisten viinien ystävä, niin tällä kerta...
-
RAHAT 15.2.2023Satojentuhansien suomalaisten rahoja hoitavalle Harri Kojoselle yksi prosentti on yhtä vähän kuin kymmenen Loton jättipottiaKARON PÖRSSI Hyvin harva suomalainen pystyy sormeaan painamalla ohjaamaan kahdeksan miljardin euron pääomia. Eikä taida olla kuin yksi henkilö, jonka lähes 400 000 suomalaista on valinnut hoitamaan...
-
VEROT 15.2.2023Jättääkö avioehto puolison perinnöttä?Meillä on täysin poissulkeva avioehtosopimus. Emme ole tehneet testamenttia. Jos toinen meistä kuolee, jääkö puoliso avioehtosopimuksen takia perinnöttä? Jos jää, pitääkö meidän tehdä uusi avioehto...
-
RAHAT 9.2.2023Pörssiyhtiöiltä muhkeita osinkoja – katso listasta parhaat maksajatTalouden epävarmuus koettelee osakesäästäjän hermoja, mutta antoisa osinkokevät lohduttaa. Yli puolet pörssiyhtiöistä saattaa kasvattaa osinkoaan aiemmasta. Jutussa lista parhaista maksajista. Ukra...
-
VAPAALLA 16.2.2023Turvallista ajomatkaa hiihtolomalle – 10 vinkkiä lomaliikenteeseenVaihtelevat talvikelit aiheuttavat päällystevaurioita ja teille kertyy vaarallista ja hankalasti hallittavaa sohjoa. Ennakoiva ajoasenne ja ensiluokkaisessa kunnossa olevat talvirenkaat ovat lyömä...
-
RAHAT 13.2.2023SVOP-rahasto jakaa varoja enintään 1 000 euroa – pieneneekö osakkeiden hankintameno?Listaamattoman osakeyhtiön SVOP-rahasto jakaa varoja enintään 1 000 euroa. Voiko tällöin soveltaa pienten voittojen verovapautta? Tuloverolaissa säädetyt edellytykset varojenjaon verottamiselle luo...
-
VEROT 14.2.2023Ostan veljeltäni asunnon edullisesti – pidetäänkö alennusta lahjana?Veljeni kuoli vuonna 2022. Hän oli testamentannut koko omaisuutensa toiselle veljelleni. Omaisuuteen kuului mm. vuonna 2022 ostettu asunto-osake, jonka hinta oli 76 000 euroa. Veljeni myisi nyt min...
-
KOTI 16.2.2023Korot voivat iskeä ikävästi keväällä asuntomarkkinoillaKun korkojen pitkä kooma viime vuoden alussa päättyi, käyrät kääntyivät tosi jyrkkään nousuun. Vuosi sitten asuntolainojen yleisin viitekorko 12 kuukauden euribor oli nollan alapuolella ja velallis...
-
VEROT 15.2.2023Metsänomistaja, veroilmoituksesi määräpäivä lähestyyPelkkää metsätaloutta harjoittavilla veroilmoituksen määräpäivä on 28.2.2023. Jos harjoittaa metsätalouden lisäksi myös maataloutta tai elinkeinotoimintaa, metsäveroilmoituksen määräpäivä on 3.4.20...
-
RAHAT 13.2.2023Metsätilakaupat vähenivät vuonna 2022 – eniten kauppoja solmittiin Pohjois-PohjanmaallaSuomessa tehtiin viime vuonna noin 4 520 yli kahden hehtaarin metsätilakauppaa. Se on 13 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2021. Maanmittauslaitoksen kauppahintatilastojen mukaan kauppojen määrä tipp...
-
TYÖ & ELÄKE 14.2.2023Eläkkeellesiirtymisikä notkahti pari kuukautta vuonna 2022Vuonna 2022 suomalaiset siirtyivät työeläkkeelle pari kuukautta edellisvuotta aikaisemmin. Keskimäärin eläkkeelle jäätiin 62,2-vuotiaana, laskua kaksi kymmenystä vuodesta 2021. Notkahdus johtui van...
-
KOTI 14.2.2023Taloyhtiölle remonttilainaa 300 000 euroa – Tampereella kovin korko lähentelee jo kuutta prosenttiaVelaton kerrostaloyhtiö tekee 500 000 euron peruskorjausremontin. Taloyhtiö hakee remonttilainaa 300 000 euroa. Omarahoitusosuus on 200 000 euroa. Laina-aika on 20 vuotta. Taloyhtiö lyhentää laina...
-
KOTI & AUTOT 14.2.2023
🅑 JÄSENILLE
Volkswagen ID. Buzz – sympaattinen hymypoikaVolkswagenin ID-mallisto on saanut vaikutteita hymyilevistä lastenelokuvien piirroshahmoista. Iloinen keulan ilme istuu ID. Buzziin paremmin kuin hyvin. Auto huomataan ja se saa ihmiset hyvälle tuu... -
VEROJURISTI VASTAA 9.2.2023
🅑 JÄSENILLE
Käytän omaa puhelintani sekä lähitöissä että etätöissä – saanko verotuksessa vähennyksen oman puhelimeni käytöstä?Olen yliopistossa vakinaisessa työsuhteessa, josta saan palkkaa. Olen käyttänyt jo vuosia työssäni vain omaa puhelintani ja kotona etätyössä myös nettiyhteyttä. Voinko saada ansiotuloverotuksessani...






