veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

VAPAALLA

Turvallisesti talvijäillä – jäänaskalit kaulaan ja kaveri mukaan

Turvallisesti talvijäillä – jäänaskalit kaulaan ja kaveri mukaan
13.1.2023

Turvallisen jäällä liikkumisen edellytys on, että tuntee jään ja jäällä kulkemiseen liittyvät riskit sekä varustautuu oikein. Tällä hetkellä jäillä liikkujien suurimpia vaaratekijöitä ovat kylmä vesi, heikot jäät ja muuttuvat sääolosuhteet.

Jäällä liikkuja, laita muistilistalle nämä viisi asiaa

1. Kaveri on paras turvavaruste, liikuit sitten tutulla lähijäällä tai vieraalla alueella. Toinen voi hälyttää apua, vaikkei osaisi hätätilanteessa pelastaa.

Ennen jäille lähtöä kannattaa myös kertoa lähimmäisille, mihin on menossa, jotta sinua tarvittaessa osataan kaivata.

2. Selvitä ennalta jäätilannetta. Vesistöt jäätyvät Suomessa eri tahtiin. Sisävesien jäätilanteesta löytyy tietoa Suomen ympäristökeskuksen sivuilta ja merialueen jäätilanteesta Ilmatieteen laitoksen sivuilta. Kansalaishavaintoja voi lisäksi katsoa Järviwikistä.

Jään kantokyvystä kertoo virheetön teräsjää. Teräsjää on lujaa yhtenäistä jäätä, joka syntyy suoraan vedestä.

  • Yksin kulkevan aikuisen alla pitää olla teräsjäätä vähintään 5–10 cm. 
  • Moottorikelkka ja mönkijä vaativat vähintään 15 cm paksuisen teräsjään.
  • Autoilla tulisi liikkua ainoastaan merkityillä jääteillä.

3. Varustaudu vajoamisen varalle. Jäänaskalit kuuluvat jäällä kaulalle roikkumaan. Metallipäisellä jääsauvalla voit kulkiessa kokeilla jään kestävyyttä ja pillillä hälyttää apua.

Pakkaa vaihtovaatetta vesitiiviisti reppuun ja pidä kännykkä ulottuvilla. Repun sivutaskuun kiinnitetyllä heittoliinalla tai köydellä voi tarvittaessa auttaa toista.

Kuivapuku on usein jäällä liikkuvalle hyvä hankinta.

4. Tiedosta vaaranpaikat. Jää voi olla ympäristöään heikompaa virtaavan veden alueilla, kuten joissa, järvien kapeikoissa ja karikkojen päällä.

Myös viemäreiden laskualueet, siltojen sekä laitureiden kupeet ja esimerkiksi kaislikot ovat riskipaikkoja.

5. Jäistä pelastautuminen ja pelastaminen: tutustu ohjeisiin SUH:n verkkosivuilla ja lataa itsellesi Järki jäällä -opas.

Lähde: tapaturmapäivä.fi. Kampanjaviikkoa vietetään 9.-15.1.2023. Talvisen viikon teemana on turvallinen talvimökkeily.

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti