Voiko viallinen esine olla jopa satoja kertoja arvokkaampi kuin virheetön? Kyllä voi. Esimerkiksi ruotsalainen värivirheellinen postimerkki on noteerattu jopa kahden miljoonan euron arvoiseksi. Mutta mikä arvo on vaikkapa roskalavalta ongitulla muumimukin koekappaleella, joka on tarkoitettu hävitettäväksi?
Muumimukien poikkeuksellisen vahva keräilyvimma näkyy niin huutokaupoissa kuin kirpputoreillakin. Kun Japanissa avattiin maaliskuussa Muumipuisto, sen kunniaksi tehtiin muumimukeja, joita oli myynnissä vain siellä.
Kysyntä oli kovaa, ja jotkut mukikauppiaat lähtivät Suomesta asti näitä Moominvalley Park Japan -muumimukeja jonottaman. Nyt niitä myydään nettihuutokaupoissa hyvällä voitolla: Japanissa mukin hinta oli 32 euroa, mutta esimerkiksi Huutonetissä niistä pyydetään 250–500 euroa.
Jo muutaman mukin myynnillä siis pystyy kuittaaman Japanin-matkan hinnan.
Muumimuki roskalavalta huutokauppaan
Suomessa maan valtamedioita myöten on viime aikoina kirjoiteltu myös kahdesta muumimukista, jotka ovat selvästi sekundaa ja joita kaupataan kovaan hintaa keräilyerikoisuuksina.
Ensiksi kohahdutti ”Jyväskylästä löytynyt” muki, joka oli myyjän kertoman mukaan ”vahingossa ulospäässyt Arabian tehtaalta”. Oikeammin sanottuna joku oli löytänyt sen aikoinaan Arabian tehtaan roskiksesta ja myynyt eteenpäin Jyväskylään.
Kyseessä oli Arabian tehtailla käytössä ollut värien testausmuki, jossa siirtokuva ja värit olivat vinksallaan. Arabian leimaa ei ole pohjassa, koska mukia ei ollut edes tarkoitettu myyntiin. Eikä roskalavalta poimittavaksi.
Tätä mukia kaupattiin huikeaan 22 600 euron hintaan kadehdittavilla julkisuustempuilla, joihin arvolehdetkin menivät mukaan. Myyjä väittää, etä joku olisi siitä aikoinaan ollut valmis maksamaan jopa 5 000 euroa. Ja että jos Suomessa ei mene kaupaksi, Japanissa menee….
Mutta tuskin menee lähelläkään tuollaisia hintoja, koska kyseessä on tehtaan testikappale, vaikka tietysti hinta on ostajan ja myyjän välinen asia. Jos joku on valmis maksamaan, niin mitäpä se muille kuuluu.
Iittalaa varmaan tilanne harmittaa, koska jätelavoille menevä tavara pitää murskata entistä varmemmin. Ja ylimääräistä työtä aiheutuu niistä, jotka toivorikkaina kävvät illan pimeinä tunteina tonkimassa Arabian roskalaatikoita.
Thaimaalainen Vilijonkka
Toinen julkisuutta kohahduttanut muumimuki tulee myyntiin janakkalalaisen Huutokauppakeskus Turengin huutokaupassa 7. huhtikuuta. Kyseessä on Vilijonkka-muki, joka myös on sekundaa siirtokuvan osalta. Edellisestä poiketen pohjaan on painettu valmistajan – tai valmistuttajan – leima.
Tämä muki on ostettu vuosia sitten netistä eBay:n nettihuutokaupasta, ja ostajan kerrotaan maksaneen siitä useampia satasia.
Myyjä oli thaimaalainen mukeja valmistavan tehtaan työntekijä, joka niin ikään oli poiminut mukin tehtaan roskalavalta. Niiden mahdolllista keräilyarvoa ei tuolloin ilmeisesti osattu arvata, joten sekundakappaleitten tuhoamisesta ei tarvinnut välittää.
Kun tieto mahdollisesta keräilyarvosta alkoi levitä, useampikin tehtaan työntekijä todennäköisesti korjasi mukeja talteen. Joku Thaimaan kävijä väittikin, että näitä sekundamukeja olisi työntekijöillä myytävänä noin 10 euron kappalehintaan.
Toisaalta luulisi tällöin niitä olevan myynnissä kansainvälisissä nettihuutokaupoissa enemmänkin.
Arvokas keräilyharvinaisuus vai halpa sekundamuki – se punnitaan huhtikuussa Turengin huutokaupassa.
Arvokkaita virheitä
Keräilijät ovat yleensä hyvin tarkkoja siitä, että esineen kunto on hyvä. On hyvin vaikea kuvitella, että joku innostuisi maksamaan esimerkiksi värivirheellisestä Oiva Toikan vuosikuutiosta tai Birger Kaipiaisen lasitusvirheellisestä keramiikkatyöstä enemmän kuin virheettömästä.
Erilaisia virhepainamia yritetään kyllä tarjota keräilijöille. Esimerkiksi Huutonetissä kaupattiin maaliskuussa Tex Willer -sarjakuvalehden 3/1971 virhepainamaa, jossa alkupään ensimmäiset 30 sivua ovat lehdessä kahteen kertaan. Hintapyyntö oli 100 euroa.
Toisaalta esimerkiksi setelien tai postimerkkien kerääjät saattavat maksaa huimia summia, jos kohteessa on vaikkapa vesileima väärinpäin tai jos se on painettu vääränlaiselle paperille.
Erityisen innoissaan postimerkkeilijät ja setelien keräilijät ovat, jos vaikkapa joku painoväri puuttuu, jotain väriä on liikaa tms.
Yksi maailman arvokkaimmista sekundatuotteista on ruotsalainen 3 skillingin keltainen merkki vuodelta 1855. Se on tiettävästi ainut olemassa oleva keltainen - muut ovat sinivihreitä. Siitä on maksettu yli 2 miljoonaa euroa Genevessä pidetyssä huutokaupassa vuonna 2010.
Vuoden 1855 skilling banco -sarjan postimerkit olivat ensimmäiset Ruotsissa julkaistut merkit, ja keltainen väri kuului kahdeksan killingin arvoiseen merkkiin. Luultavasti painajat olivat erehdyksessä ottaneet kolmen killingin merkin stanssin painaessaan kahdeksan killingin arkkia.
Postimerkin löytöhistoria on kiehtova: nuori koulupoika löysi keltaisen kolmen skillingin merkin isoäitinsä kirjeenvaihdosta vuonna 1885 ja myi sen seitsemällä kruunulla eräälle postimerkkikauppiaalle, joka huomasi värivirheen. Se teki kauppiaasta rikkaan.
Väärenteilläkin arvonsa
Väärenteet ovat vielä asia erikseen. Design-esineissä ja taiteessa sellaisia kavahdetaan, mutta filatelian ja numismatiikan puolella jopa kokoelmia on rakennettu pelkästään väärenteistä, ja niistä myös maksetaan.
Suomalaisista postimerkeistä tunnetaan mm. ns. Majlundin väärenne, joita myydään toisinaan huutokaupoissakin.
Efraim Aleksander Majlund (vuodesta 1906 Toukolehto) on Suomen tunnetuin postimerkkien väärentäjä. Hän ei kuitenkaan väärentänyt filateelisesti arvokkaita merkkejä, vaan pyrki saman lisätienestejä käyttömerkkejä väärentämällä, kun bisnekset sujuivat huonosti.
Hän harjoitteli 1900-luvun alkuvuosina kivipainajan ammattia ja ostikin vaimonsa nimiin Ruotsista kivipainopuristimen etikettien painamista varten. Sillä väärenteet sitten valmistettiin. Majlund selitti väärennökset vain harjoitelmiksi, jotka oli tarkoitus polttaa, mutta jotka päätyivätkin veljen haltuun.
Tampereen raastuvassa Majlund tuomittiin 1904 kahdeksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Postimerkit – yhteensä yli 5 700 kpl – piti syyttäjän toimesta hävittää, mutta suuri osa niistä kulkeutui kuitenkin poliisilta filateelisille markkinoille. Majlund itse ehti myydä vain 15 merkkiä.
Myöhemmin hän osti Lempäälästä Kuljun kartanon, jossa toimi arvostettuna turkistarhaajana.
Väärennösten asiantuntija
Lempäälässähän asuu myös Suomen kuuluisin taideväärentäjä Veli Seppä, joka tuomittiin taannoin suuressa taideväärennösjutussa yli sadan arvotaulun väärentämisestä. Niitä myytiin mm. useiden arvohuutokauppojen kautta, ja kallein oli Gallen-Kallelan työksi luultu Imatrankoski, josta maksettiin 135 000 euroa.
Veli Seppää voi siis pitää todellisena väärennösten asiantuntijana, ja niinpä hän onkin vapun jälkeen Tampereen Kauppahallissa lempääläisen Huutokauppahuone Aleksin tilaisuudessa arvioimassa, onko sinne tuotavien maalausten joukossa kenties väärennettyjä teoksia – jopa kenties hänen itsensä väärentämiä!
Kirjoittaja on sijoitus- ja keräilymarkkinoiden asiantuntija.
