veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Romutuspalkkio palaa vuonna 2018

Romutuspalkkio palaa vuonna 2018
31.8.2017

Hallitus sopi budjettiriihessä, että autojen romutuspalkkiota varten varataan 8 miljoonaa euroa vuodelle 2018. Palkkion toteutustavasta päätetään myöhemmin. 

”Romutuspalkkion tavoitteena on edistää vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintaa ja autokannan uusiutumista, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner toteaa liikenne- ja viestitäministeriön tiedotteessa. 

Romutuspalkkio oli käytössä edellisen kerran vuonna 2015. Kuluttaja sai tuolloin 1 500 euron romutuspalkkion, kun hän vei romutettavaksi oman, yli 10 vuotta vanhan auton ja osti tilalle uuden vähäpäästöisen auton. 

Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan romutuspalkkiolla kokeilussa hankitut autot olivat pääosin pienehköjä vähäpäästöisiä autoja. Kokeilussa uuden auton hankkineista kuluttajista suurin osa ei ilman kampanjaa olisi hankkinut uutta vähäpäästöistä autoa ja kierrättänyt vanhaa autoaan

Romutuspalkkio 2015

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti