veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

VAPAALLA

Lapsilta kielletyt lelut – keräilijän aarre

Lapsilta kielletyt lelut – keräilijän aarre
7.1.2019

Moni jättää lapsilleen vanhoja lelujaan, mutta vielä useampi on heittänyt ne pois uudempien tieltä. Ei olisi ehkä kannattanut, sillä keräilijät saattavat maksaa jopa kymmenen vuoden takaisista leluista huomattavasti alkuperäistä kaupan hintaa enemmän.

Ehtona kuitenkin on usein se, että lelut ovat alkuperäislaatikossaan. Niillä ei siis ole saanut leikkiä.

Lähes kaikki ovat rakennelleet Lego-palikoilla. Näistä tanskalaisyhtiön kehittämistä rakennussarjoista jotkut ovat jo nyt arvokkaita keräilykohteita.

Legoja on ollut tarjolla jo vuodesta 1949 lähtien, mutta vuoteen 1955 asti Lego teki vain eri värisiä yleispalikoita, joista jokainen saattoi rakentaa torneja ja taloja oman mielikuvituksensa mukaan. Tuon vuoden jälkeen Legolta alkoi tulla myös erityissarjoja, joista ohjeiden mukaan sai rakennettua jonkin määrätyn esineen.

 Muutaman viime vuoden aikana tämä vain 10 vuotta vanha Taj Mahal -Lego-palikkalaatikko sisältöineen on noteerattu huutokaupoissa 1 700–1 800 euron vasarahintaan, jonka päälle tulivat vielä huutomaksut.

Näistä erityisrakennussarjoista yksi suosituimpia, joskin myös kalleimpia, oli Taj Mahal -intialaistemppelin pienoismalli. Se tuli markkinoille vuonna 2008. Laatikko sisälsi lähes 5 000 muovipalasta. Temppelin kokoaminen vaati jo melkoisesti kärsivällisyyttä, eikä se ihan lapsilta onnistunutkaan.

Taj Mahal on kansainvälisissä huutokaupoissa noteerattu tiettävästi arvokkaimmaksi Lego-sarjaksi. Jos mukana on alkuperäislaatikko, ja kaikki palaset ovat tallessa, siitä voi nyt joutua maksamaan huutokaupassa jopa 2 500 euroa, kymmenkertaisesti alkuperäiseen myyntihintaan verrattuna.

Moni muukin Lego-rakennussarja noteerataan hyviin hintoihin kansainvälisissä huutokaupoissa. Kysyttyjä ovat esimerkiksi harvinaisemmat Star Wars -sarjat.

Stockholms Auktionsverkin nettihuutokaupassa myytiin puolestaan muutama vuosi sitten Lego-puhelin 1980-luvulta yli 400 eurolla. Catawikilla nousi Café Corner -rakennussarja yli 600 euroon.

Legon erikoissarjoja luulisi löytyvän monesta suomalaiskodistakin, joten ne kannattaa kerätä pois lapsien ulottuvilta ainakin siksi aikaa, kun keräilyhinnat tarkistetaan. 

Lehmannin hiihtäjä on 1930-40-luvulta. Jousivetoisen kellokoneiston avulla se saatiin hiihtämään, joskin suksien alla oli pienet pyörät. Suksien pituus on 18,5 cm. Tämä hiihtäjä oli myynnissä Stockholms Auktionsverkin huutokaupassa lokakuussa, ja siitä maksettiin lähes 1 500 euroa. Kuva: Stockholms Auktionsverk

Nallet, peltilelut ja Barbien isosisko

Moni muukin lasten leikkeihin alun perin tarkoitettu laite on jo liian arvokas rikottavaksi. Näitä ovat mm. monet Steiffin nallet, vanhat Barbie- tai muumihahmot, Lehmannin tina- tai peltilelut, Märklinin pienoisrautatietarvikkeet ja japanilaisen Yonezawan mekaaniset lelut.

Useimpien lelujen arvo alenee huomattavastikin, jos niissä on lommoja tai kolhuja, mutta Steiffin nalleissa sallitaan jopa halaamisten jälkiä.

Saksa on hallinnut pitkälti läntisen maailman lelumarkkinoita. Sieltä ovat peräisin Steiffit, Lehmannin lelut ja myös Barbien esikuva, saksalainen Bild Lilli -nukke. Bild Lilliä valmistettiin vuosina 1955-1964, kunnes yhdysvaltalainen Mattel osti valmistusoikeudet.

Alkuperäisestä, priimakuntoisesta Lillistä ovat keräilijät maksaneet jopa tuhansia euroja muun muassa vaatetuksen perusteella.

Nettihuutokauppa eBaylla oli lokakuussa myynnissä pieni Lilli tennishamosessaan, ja siitä pyydettiin 1 900 euroa.

Pentti Avomaa

Rahat, verot, työ & eläke

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.