veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

TYÖ & ELÄKE

Masennus vie työkyvyttömyyseläkkeelle yhdeksän ihmistä päivässä – naisia useammin kuin miehiä

Masennus vie työkyvyttömyyseläkkeelle yhdeksän ihmistä päivässä – naisia useammin kuin miehiä
14.3.2022

Vuonna 2021 työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi 17 500 henkilöä. Mielenterveyden sairaudet ovat edelleen yleisin syy uusiin työkyvyttömyyseläkkeisiin. Masennuksen  takia eläkkeelle päätyy keskimäärin yhdeksän ihmistä päivässä.

Työeläkejärjestelmästä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä kääntyi laskuun jo ensimmäisenä koronavuonna 2020. Viime vuonna positiivinen kehitys jatkui ja uusien työkyvyttömyyseläkkeiden määrä oli alhaisin koko 2000-luvulla.

Laskua edeltävään vuoteen oli 1 600 henkilöä eli reilut 8 prosenttia. Aleneminen oli tasaista myös eri ikäryhmissä. Vain yli 60-vuotiaiden määrä pysyi ennallaan.

Lähes joka kolmas työkyvyttömyyseläke myönnettiin osaeläkkeenä, Eläketurvakeskus kertoo tiedotteessa.

Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt (33 %) olivat yleisin syy siirtyä työkyvyttömyyseläkkeelle. Toiseksi yleisin syy oli tuki- ja liikuntaelinten sairaudet (32 %).

Yleisin yksittäinen diagnoosi uusien työkyvyttömyyseläkkeiden taustalla oli masennus. Vuonna 2021 masennuksen takia siirtyneitä oli 3 300 henkilöä, eli 9 henkilöä vuoden jokaisena päivänä.

Kaksi kolmesta masennusperustein työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneistä on naisia. Masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirryttiin keskimäärin 47 vuoden iässä.

Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden keski-ikä oli 52 vuotta. Naisia siirtyneissä oli hieman enemmän (54 %) kuin miehiä.

Naisten yleisin työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syy oli mielenterveyden sairaudet. Miehillä tuki- ja liikuntaelinten sairaudet olivat hieman mielenterveyttä yleisempi syy.

Alle 35-vuotiaiden selkeästi yleisin työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syy oli mielenterveyden sairaudet (81 %). Tuki- ja liikuntaelinten sairauksien osuus kasvaa iän myötä. Yli 60-vuotiailla osuus oli jo lähes puolet.

Työeläkelakien mukaista työkyvyttömyyseläkettä sai vuoden 2021 lopussa ennakkotietojen mukaan 125 000 henkilöä, noin 5 000 henkilöä vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Vuonna 2011 työkyvyttömyyseläkeläisiä oli vielä reilut 200 000. Kymmenessä vuodessa työkyvyttömyyseläkkeellä olevien määrä on vähentynyt yli kolmanneksen.

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti