Peräti noin 700 000 suomalaista töissä käyvää hoivaa läheistään työnsä kyljessä. Tämä on kolmannes koko työvoimasta, laskee tutkimusjohtaja Kaisa Kauppinen. Työelämässä on melko hyvin käytössä erilaisia joustoja, jotka tukevat ihmisten hoivavelvoitteita.
Valtava joukko suomalaisia työssä käyviä hoivaa samalla myös läheistään, joku enemmän ja toinen hieman vähemmän. Jokaisella on varmasti omalla työpaikallaan useampikin kollega, joka kertoo auttavansa ikääntynyttä äitiään tai isäänsä. Nämä tarinat käyvät yhä tavallisemmiksi, rinnakkain sen tosiasian kanssa, että suomalainen väestö ikääntyy kovaa vauhtia.
Mutta mistä tämä Helsingin yliopiston tutkimusjohtajan Kaisa Kauppisen esittämä luku koostuu, ketkä ennen muuta hoivaavat ja ketkä ovat hoivattavia?
”Suurin osa yli nelikymppisistä, töissä käyvistä, jotka antavat omais- ja läheishoivaa, hoitaa omia tai puolison vanhempia. Laajemmassa ikäskaalassa mukaan tulevat vammaisten lasten vanhemmat, yleensä äidit. Lisäksi vanhemmassa iässä hoidetaan usein myös sairastunutta puolisoa. Yleisimmin vaimo hoitaa miestään, mutta jonkin verran tilanne on myös toisinpäin”, Kauppinen selventää.
Vanhusten hoivassa kyseessä on useimmiten oman tai puolison vanhemman muistisairaus. ”Näitä on enemmistö tapauksista”, Kauppinen sanoo.
Viisikymppisillä uudet ruuhkavuodet
Suuri osa töissä käyvistä, läheistään hoivaavista on viisikymppisiä naisia. Kauppinen luonnehtiikin, että tälle ikäryhmälle ovat hoivavelvoitteiden myötä koittaneet uudet ruuhkavuodet.
”Työn ohessa tapahtuva omaishoiva ajoittuu 45-55-vuotiaille, mutta yhä enemmän myös kuusikymppisille. Tämä tuo oman haasteensa myös pyrkimyksille pidentää työuria. Kun lapset muuttavat pois kotoa, paljon puhutaan niin sanotun tyhjän pesän vaiheesta. Aika harvan kohdalle tämä kuitenkaan osuu, koska ensinnäkin elämään tulevat lapsenlapset ja toisaalta omat ikääntyvät vanhemmat. Toki tämä on myös rikkaus”, Kauppinen pohtii.
Kauppinen viittaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tuoreeseen hyvinvointiraporttiin, jonka mukaan yli 80-vuotiaiden hoidossa kivijalkana ovat perheenjäsenet. Tämä tulee jatkossa vielä korostumaan, kun vanhusten laitoshoitoa puretaan ja ihmiset elävät yhä pidempään.
”Raportissa tulee esille, että vaikka ikäihmiset voivat hyvin, ulkopuolisen avun tarve kasvaa 80 ikävuoden jälkeen. Apua ei saada kunnalta, kuten usein luullaan, vaan aikuisilta työssäkäyviltä lapsilta, jotka usein vielä asuvat pitkien matkojen päässä. Puolison apu on myös tärkeää”, Kauppinen sanoo.
Naisten ja miesten hoivarooleissa on myös eroja. ”Naiset kantavat enemmän huolta esimerkiksi kotitöistä, intiimihoidosta ja lääkkeistä, miehet puolestaan huolehtivat talon ja pihapiirin kunnostustöistä, kuljettavat ja avustavat muutoin ehkä vaimon apuna”, Kauppinen toteaa.
90-vuotiaita yhä enemmän
Kauppinen muistuttaa, että Suomessa ei ole lain määräämää velvoitetta lapsille huolehtia vanhemmistaan, kun nämä tarvitsevat huolenpitoa. Tämä lakipykälä poistettiin vuonna 1970. ”Kuitenkin jopa eurooppalaisittain meillä ikääntyvien vanhempien lapset auttavat paljon.”
Tosiasia on myös, että väestö vanhenee tällä hetkellä yhä terveemmin. ”Niin sanottu tervaskantoikä on 90 ikävuoden tienoilla. Kun minä olen tuossa iässä 30 vuoden kulutta, meitä yhdeksänkymppisiä on nelinkertainen määrä nykyiseen verrattuna, eli 160 000. Joidenkin tilastoennusteiden mukaan määrä voi olla jopa viisinkertainen”, Kauppinen laskee.
”Tämä väestöryhmä tulee muuttamaan ikääntymisen kulttuuria. He tulevat myös vaatimaan enemmän hoitoa, ja hyvää hoitoa. Vaikka vanhenemmekin yhä terveemmin, yhdeksänkymppisinä tarvitsemme jo huolenpitoa ja hoivaa”, Kauppinen muistuttaa.
Kun aikaisemmin hoivattavia olivat jo seitsemänkymppiset, nyt niitä ovat 80 vuoden rajapyykin ylittäneet ja tulevaisuudessa 90-vuotiaat.
Samat lukemat muissakin teollisuusmaissa
Suomen työssäkäyvien hoivalukemat ovat peräisin Työterveyslaitoksen kolmen vuoden välein tekemästä Työ ja terveys-kyselystä, jossa on vuodesta 2003 lähtien tiedusteltu myös työn kyljessä tapahtuvaa omais- ja läheishoivaa.
Kauppinen on ollut johtamassa selvitystä, joista viimeisin on vuodelta 2012. Kauppisen mukaan teollisuusmaiden järjestössä OECD:ssä on tehty samantyyppistä tutkimusta ja tulokset ovat linjassa Suomen tulosten kanssa.
”Rikkaissa teollistuneissa maissa, jota Suomikin edustaa, noin 10 prosenttia työssä käyvistä hoitaa tiiviisti apua tarvitsevaa läheistään. Kun kysymystä laajennetaan auttamiseen arjessa selviytymiseen, määrä kasvaa noin kolmannekseen töissä käyvistä OECD-maissa”, Kauppinen sanoo.
Työpaikoilla käytössä joustokeinoja
Helsingin yliopistossa on parhaillaan vireillä Kaisa Kauppisen johtama tutkimushanke omaishoivasta. Se valmistuu tulevana kesänä. Tutkimuksessa selvitetään Työsuojelurahaston rahoituksella, miten työpaikan käytännöt voivat helpottaa läheishoivan ja työssäkäynnin yhteensovittamista.
Tutkimuksessa on kumppanina Suomen omaishoidon verkosto, johon kuuluvat mm. Muistiliitto, Folkhälsan sekä Omaishoitajat ja läheiset-liitto.
Työpaikkojen käytäntöjä läheishoivan helpottamiseksi ovat esimerkiksi liukuva työaika, työaikapankki, poissaolosta sopiminen esimiehen kanssa, osa-aikatyö ja lomarahan vaihtaminen vapaaseen.
”Tutkimuksessa kysytään myös läheistään hoivaavien hyvinvointia sekä eläkkeelle siirtymisen ajatuksia. Nyt kun kaikki puhuvat työurien pidentämisestä, omaishoivavelvoite voi olla eläkkeelle työntävä tekijä”, Kauppinen muistuttaa.
Kauppinen kuitenkin tähdentää, että monelle omaishoivaajalle työssäkäynti ja työ ovat hyvin tärkeitä. ”Eikä ainoastaan taloudellisesti, vaan myös siksi että työ tuo vastapainoa hoivalle. Monet sanovat, että työ on henkireikä ja vastapaino, joka pitää pinnalla ja kantaa. Lisäksi työ luo tulevaisuuden perspektiiviä. Kun käyt viikonloppuna hoitamassa muistisairasta vanhempaasi, työhön paluu saattaa olla jopa rauhoittavaa.”
Hoivavapaa vielä vähän tunnettu
Nelisen vuotta sitten työsopimuslakiin lisätty säännös antaa työntekijälle mahdollisuuden palkattomaan, määräaikaiseen vapaaseen hoivaamaan sairastunutta läheistään. Kaisa Kauppisen tekemän selvityksen mukaan tämä hoivavapaan mahdollisuus tunnetaan työpaikoilla vielä melko heikosti, mutta työelämässä on ollut paljon erilaisia joustoja jo ennen lakiuudistustakin.
”Suomalaisessa työelämässä on yllättävän paljon resursseja reagoida hoivatilanteisiin. Yleisin tapa on sopia esimiehien kanssa asiasta. Näissä tilanteissa on tärkeää luoda työpaikalla yhteiset säännöt, jotka ovat samat ja reilut kaikille”, Kauppinen tähdentää.
Suomalaisessa työelämässä on Kauppisen mukaan aivan keskeistä oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus.
Hyvät työkalut ovat Kauppisen mielestä jo nyt käytettävissä työelämän ja omaishoivan yhdistämiseksi. ”Näihin tulee saada vielä lisää joustavuutta ja mukautumista yksittäisiin tilanteisiin, jotta ongelmilta vältytään. Työn ja perheen yhteensovittamisessa olemme aivan maailman huippuja, miksemme siis tässäkin voi olla. Samalla tavoin kuin Suomi on paras paikka äideille, voisimmeko olla paras paikka myös omaistaan hoivaavalle?”
”Hyvinvointiyhteiskunnan tehtävänä olisi tulla enemmän vastaan ihmisten hoivatilanteissa. Esimerkiksi omaishoidon tuen tyyppistä taloudellista tukea voisi järjestää niille, jotka tekevät läheisensä hoivan vuoksi vaikkapa osa-aikaista työtä”, Kauppinen pohtii.
Esimerkkiä voisi ottaa myös Ruotsista: siellä on hoivavapaan korvausmalli, jonka mukaan työntekijä voi olla pois työstä läheisen vakavan sairastumisen vuoksi ja saada siitä sairausvakuutuksen kautta korvausta.
Kauppinen sanoo, että tulevaisuudessa pystytään myös entistä enemmän käyttämään uuden teknologian mukanaan tuomia mahdollisuuksia esimerkiksi etähoivaa helpottamaan.
Kohti yhteisöllistä asumista
Työelämän ratkaisujen lisäksi Kauppisen mielestä tarvitaan myös asumisen ratkaisuja. Ikäihmisille tulisi nykyistä enemmän tarjota eritoten yhteisöllisiä asumismuotoja. Naisista 69 prosenttia asuu yksin.
”Olen itse mukana senioreiden rakennuttamisen hankkeessa, jonka nimi on Aikalisä. Se on rakenteilla oleva, yli 55-vuotiaille tarkoitettu taloyhtiö Helsingin Jätkäsaaressa. Haluan asua lähellä urbaania sykettä ja mieluummin yhdessä muiden kanssa. Se tuo myös turvallisuutta ja viihtyisyyttä”, Kauppinen kertoo.
Kuka?
Nimi: Kaisa Kauppinen
Tehtävä: Työelämätutkija. Dosentti, tutkimusjohtaja Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan sosiaalitieteiden laitoksella. Työskennellyt aikaisemmin Työterveyslaitoksella muun muassa tutkimusprofessorina.
Voidaanko Suomea luonnehtia hoivayhteiskunnaksi, jossa vastuuta kantavat eritoten läheiset?
”Kyllä voidaan. Sadat tuhannet työssäkäyvät hoivaavat jo nyt läheistään. Tähän on lisättävä vielä THL:n arvio siitä, että kivijalka vanhojen ihmisten hoivassa ovat omaiset. Oma ongelmansa on se, täyttääkö pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan kriteerin se, että vanhusten hoiva lepää niin paljon omaisten ja läheisten harteilla. Julkisen hoivan pitäisi olla enemmän läsnä.”
Oletko itse auttanut läheistäsi arjessa selviytymisessä?
”Olen auttanut omaa äitiäni etähoivatilanteessa. Nyt äitini on kuollut, ja kun jälkikäteen pohdin, omien vanhempien vanhenemisen prosessi tuli hyvin yllättävänä. Jos olisin tiennyt vanhenemisen mukanaan tuomasta terveyden heikkenemisestä sen mitä tiedän nyt, voi olla että olisin löysännyt omasta työstäni enemmän kuin silloin tein.”
Riitta Rimmi
