Työ & Eläke
-
TYÖ & ELÄKE 30.5.2016
Somen avulla töihin
Sosiaalinen media eli some on vain yksi monista rekrytointikanavista, mutta se kasvattaa koko ajan suosiotaan. Tutun LinkedInin lisäksi myös uusia somepalveluita on hyvä kokeilla työnhaussa ennakkoluulottomasti. -
TYÖ & ELÄKE 26.5.2016
Työeläke keskimäärin 1 800 euroa
Viime vuonna vanhuuseläkkeelle siirtyi noin 55 000 henkilöä. Heillä keskimääräinen työeläke oli 1 797 euroa. Naiset saivat eläkettä keskimäärin 1 515 euroa ja miehet 2 083 euroa. -
TYÖ & ELÄKE 25.4.2016
Eläkkeiden verovapaus Portugalissa päättymässä
Portugali on vahvistanut sitoutuvansa uuteen verosopimukseen. Myös eläketulojen verotuksesta on saatu neuvottelutulos. -
TYÖ & ELÄKE 12.4.2016
Riittääkö yrittäjän eläkemaksu?
Moni yrittäjä vakuuttaa työtulonsa todellisia ansiotuloja alemmiksi ja maksaa näin liian pientä yrittäjän eläkemaksua eli YEL:iä. Yrittäjien vakuutettu työtulo suhteessa ansiotasoon on keskimäärin 70 prosenttia. Mihin kaikkeen matala työtulo vaikuttaa? -
TYÖ & ELÄKE 6.4.2016
Opintotuesta leikataan 122 miljoonaa euroa
Hallitus on päättänyt opintotukisäästön toteuttamisesta. Pitkän aikavälin säästövaikutukset ovat noin 122 miljoonaa euroa. Opintorahan enimmäismäärä laskee 250 euroon kuussa. -
TYÖ & ELÄKE 1.4.2016
Kuka päättää ulkomaan päivärahasta?
Työreissu ulkomaille ja päivärahaa ropisee. Ulkomaan päivärahat ovat osa verottomia matkakustannusten korvauksia. Mutta kuka on päättänyt, että Irlannin päiväraha on 66 euroa ja Tšekin 55 euroa? -
TYÖ & ELÄKE 23.3.2016
Keskieläke on 1 613 euroa kuukaudessa
Suurimmat eläkkeet ovat Kauniaisissa ja pienimmät Etelä-Pohjanmaan Isojoella. -
TYÖ & ELÄKE 15.3.2016
Miten valita vanhukselle sopiva hoivakoti?
Kun ikääntyneen hiipuva toimintakyky alkaa edellyttää muuttoa hoivakotiin, valinta kannattaa tehdä huolella. Nykyisin on tarjolla runsaasti erilaisia asumisen ja hoivan vaihtoehtoja. -
TYÖ & ELÄKE 11.3.2016
Työeläkkeitä maksettiin 25 miljardia euroa
Valtaosa eläkkeistä katettiin työeläkemaksuilla ja valtionosuuksilla. -
TYÖ & ELÄKE 18.2.2016
Kiire kiusaa työpaikoilla
Tiukat aikataulut ja kiire rasittavat työpaikoilla. Töitä on monilla työpaikoilla enemmän kuin tekijöitä. -
TYÖ & ELÄKE 15.2.2016
Muutosverokortti tehdään yhä useammin netissä
Tammikuussa tehtiin noin 400 000 verokorttimuutosta. Yli 60 prosenttia kaikista verokorttiaan muuttaneista teki muutokset netissä. Verohallinnon mukaan muutosverokortteja on tehty vähemmän kuin vuotta aiemmin. -
TYÖ & ELÄKE 11.2.2016
Suomen ja Espanjan verosopimus eduskuntaan
Nykyisen sopimuksen mukaan Suomi voi verottaa vain julkisesta palveluksesta Suomesta saatua eläkettä, kun se maksetaan Espanjassa asuvalle henkilölle. Uuden sopimuksen myötä Suomi saa ryhtyä verottamaan myös Suomesta Espanjaan maksettavia yksityissektorin eläkkeitä. -
TYÖ & ELÄKE 11.2.2016
Yhä useampi jäi eläkkeelle 63-vuotiaana
Eläkkeelle jäädään yhä useammin vanhuuseläkkeen alaikärajan tuntumassa. Lähes 40 prosenttia vuonna 2015 eläkkeelle siirtyneistä jäi eläkkeelle 63-vuotiaana. -
TYÖ & ELÄKE 25.1.2016
Kuka voi saada omaishoitajan tukia?
Omaishoidon palkkiot ja palvelut ovat nykyisin kokonaan kuntien päätettävissä, joissa vaihtelu on erittäin suurta. Tämä aiheuttaa eriarvoisuutta. -
TYÖ & ELÄKE 11.1.2016
Miten yrittäjän työttömyysturva muuttui?
Yrittäjän määritelmä työttömyysturvalaissa muuttui vuodenvaihteessa. Mitä muutos merkitsee yrittäjälle? Timo Meling työ- ja elinkeinoministeriöstä vastaa. -
TYÖ & ELÄKE 15.12.2015
Uusi verosopimus: Espanjassa asuvien eläkkeet verolle Suomessa
Suomen ja Espanjan välisen, tiistaina allekirjoitetun uuden verosopimuksen myötä Suomi saa verottaa yhä laajemmin Suomesta Espanjaan maksettavia eläkkeitä. -
TYÖ & ELÄKE 15.12.2015
Pitääkö työnantajalle toimittaa paperinen verokortti?
Työntekijän ei tarvitse toimittaa tai esittää työnantajalle paperista verokorttia, jos työnantaja on pyytänyt ennakonpidätystiedot Verohallinnosta sähköisesti. -
TYÖ & ELÄKE 10.11.2015
Eläkeuudistus vaikuttaa jo kuusikymppisiin
Oletko jäämässä vanhuuseläkkeelle lähivuosina? Vuonna 2017 voimaan tuleva eläkeuudistus vaikuttaa myös jo eläkeiän kynnyksellä oleviin. -
TYÖ & ELÄKE 9.11.2015
Eläkkeelle marras-joulukuussa: hanki oitis eläkeverokortti
Jos alkaa saada eläkettä marras-joulukuussa 2015, on hankittava sekä loppuvuoden 2015 että vuoden 2016 eläkeverokortti itse. -
TYÖ & ELÄKE 21.10.2015
Työeläkemaksu pysyy ennallaan 2016
Vuonna 2016 perittävä työeläkevakuutusmaksu on keskimäärin 24 prosenttia palkasta. Työntekijän maksu vuonna 2016 on 5,70 prosenttia alle 53-vuotiailla ja 7,20 prosenttia yli 53-vuotiailla. Työnantajan maksu on keskimäärin 18,00 prosenttia palkoista.
Näitä muut lukevat nyt
-
TYÖ & ELÄKE 13.5.2024Pyöräilijät kertovat: mitä plussaa ja mitä miinusta on työsuhdepyörässä?Verosäästö, vaivattomuus ja helppous. Ne ovat pyöräedun parhaita puolia, tuumivat Taloustaidon kyselyyn vastanneet pyöräilijät. Kaikki eivät kuitenkaan olleet tarttuneet etuun. Verovapaa pyöräetu o...
-
TYÖ & ELÄKE 15.5.2024Tekoäly hivuttautuu työelämään – näin tekoälyltä sujuu toimittajan työMiten tekoälyltä sujui lehtiartikkelin kirjoittaminen? Jo nyt markkinoilta löytyy sovelluksia, joilla haastattelunauhoitteen saa muutettua tekstiksi. Mitä tapahtui, kun haastattelun raakatekstin sy...
-
TYÖ & ELÄKE 13.5.2024Kevytyrittäjien määrä kolminkertaistunut – monella vain perusasteen koulutusKevytyrittäjien määrä on kasvanut nopeasti viime vuosina. Samaan aikaan kevytyrittäjien profiili näyttää muuttuneen: he ovat entistä nuorempia, yhä useampi on ulkomaalaistaustainen ja suorittanut v...
-
TYÖ & ELÄKE 8.5.2024Saan asiakkaaltani kotikäynnillä tipin – onko se ilmoitettava verottajalle?Teen sosiaalihuollon kotikäyntejä. Toisinaan hoidettavat asiakkaani kokevat palveluni niin hyväksi, että haluavat antaa minulle ylimääräisenä kiitoksena käteistä. Voinko tulkita nämä alle 5 000 eur...
-
TYÖ & ELÄKE 16.5.2024Työpaikan vetovoimaan vaikuttaa eniten palkkaus – palkansaaja arvostaa työsuhteen pysyvyyttäKolme neljästä palkansaajasta kokee, että palkkaus lisää eniten työpaikan vetovoimaa. Palkansaajat tuntevat palkan määräytymisen kriteerit mutta kokevat, etteivät he voi juurikaan vaikuttaa palkkaa...
Blogeissa
-
ITKONEN 29.7.2022Jos lapsi saa kaiken, oppiiko hän arvostamaan mitään?"Haluaisitko olla rikas?", kysyi 5-vuotias lapseni. Hän oli juuri löytänyt sentin kolikon sohvan pehmusteiden välistä. Hän alkoi pohtia, paljonko niitä tarvittaisiin, jotta voisimme ostaa uuden Nin...
-
ISBOM 27.7.2022Kaupunkikeskustan vetovoima syntyy elämyksistäHelsingin keskustan vetovoiman hiipuminen on puhuttanut tänä kesänä niin perinteisessä kuin sosiaalisessa mediassa. Vaikka keskustelusta voisi toisin päätellä, on ydinkeskustan vetovoiman kannalta ...
-
KUKKASNIEMI 26.7.2022Sijoitusmarkkinoilla poikkeuksellinen on yllättävän tavallistaSijoitusmarkkinoilla tämä vuosi on ollut monella tapaa poikkeuksellinen: Vuoden alussa USA:n 10-vuotisen valtionlainan korkotaso oli 1,5 prosenttia, mutta kesäkuussa kivuttiin hetkellisesti jo 3,5 ...
-
VÄISÄNEN 22.7.2022Itsekkäät idiootit ostoksilla: Uniper, Venäjän bensa ja Saksan kaasu”Tänä yönä mun kroppa valittaa, jokaista kokemaansa kolhua. Tänä yönä tunnen heikkouteni tarkemmin kuin koskaan.” Näin riimitteli Kolmas nainen reilut kolmekymmentä vuotta sitten. Saksalla tuo yö o...
-
KOTAMÄKI 21.7.2022Inflaatio laukkaa – nyt tarvitaan keskuspankin ja valtiovallan yhteispeliäI nflaatio on kasvussa ja jo korkealla tasolla . Toisin sanoen hinnat ovat nousseet, mikä on kuluttajan kannalta ikävää – varsinkin, jos (ja kun) palkat eivät pysy hintojen nousun mukana . Onnistun...



