veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Hallitus ottaa surutta velkaa – mikä voisi mennä pieleen?

Teemu Lehtinen
Teemu Lehtinen

Maksajan asialla

Teemu Lehtinen on Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja. Seuraa Twitterissä @TeemuTLehtinen

Vaalikauden viimeinen kehysriihi on pidetty, ja nyt se on varmaa: tämä hallitus ei jää aikakirjoihin ainakaan menomaltista.

Puolustukseen, turvallisuuteen ja huoltovarmuuteen tehtävät merkittävät lisäsatsaukset ovat Venäjän hyökkäyssodan synnyttämässä tilanteessa luonnollisesti tarpeellisia. Poikkeaminen kehyksistä niiden osalta on ymmärrettävää.

Vastaavasti sitäkin tärkeämpää olisi noudattaa tiukkaa menokuria valtion kaikissa muissa menoissa. Tältä osin hallituksen koko vaalikautta leimannut huoleton menolinja ei kuitenkaan muuttunut viimeisessä kehysriihessä piiruakaan.

Edellisenä vuonna päätetty väljä kehyslinja jatkui, eikä parempina aikoina linjattuja kalliita uudistuksia arvioitu uudelleen. Kaikki kasvavat tarpeet hoidetaan lisävelalla.

*** 

Hallituksen jatkuva keskittyminen rahan jakamiseen vailla huolta huomisesta ei ole sinänsä yllättävää.

Tällaista se on ollut vaalikauden alusta asti. Muistammehan jo hallitusneuvotteluista pahamaineiset kahdeksan miljardin lisämenoja ideoineet ilmiöpöydät.

Lopulta hallitusohjelmassa päädyttiin kolmen miljardin kertaluontoisiin menoihin ja miljardiluokan väljennykseen pysyviin menokehyksiin. Viime vuoden puoliväliriihessä hallitus väljensi vielä näitä omia menokehyksiään lisää puolella miljardilla.

Koronapandemian ja Ukrainan sodan aiheuttamat poikkeukselliset lisämenot on luonnollisesti laitettu näiden normikehysten päälle.

Hallituksen talouspolitiikan päälinja on siis kasvattaa menoja ja ottaa surutta lisää velkaa kaikkiin tarpeisiin. Veroja on puolestaan kiristetty.

Mikä voisi mennä pieleen?

*** 

Velkaantuminen on ollut pääministeri Sanna Marinin hallituksen sokea piste. Siinä ei nähdä koskaan mitään ongelmaa, otetaan lainaa kuinka paljon vain. Riskitietoisuus loistaa poissaolollaan julkista taloutta hoidettaessa.

Tämä on itse asiassa hieman paradoksaalista, sillä hallitus on ollut esimerkillisen riskitietoinen turvallisuuspolitiikassaan. Valtiojohto luotsaa maata kohti uusia suuria turvallisuusratkaisuja eri vaihtoehtojen riskit huolella punniten.

Samaa huolellisuutta ja riskitietoisuutta tarvittaisiin kipeästi myös talouden hoitoon.

*** 

Talouden hoitaminen vailla huolta huomisesta on riskialtista.

Mitä jos maan talouskehitys ei olekaan yhtä hyvä kuin kehyksiä laadittaessa on oletettu? Entä, jos työllisyys ei kehity odotetusti? Mitä tehdään, jos valtion velan korot nousevatkin arvioitua nopeammin?

Jos velkaantuminen on jo valmiiksi tapissa, resilienssiä huonompien aikojen varalta ei ole riittävästi.

Erityisesti tällaisina aikoina pitäisi jokaisen ymmärtää jättää jonkin verran taloudellista pelivaraa myös pahan päivän varalle.

Tämä koskee yhtä lailla yksittäisiä kansalaisia kuin kokonaisia valtiotakin.

Taloudellisesti vahva ja luottokelpoinen maa on myös turvallinen ja arvostettu kumppani kriisien koittaessa.

Talouspolitiikka on siksi myös turvallisuuspolitiikkaa ja huonosti hoidettu talous voi vaarantaa maan tulevaisuuden siinä missä huonosti hoidettu puolustuskin.

Teemu Lehtinen

Kommentit (1)
 
  • Harmaja 15.4.2022 7.03
     
    Kokoomuksen puoluetoimiston propagandaa jaetaan taas intopiukeana. Olisi Lehtisenkin aika herätä reaalimaailmaan ja tunnustaa, että Kokoomuksen keinoilla aiheutetaan vain talouden lamaantumista - kuten puolue itsekin on todennut surressaan "menetettyä vuosikymmentä", jota puolue itse oli aiheuttamassa järjettömillä leikkauksillaan.
    Ilmoita asiaton viesti

Kommentoi
Kommentoinnin yhteydessä kerättävät tiedot on tarkoitettu vain kommentoinnin pitämiseksi asiallisena. Kommentoinnin yhteydessä annettuja tietoja ei tallenneta asiakasrekisteriin, eikä niitä käytetä tai luovuteta muuhun tarkoitukseen.
Nimesi Sähköpostiosoitteesi (ei näy julkisesti)
Kommenttisi
Varmistus robottien varalta: Mitä onkaan kaksi ynnä kolme?
Välitä Taloustaidon ylläpidolle huomiosi siitä, että kommentti on mielestäsi asiaton ja toivoisit sen poistamista.
Voit myös halutessasi antaa lisätietoja ylläpidolle:
Haluatko varmasti poistaa kommentin?

Blogit