Vuonna 1995 Suomessa elettiin taloudellisella vedenjakajalla. Talouden rakennemuutos riepoi silloinkin ankarasti maata. Takana oli ankea lamakausi ja alkanut uuden kasvun aika, jota Nokian menestys siivitti.
Valtiontaloutta riivasi yhä mittava alijäämä, joten vaalien jälkeisen hallituksen oli tasapainotettava julkista taloutta. Tärkeintä oli kuitenkin vahvistaa käännettä pitkäjänteisen kasvun tielle. Vaikuttaako tutulta?
Samana vuonna pelattiin myös jääkiekon maailmanmestaruudesta. Suomi voitti vihdoin, kun Ruotsi kaatui finaalissa.
* * *
Tässä tarinassa yksi olennainen piirre on ahdistuksen kääntyminen mahdollisuudeksi.
Suomalaiset olivat pitkään ja hartaasti odottaneet kultamitalia jääkiekossa, mutta aina se tuntui jäävän haaveeksi.
Ehkä joukkueelta tällä kertaa puuttui se pitkän odotuksen ja toistuvien pettymysten painolasti, joka oli osaltaan rasittanut aiempia pelejä. Voittoa haluttiin enemmän kuin häviötä pelättiin. Uskallettiin pelata ennakkoluulottomasti.
Vuoden 1995 mestaruus myös avasi omalta osaltaan tietä Suomen tulevalle menestykselle. Mitaleja on tullut säännöllisesti, myös kultaisia. Ketsuppipullosta lähti tuolloin korkki.
Odotukset selättävää ja optimistiseen asenteeseen tukeutuvaa menestystä on nähty muissakin lajeissa. Susijengin mahdollisuuksiin olympiafinalisti Serbiaa vastaan ei monikaan uskonut ennen peliä. Onneksi joukkue itse uskoi.
* * *
Myös kansantalouden suhdanteita ruokkii usein hieman samantapainen asetelma.
Nousukausia leimaa ennakkoluuloton ja rohkea suhtautuminen tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Kuluttajat uskaltavat kuluttaa ja hankkivat myös kestokulutustavaroita. Yritykset investoivat ja hakevat aktiivisesti uusia mahdollisuuksia kasvattaa liiketoimintaa.
Tärkeintä tässä nousevassa taloudessa on usko ja luottamus tulevaisuuteen, näkymä paremmasta huomisesta ja aktiivinen toimiminen sen puolesta.
Laskukausia leimaa puolestaan päinvastainen kierre. Kuluttajat varautuvat ankeampiin aikoihin ja panttaavat hankintojaan. Yritykset paikkaavat tuloksiaan karsimalla menoja, sen sijaan että investoisivat ja panostaisivat kasvuun.
Nyt elämme juuri tällaista liioitellun varautumisen aikaa, jonka seurauksena on pahimmillaan itseään ruokkiva supistuva kierre.
Taloudessa positiiviset ja negatiiviset odotukset usein toteuttavat itse itsensä.
* * *
Velkajarruakin tarvitaan, mutta talouskasvua ei korvaa julkisen talouden tasapainottamisessa mikään.
Sumaa on syytä alkaa pikimmiten purkaa. Emme tarvitse tähän mitään katteetonta ylioptimistista hehkutusta, vaan tervettä tulevaisuuteen suuntautuvaa realismia.
Taantumaa on aina seurannut ennemmin tai myöhemmin elpyminen, ja niin se on tässäkin tapauksessa.
Viennin vetoon emme voi juuri vaikuttaa, maailman sodista ja kriiseistä puhumattakaan.
Poliittisten päättäjien tulee kantaa oma vastuunsa talouden perustan kohentamisessa ja kansalaisten ostovoiman turvaamisessa. Nyt näkymät ovat tässä suhteessa paranemaan päin.
Mutta talouden tulevaisuuden näkymät ovat silti myös meistä itsestämme kiinni. Talouden kohtalon ratkaisevat suurelta osin kotitalouksien ja yritysten päivittäin tekemät päätökset.
Kuten usein aiemminkin, elämme monessa suhteessa ahdistavia aikoja, jotka ovat samalla täynnä mahdollisuuksia.
Teemu Lehtinen
Kommentoi