On heinäkuinen ilta Napolissa. Kello tikittää kohti kahdeksaa, suomalainen nainen istuu ravintolan terassilla lierihattu päässä. Mies tutkailee ruokalistaa naista vastapäätä. He ovat äskettäin saapuneet junalla Roomasta Napoliin ja vieneet matkatavarat majapaikkaansa. Ensivaikutelma kaupungista on kaoottinen, kaduilla vallitsee levoton tunnelma. Napoli hurisee kuin epäkunnossa oleva pesukone, joka ei voi lakata linkoamasta.
Ravintola sijaitsee pienen kadun varrella, mutta terassia ei voi parhaalla tahdollakaan kutsua rauhalliseksi. Selän takaa rämistää skootteri, parin minuutin päästä toinen. Liikenteen melu on niin häiritsevä, että tekisi mieli painaa kädet korville. Autot tööttäilevät vihaisina toisilleen.
”Tuntuu kuin tällä kaupungilla olisi jatkuvasti jokin hätänä”, mies sanoo.
Nainen on samaa mieltä.
Tässä 3,7 miljoonan asukkaan melukylässä on nyt vietettävä lähestulkoon neljä päivää. Mutta nainen ei ole huolissaan päivistä vaan öistä. Bed and breakfast -majapaikassa sijaitseva huone ei ole niin hiljainen kuin nainen toivoi. Saako hän, oman elämänsä prinsessa, nukuttua Napolin vanhassa kaupungissa?
Sänkyyn mennessään nainen työntää tulpat korviinsa ja asettelee niiden päälle vielä kuulokkeet. Jopa niiden alta hän on kuulevinaan moottorien mörinää.
On tunnustettava karvas pettymys. Nainen ei pidä Napolista, ja mieskin laskee päiviä kotiin paluuseen. Mies ehdottaa, että he lähtisivät Napolista suunniteltua aikaisemmin ja matkustaisivat viimeiseksi yöksi takaisin Roomaan.
Näin he eivät kuitenkaan tee. On turha maksaa ylimääräisestä hotellihuoneesta. Sitä paitsi majapaikka Napolissa on osoittautunut ihan viihtyisäksi. Illalla on mukava vetäytyä oman huoneen rauhaan ja katsoa Netflixistä pari jaksoa New Girl -sarjaa. (Mies kertoi lukeneensa netistä, ettei pariskuntienkaan kannattanut kuljeskella kaupungin syrjäkaduilla yhdeksän jälkeen illalla.)
Vaikka nainen nukkuu Napolissa yllättävän makoisia unia, hän ei voi lakata ajattelemasta, miten paljon rahaa reissu nielaisi. Miksi he eivät vain jääneet Roomaan koko loman ajaksi? Miksi!
Ehkä tässä vaiheessa olette jo arvanneet, että minä olen tuo nainen.
Napolissa ymmärsin, että lomamatkoihin kohdistuu usein epärealistisen suuria odotuksia. Tuskin mikään matkakohde pystyy täydellisesti vastaamaan kaikkiin niihin romanttis-idyllisiin toiveisiin, joita elämyksennälkäinen suomalaisturisti on mielessään kehitellyt, rämpiessään karvahupputakissaan halki pitkän kylmän talven.
Vieraaseen kaupunkiin matkustaminen on aina riskin ottamista. Matka ulkomaille on ennustamaton seikkailu, jossa vaaditaan sopeutumiskykyä ja jonkin verran myös rohkeutta. Vanhan sananlaskun mukaan ei pidä ”ostaa sikaa säkissä” – mutta juuri niin on tehtävä, jos haluaa kokea elämässään jotakin uutta ja ihmeellistä.
On tietysti mahdollista matkustaa aina samaan paikkaan. Varata huone tutusta hotellista, tilata samasta ravintolasta aina tietty ateria: annos numero yhdeksän, mozzarellapitsa. Kaikki on niin tuttua ja turvallista, että voisi melkein nukahtaa istualleen.
Yksi vaihtoehto on olla matkustamatta lainkaan. Se on myös erittäin ilmastoystävällinen valinta.
Mikäli kuitenkin haluaa toisinaan lähteä reissuun, on hyvä perehtyä matkakohteisiin etkäteen. Kannattaa lukea tietoa netistä ja matkaoppaista, kysyä suosituksia ystäviltä ja tuttavilta.
Me emme tehneet niin.
Tavallaan olen nyt iloinen, että Napoli on nähty. Minun ei enää koskaan tarvitse mennä sinne takaisin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö joku toinen voisi rakastua kaupunkiin ikiajoiksi. Uskon, että esimerkiksi kirjailija Elena Ferranten Napoli-sarjan faneille kaupunki olisi elämys. Ja onhan Napolissa oma mystinen viehätysvoimansa, kapeat kiireiset kujansa, rujot, rapistuneet talonsa, graffitit seinillä, kalakauppiaat kadun varressa, synkän näköiset kirkot joissa voi hetken levähtää, innokkaat myyjät joiden mielestä jokainen kokeilemani vaate oli ”bella, bella!”
Ja tietysti myös meri, joka on kaikkialla maailmassa aina yhtä upea.
Taina Latvala
Kommentoi