Aina se tulee yhtä yllättäen: kesä. Etenkin juhannus, jota vietettiin jo toissa viikonloppuna. Keskikesän juhlaa. Minkä keskikesän? Minusta tuntuu, että kesä on vasta aivan alussa. Hametta olen pitänyt vasta muutaman kerran, useimmiten paksujen sukkahousujen kanssa. (Joskus kahdet päällekkäin.)
Joka vuosi ajattelen, että ensi vuonna pitäisi kyllä tehdä vähän selvemmät suunnitelmat – varata vaikka jokin mökki jostain. Mutta kuukaudet kuluvat aina niin vauhdilla, pian on joulu ja sitten vappu ja kohta koittaakin taas se kuuluisa kesä.
Ja mökki on yhä varaamatta.
No, miten olisi jokin ulkomaanreissu? Johonkin lapsiperheelle sopivaan kohteeseen? Mutta hetkinen, lapselle ei ole vielä hankittu passia. Arki on sen verran vauhdikasta, että jos on vähänkin ylimääräistä aikaa, ei ihan ensimmäiseksi tee mieli lähteä poliisilaitokselle.
Ja yhtäkkiä kesä on hipsinyt taas pari päivää eteenpäin. Kuulostaako tutulta?
Ajattelin listata muutamia lohduttavia sanoja sinulle, joka ehkä olet samantyyppisessä tilanteessa.
1. Hyväksy omat puutteesi
On olemassa ihmisiä, jotka rakastavat organisoimista. Asioiden järjestelemistä. Niin omien kuin muidenkin. He ovat yleensä niitä, jotka heräävät aikaisin ja aloittavat aamunsa juoksulenkillä tai kuntosalilla. Sen jälkeen he alkavat tehdä sitä, mitä he eniten rakastavat, heti hikitreeniensä jälkeen: organisoimista.
En tiedä, miten heidän aivonsa ovat rakentuneet. Tiedän vain, että niillä ei ole mitään tekemistä minun aivojeni kanssa.
(Jos olet luonteeltasi yhtään samanlainen kuin minä, tunnistat ehkä tämän olotilan.)
Usein toivoisin olevani enemmän organisoijien kaltainen. Jos olisin, olisin varmasti jo varannut sen mökin.
Mutta en ole kuten he, enkä usko, että minusta koskaan tulee sellaista. Ja se on ok.
2. Ehkä et edes halua mökille
Voisiko olla niin, että et ole varannut esimerkiksi mökkiä, koska et oikeastaan halua sinne? Tai ehkä et tarkalleen tiedä, mitä haluat?
Omalla kohdallani olen miettinyt tätäkin vaihtoehtoa. Tahdonko lopulta mökkielämää, vaikka tarjolla olisivat jopa kaikki mukavuudet? Jos talo kuuluisi perheelleni ja suvulleni, se olisi eri asia – jos isoisoisän isä olisi rakentanut pytingin omin käsin, sarkahousuissaan, lyönyt vasaralla naulat itse kantamiinsa lautoihin ja tähystellyt välillä aaltojen taakse horisonttiin.
Mutta mennä täysin tuntemattomien ihmisten mökille jonkin random-järven rantaan, johon minulla ei ole mitään tunnesidettä? Pestä siellä perunoita ja etsiä kattilaa ja kauhaa vieraista laatikoista?
Miksi?
Lapsuudessani totuin siihen, että perheellämme oli aina jokin mökki. Mökit sijaitsivat paria poikkeusta lukuun ottamatta Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla, isäni synnyinkunnassa. Ensin joen rannalla, sitten järven.
Mutta isän kuoleman jälkeen mökkiä ei ole ollut – ei siis yli 20 vuoteen.
On pitänyt pärjätä ilman omaa laituria, soutuvenettä, savusaunaa. Mutta vieläkin muistan, millaista oli pulahtaa aaltoihin kuumien löylyjen jälkeen ja pestä saunassa hiukset kooliin kahmaistulla järvivedellä.
Se olisi edelleen ihanaa!
Mutta ei missä tahansa saunassa, eikä minkä tahansa järven rannalla.
3. Spontaani kesä voi olla yhtä hauska kuin suunniteltukin
Ehkä olettekin jo huomanneet, että olen ex tempore -ihminen. Saatan joskus soittaa jollekin ystävälle, pääsisikö tämä 50 minuutin päästä seurakseni elokuviin tai teatteriin. Aika harva pääsee. Mutta aina kannattaa yrittää!
Suhtaudun kesään vähän samalla tavalla. Eletään fiiliksen mukaan. Katellaan, mitä tapahtuu. Ja mitä ylipäätään huvittaisi tehdä. Eihän sellaista välttämättä voi puolta vuotta aiemmin tietää! Hyvä jos muutamaa päivää.
Törmäsin hiljattain Mieli ry:n Instagram-sivulla kesäkuussa julkaistuun videoon, jolla filosofi Frank Martela puhuu kesän liiallisesta suorittamisesta. Hän pohtii, kuinka kesä voi herkästi täyttyä projekteista ja päämääristä – ja siitä, että tuotetaan hienoa materiaalia sosiaaliseen mediaan. Silloin kesästä voi helposti tulla poseeraamista läsnäolon sijaan.
”Tässä mielessä kesällä kannattaa keskittyä vain olemaan läsnä siinä nykyhetkessä ja miettiä, mikä minusta just nyt tuntuisi hyvältä, eikä lähteä tavallaan liikaa suorittamaan tai suunnittelemaan niitä kesän kaikkia aktiviteetteja.”
Hyvä neuvo.
Kannattaa siis miettiä, missä oikeastaan haluaisi kaikkein mieluiten olla. Ja jos ei voi olla siellä, on hyvä pohtia, mikä voisi edes vähän muistuttaa kaivattua kokemusta.
Juhannusaattona esimerkiksi halusin yhtäkkiä käydä Café Regatassa. Se on pieni punainen kahvila meren rannassa, Helsingin Töölössä. Kahvilan punaisiksi maalatuista puuseinistä tulee vähän lapsuuden ja nuoruuden kesämökki mieleen.
Juhannusaattona ostimme kahvilasta mehua, mustikkapiirakkaa ja lämpimät korvapuustit. Taustalla väreilivät siniset aallot. Jotkut paistoivat makkaraa nuotiolla. Tuoksui lapsuudelta, vuosientakaisilta kesäilloilta.
Tätä lausetta kirjoittaessani olen puolisoni ja poikamme kanssa autossa matkalla Lappiin mieheni synnyinkaupunkiin, josta muutaman päivän jälkeen jatkamme Etelä-Pohjanmaalle, minun kotikonnuilleni.
Ostin juuri Hartolan huoltoasemalta evääksi juustonaksuja, pari smoothieta ja suklaapatukan. Jaoimme sen kolmeen pekkaan. Välillä kuunnellaan Peppi Pitkätossua, välillä Alanis Morrissettea ja Miley Cyrusta, välillä Olli Halosta tai J. Karjalaista. Ulkona sataa ja paistaa vuorotellen.
Ojien penkalla kasvaa villejä lupiineja.
Taina Latvala
Kommentoi