Muutama viikko sitten, kuumimpien hellepäivien aikaan, minulle tuli yhtäkkiä mitta täyteen Helsinkiä. Kuljimme koko perhe lastenvaunujen kanssa pitkin tuttuja katuja. Kaartinkaupunki, Kasarmitori, Aleksanterinkatu. Senaatintori.
Kaikki niin nähty. Miljoona kertaa. Tuntui, etten oikein päässyt kunnolla lomafiilikseen.
”Tuntuu niinku mä eläisin aivan tavallista arkea, mutta nyt vaan 30 asteen helteessä”, valitin miehelleni. (Olen muuten aika hyvä valittamaan. Voisin saada siitä hyvästä jonkin palkinnon.)
Mies ehdotti, että tekisimme lomareissun Tukholmaan. Siitähän olimme lapsellekin puhuneet. Emme vain olleet saaneet aikaiseksi varata matkaa. Jokin esti. Ehkä se, että laivamatka pelotti minua. Kuulun siihen sukupolveen, joka on syvästi traumatisoitunut Estonia-uutisista ja nähnyt Titanic-elokuvan herkässä iässä.
Mutta ei koko ajan voi pelätä. Tai voi, mutta ei se kannata.
Vielä samana iltana mies varasi netistä laivamatkat. Aioimme maksaa ne puoliksi. Summa kuulosti minun korviini aika kalliilta – kalliimmalta kuin olin kuvitellut. Lisäksi piti vielä varata hotellihuone, sillä aioimme viettää Tukholmassa yhden yön.
Ilmaisin tämän myös ääneen. Freelancerina minun täytyy miettiä tarkkaan, kuinka paljon voin käyttää rahaa matkustelemiseen. Tai ylipäätään mihinkään.
”Kyllä elämyksiin kannattaa satsata”, mies sanoi. ”Pitäähän sun nähdä vähän maailmaa, jotta saat taas materiaalia tarinoihin.”
Totta. Edelliseen romaaniini Torinon enkeliin (2021) sain lisäinspiraatiota reissusta, jonka olimme tehneet puolisoni kanssa kolmisen vuotta aiemmin, uutenavuotena. Ja tällä hetkellä kirjoitan audiodraamaa, joka sijoittuu Venetsiaan – kaupunkiin, jossa kävimme kesällä 2018.
Kuka tietää, millaisen tarinan keksisin Tukholman-reissun innoittamana?
*
Matka alkoi jännittävissä merkeissä. Katselin ihmisiä, jotka jonottivat kanssamme laivaan. Pariskuntia, perheitä, lippalakkeja, shortseja, hiestä kiiltäviä otsia.
Matkustajat olivat täynnä odotusta, kukin omanlaistaan. Minä toivoin ennen muuta, että me kaikki selviäisimme hengissä.
Laivamaskotti toivotti meidät tervetulleiksi. Se oli tullut meille tutuksi jo lukuisista Youtube-videoista, joita olimme lapsen kanssa ennalta katsoneet.
Seuraavaksi piti etsiä hytti. Tässä vaiheessa koimme pienen vastoinkäymisen. Hytissämme oli nimittäin kokolattiamatto. Se ei välttämättä ole hyvä juttu, jos on astmaattisia taipumuksia. Kuten minulla (tokikin) on.
Otin saman tien allergialääkkeen. Onneksi laivan infopisteen kautta meille järjestyi toinen hytti, jossa oli tavallinen lattia. Ja näköala merelle, niin kuin alkuperäisessä hytissämmekin.
Ihastelimme hetken majapaikkamme raikasta tunnelmaa ja lähdimme sitten tutkimaan laivaa. Eli toisin sanoen suuntasimme lasten leikkitilaan, jossa oli muun muassa kaksi pallomerta.
Oli hauskaa katsoa lapsen iloa, kun hän hypähteli värikkäiden pallojen keskellä, laski liukumäkeä ja juoksenteli ympäriinsä. Hän oli laivalla ensimmäistä kertaa elämässään. Ja minäkin Tukholman-matkalla 20 vuoden tauon jälkeen!
Oli myös huvittavaa katsella muiden vanhempien eleitä ja ilmeitä, kun he katsoivat lastensa perään. Osa heistä näytti siltä, että he olivat kokeneet tämän kaiken jo muutaman kerran aiemminkin.
Pallomeriseikkailujen jälkeen kävimme ravintolassa syömässä. Ruokailun päätteeksi menimme vielä toiseen leikkitilaan, jossa lapsi sai seikkailla kiipeilytelineessä ja hyppiä pomppulinnassa.
Välillä pujahdin tax free -myymälään ostamaan miehelleni syntymäpäivälahjan. Hän täyttäisi vuosia seuraavana päivänä, jolloin saapuisimme Tukholmaan.
*
Aamulla mies sai lahjaksi toivomansa hajuveden sekä myös kortin ja suklaaherkkuja. Ja tietysti myös onnittelulaulun.
Emme jaksaneet ruveta selvittämään bussireittejä, joten talsimme hotellille pitkin kuumaa asfalttia. Matkalla lapsi nukkui päiväunet vaunuissa.
Ensimmäinen kohteemme oli Södermalmilla sijaitseva englantilainen kirjakauppa, The English Bookshop, jonka olin netistä bongannut. Sinne halusin välttämättä päästä.
Kirjakauppa sijaitsi aivan eri puolella kaupunkia kuin hotellimme, joten oli ostettava metrolippu. Jälleen muistin, kuinka matkoilla kului aina rahaa kuin vaivihkaa.
Jotenkin mystisesti mieheni osasi suunnistaa kirjakauppaan. Vilkaisi vain välillä kännykkäänsä ja johdatti meidät perille halki kauniiden katujen ja kujien. Ajoittain pysähdyin ottamaan kuvia jostakin kirkosta tai katunäkymästä tai rakkaistani, jotka kävelivät edelläni käsi kädessä.
Englantilainen kirjakauppa oli sanalla sanoen ihana. Olisin voinut viettää sen viehkeissä huoneissa tuntikausia, mutta lopulta vietin ehkä puolitoista.
Jossain vaiheessa mies ja poika kävivät ulkona syömässä jäätelöt. Ymmärsin heitä hyvin. Harva kolme- ja puolivuotias (tai aikuinenkaan) jaksaa olla kirjakaupassa niin kauan kuin minä.
Pitkän harkinnan jälkeen ostin kolme kiinnostavaa kirjaa: luovan kirjoittamisen oppaan ja pari kaunokirjallista teosta. Lisäksi hankin upean, tummanvihreän kirjaviuhkan, jolle olisi käyttöä hellesäillä.
Kassalla säikähdin vähän yhteissummaa, vaikka toki olisin voinut jo etukäteen ynnäillä hintoja yhteen ihan kunnolla. (Myöhemmin katsoin verkkopankistani, että ostokseni olivat maksaneet 63,79 euroa.) Kaupasta lähtiessäni päivittelin miehelleni hankintojeni rahallista arvoa.
”No, se on semmosta”, hän lohdutti.
*
Synttärilounaan jälkeen suuntasimme satumaailma Junibackeniin, joka oli pääkohteemme ja jota lapsi oli kovasti odottanut. Siellä pääsimme näkemään muun muassa Peppi Pitkätossun talon, Vaahteramäen Eemelin verstaan sekä taianomaisen satujunan, jonka kyydistä saimme ihailla taitavasti rakennettuja pienoismaailmoja Astrid Lindgrenin tarinoista ja kuulla Lindgrenin kirjoittamaa tekstiä.
Lapsi ei olisi millään halunnut lähteä satumaailmasta, ei varsinkaan muumiliukumäestä – mutta me hikiset aikuiset aloimme jo väsähtää kuumuuteen.
Illemmalla poika oli päivän tapahtumista niin väsynyt, ettei jaksanut enää istua ravintolassa, joten hän meni isänsä kanssa jo edeltä huoneeseen iltapalalle. Minä istuin hotellin ravintolassa yksikseni, söin illallista ja luin uutta kirjaa.
Jotenkin tuo hetki jäi mieleeni. Minä, hyvä pokkari ja muhkea vegehampurilainen, muutamia turisteja toisissa pöydissä, terassilla kaunis vieras perhe pellavavaatteissaan.
Ja ulkona lämmin, ruotsalainen kesäilta.
*
Seuraavana päivänä aioimme katsastaa vielä Tukholman vanhan kaupungin ja kuninkaanlinnan. Ihailin turistikojussa myytävää kangaskassia, jossa luki ”kanelbulle”. En kuitenkaan pihiyksissäni ostanut sitä.
Vaaleanpunainen Suurkirkko kohosi komeana vanhan kaupungin talojen keskellä. Huomasimme, että kirkkoon olisi täysi-ikäisiltä sisäänpääsymaksu. Minulle ja miehelleni riitti, että näkisimme katedraalin vain ulkoapäin.
Poikamme oli toista mieltä. Hän juoksi spontaanisti sisään kirkkoon, nopeammin kuin olen koskaan nähnyt kenenkään turistin tekevän.
Ja minä hänen perässään.
Jossain vaiheessa kerkesin selittää tilanteen lipunmyyjälle. Käsitin, ettei minun tarvitsisi maksaa pääsymaksua. Olinhan vain hakenut lapseni kirkosta.
Mies ehti jo maksaa itsensä sisään. Viivyimme koko porukka katedraalissa hetken aikaa ja lähdimme sitten.
Kun kävelimme vihdoin taas kadulla, minulla oli jotenkin vaikea olo. Olinko nyt tehnyt väärin, etten ollut maksanut omasta käynnistäni pääsymaksua – olinhan kuitenkin samalla nähnyt katedraalin, oikeastaan jopa katsellut sitä vähäsen, ihastellut pikaisesti alttaritaulua ja ottanut sisältä jopa pari valokuvaa?
Samassa huomasin, että kassini oli unohtunut kirkkoon lasten leikkinurkkaukseen. Olin salaa hyvilläni, että niin oli käynyt. Kun menin hakemaan tavaroitani, sain tilaisuuden tunnustaa toiselle nuorelle myyjälle (hellehattuni uumenista), että olin katsellut kirkkoa sisältäkin ja voisin siis hyvin maksaa pääsymaksun.
”Ei tarvitse”, hän sanoi tyynnyttelevästi ja heilautti kättään.
”Okei, kiitos. Mulle tulee niin herkästi huono omatunto. Varsinkin kirkossa”, sanoin englanniksi.
Hän naurahti.
Ja tunsin taas oloni vähän kevyemmäksi.
*
Käveleskelimme vielä jonkin aikaa Norrmalmin ostoskaduilla. Ennen kuin haimme tavarat hotellilta, kävimme muun muassa Adlibriksen myymälässä, josta ostin – yllätys, yllätys – kirjan!
Myöhemmin samana iltapäivänä astuimme jälleen laivaan. Koimme uudelleen pallomeren kohinan, illallisen ravintolassa, ääneen luetut iltasadut hytin sängyllä.
Kun seuraavana aamupäivänä pääsimme takaisin koti-Suomen syliin, Helsinki otti meidät vastaan aurinkoisena ja ystävällisenä, kuin emme olisi poissa olleetkaan.
Joitakin päiviä myöhemmin mieleeni alkoi tulvia tekstiä. Tekstiä, joka vaikutti kiinnostavalta. Ajatuksia, jotka huvittivat minua. Avasin muistikirjan myöhään yöllä ja kirjoitin paperille lauseita kynä sauhuten.
En olisi ikimaailmassa keksinyt niitä ilman tätä matkaa.
Taina Latvala
Kommentoi