Lapsena minulla oli pieni nalleperhe, joka asui suloisessa ruskeassa talossa. En enää tarkalleen muista talon yksityiskohtia, mutta rakastin tuota pientä kotia ja sen asukkaita.
Kun olin taannoin tekemässä viime hetken jouluostoksia, näin kaupan leluosastolla mökin, jossa asusti pieni harmaa pupu. Näky toi heti mieleeni lapsuuteni nalleperheen ja niiden talon.
Ehkä ne olivat jopa saman valmistajan tekemiä.
Mietin, voisinko ostaa mökin pojalleni joululahjaksi. Olin tosin jo hankkinut hänelle aika monta lahjaa, muun muassa hänen itsensä toivoman koottavan paloaseman (jonka mukana tuli neljä palomiestä, kaksi paloautoa ja helikopteri).
Pohdin talon ostamista melko pitkään. Se oli yllättävän edullinen, vaikka se edusti arvokkaana tunnettua lelumerkkiä. Ja olihan kotonamme jo valmiiksi samaan sarjaan kuuluva kolmihenkinen koalaperhe, joka kaipasi kipeästi kattoa päänsä päälle.
Aikani pähkäiltyäni nostin talon kainaloon ja kävelin kassalle. En yksinkertaisesti pystynyt jättämään sitä kauppaan.
Kun poika avasi aattona paketin, minua jännitti hänen reaktionsa. Hän näytti melko ilahtuneelta, mutta lahjoja oli niin monia, ettei hän ehtinyt viettämään kanin kodin ääressä kovin paljon aikaa.
Kysyin mieheltäni, olikohan mökin osto ollut vikatikki.
”Ehkä se on vähän… tyttömäinen”, mies arveli.
”Ai miten niin tyttömäinen”, kysyin ja katselin pupua, jolla oli yllään punavalkoinen pallomekko.
Oliko käynyt niin, että olin ostanut talon vähän myös itselleni? Olinko ajatellut, että voisin leikkiä sillä pojan kanssa samaan tyyliin kuin olin itse lapsena tehnyt?
***
Tartuin loppuvuodesta YouTube-joogavideoistaan tunnetun Kassandran 30 päivän aamujoogahaasteeseen. Jokaiselle päivälle on omistettu oma mottonsa. Päivän 13 lause kuuluu näin: ”I allow myself to play and be silly.”
Eli: ”Sallin itseni leikkiä ja olla hassu.”
Videoillaan Kassandra kannustaa katsojia miettimään, miltä heidän päivänsä näyttäisi, jos he toteuttaisivat kunkin päivän mottoa omassa arjessaan.
Aloin miettiä, millaista minun arkeni olisi, jos suhtautuisin elämään leikkimielisemmin kuin tavallisesti. Voisinko keksiä useammin jotakin hauskaa tekemistä? Aloittaisinko jonkin uuden harrastuksen?
Meistä aikuisista leikkiminen ei välttämättä tunnu aina kovin helpolta. Lapsilta se sujuu aivan luonnostaan; heittäytyminen, mielikuvituksen käyttäminen, rooleihin uppoutuminen. Aikuisen mielessä puolestaan risteilevät samaan aikaan lukuisat velvollisuudet.
Lapselle leikki on osa kehitystä. Leikki on yksi niistä monista mekanismeista, joiden kautta lapsi oppii toimimaan osana yhteiskuntaa.
Lapsi leikkii soittavansa Pipsa Possu -puhelimella sukulaisilleen, ja jonakin päivänä hän tekee niin oikealla kännykällä. Lapsi starttaa liikkeelle kauko-ohjattavan auton, ja täysi-ikäisenä hän todennäköisesti istuu itse oikean ratin taakse.
Aikuiset ovat jo oppineet monia taitoja, eivätkä he enää tarvitse leikkiä niin paljon.
Vai tarvitsevatko sittenkin?
***
Kuuntelin taannoin YouTubesta filosofi Esa Saarisen Aalto-yliopistolla pitämää luentoa, jonka aiheena on ”5-vuotiaan mieli”. Luento on peräisin vuodelta 2014, ja se on osa ”Filosofia ja systeemiajattelu” -nimistä luentosarjaa.
Yhtenä lapsen mielelle tyypillisenä ominaisuutena Saarinen mainitsee innostuksen. Saarinen kuvailee, että viisivuotiaan maailmassa innostus on oletusarvo.
Hän kertoo hellyttävän esimerkin päiväkotilapsista, joiden hän oli nähnyt odottelevan bussia keltaiset liivit yllään, intoa täynnä. Ja pojastaan, joka lapsena sai katsoa jääkiekko-ottelusta ainoastaan ensimmäisen erän, koska kisat näytettiin televisiosta niin myöhään illalla. Mutta pettymyksen ja noin kolmen minuutin ”intensiivi-itkujen” jälkeen poika oli jälleen innostunut.
”Lapsen mieli on tällainen, että se hakee tasapainopistettä takaisin innostukseen”, Saarinen sanoo.
Hän nostaa luennolla esiin Howard Gardnerin ja Emma Laskin kirjan Leading Minds - An Anatomy of Leadership, jossa viitataan muun muassa lääkäri Sigmund Freudin ja kehityspsykologi Jean Piaget'n ajatuksiin. Saarinen huomauttaa, että kirjassa viisivuotiaan mieli esitetään johtajuuden kannalta olennaisena asiana.
Aihetta pohtiessaan Saarinen päätyi ajattelemaan, että ihmisessä on läsnä erilaisia kerroksia, jotka ikään kuin ”jatkavat työskentelyään”. Aikuisessakin kenties piilee viisivuotiaan lapsen energiaa, johon voi yrittää löytää yhteyden.
Aloin miettiä, millaiselta työpäivämme näyttäisi, jos suuntaisimme sorvin ääreen täynnä lapsenmielistä energiaa ja innostusta. Miltä tuntuisi, jos odottaisimme päivää samankaltaisella ilolla kuin päiväkoti-ikäinen odottaa tulevaa retkeä?
Entä miten työhön voisi sisällyttää enemmän leikkiä? Voisiko se tarkoittaa hassuttelua ja vitsailua kollegojen kanssa? Tai sitä, että tekisi PowerPoint-esityksestä normaalia värikkäämmän? Sisällyttäisi mukaan vaikka humoristisia kuvia?
***
Tunnettu kirjailija ja kouluttaja Julia Cameron kirjoittaa kiinnostavasti leikin ja taiteen tekemisen yhteydestä kirjassaan Tie luovuuteen – Henkinen polku syvempään luovuuteen (suom. Pekka Pakkala). Cameron pohtii muun muassa sitä, miten saamme ”sisäisen taiteilijalapsemme” antautumaan luovalle toiminnalle.
”Pidemmän päälle taiteilija tarvitsee enemmän innostusta kuin kuria”, kirjailija toteaa.
Uskon, että sama pätee moniin muihinkin ammatteihin. Monissa tehtävissä vaaditaan luovuutta, ja leikkimielisyys yleensä parantaa koko työyhteisön ilmapiiriä.
Menestyskirjailija Rhonda Byrnen teoksessa Hero käsitellään unelmien toteuttamista, ihmisen henkilökohtaista matkaa ja sitä, miten tärkeää on tehdä asioita, joista nauttii.
Kirjailija ja motivaatiopuhuja Liz Murray esittää teoksessa ajatuksen, joka jäi mieleeni. Murraylle on tärkeää, että hänellä on hauskaa sen parissa, mitä hän tekee.
”Minun täytyy tavoitella asioita, jotka saavat oloni tuntumaan samalta kuin lapsena jouluaamuna, kun en malttanut odottaa, että pääsen ylös sängystä.”
Niinpä. Tämä on minusta hieno tavoite.
***
Viime päivinä on ollut mukavaa seurata, kuinka poikani on tutkaillut jouluna saamaansa pupun taloa ja tutustunut siihen vähitellen. Iltaisin asettelen mökkiin yhden tai pari pientä led-tuikkua, jolloin talo hohtaa valoa asuntoomme kuin kodikas taikalyhty.
Välillä olemme leikkineet, että pupun mökkiin on hälytettävä palokunta apuun. Silloin led-kynttilät napsautetaan hetkeksi pois päältä.
Ja pian ne taas sytytetään, uudella innolla!
Taina Latvala
Tässä blogitekstissä lainattu Liz Murrayn sitaatti Rhonda Byrnen Hero-kirjasta on Taina Latvalan suomentama.
Kommentoi