Muistan, kuinka nuoruudessani harmittelin isälleni numeroa, jonka olin saanut yhdestä kuvaamataidon kurssin esseestä. Olin niin ärsyyntynyt, että minua itketti.
Arvatkaapas, mikä se numero oli?
Tadaa! Kymppi miinus.
Arvosana harmitti minua niin paljon siksi, että muistaakseni kaksi ystävääni olivat saaneet omista esseistään kymppi plussan. Ja minulle, MINULLE, annettiin miinus! Miksi!
En muista tarkalleen, miten isäni minua lohdutti, mutta luultavasti hän muistutti minua siitä, että saamani arvosana oli todella hyvä, ja siihen kannatti olla tyytyväinen. Itsekin ehkä sisimmässäni ymmärsin, että reaktioni oli vähän hassu.
Näin jälkikäteen olen tulkinnut, että voimakas tunteeni juontui paitsi nuoresta iästäni ja perfektionistisesta luonteestani myös itseni vertaamisesta muihin. Koska arvosanani oli piirun verran huonompi kuin ystävieni, minusta tuntui pahalta.
Katsoin taannoin YouTubesta videon, jolla brittiläinen kirjailija ja elämäntaitovalmentaja Jay Shetty haastattelee Madonnaa podcastissaan On Purpose.
Haastattelun otsikkona on ”Madonna Exclusive: The Side That Nobody Knows…” Videolla Madonna puhuu avoimesti ja rehellisesti omasta hengellisestä elämästään ja vuosien varrella tekemistään oivalluksista kabbalan parissa.
Myöhemmin keskusteluun liittyy mukaan myös Madonnan henkinen opettaja Eitan Yardeni, joka on podcastin mukaan tuntenut maailmankuulun poptähden jo lähes 30 vuoden ajan.
Monet asiat ja teemat, joita haastattelussa käsitellään, tuntuvat hyvinkin universaaleilta; sellaisilta, joita monet ihmiset varmaan jossain vaiheessa elämäänsä pohtivat, omasta uskonnostaan ja vakaumuksestaan riippumatta.
Mieleeni jäi keskustelusta useita kiinnostavia kohtia, kuten Madonnan ajatus siitä, että menestyäkseen täytyy olla hengellinen. Ja että hänen sielunsa tarkoituksena on ilmentää valoa maailmaan niin vanhempana, taiteilijana, ystävänä kuin johtajanakin.
Haastattelussa oli myös yksi kohta, joka yllätti minut.
Kun Eitan Yardeni puhuu ihmisten kokemista haasteista, hän toteaa, että joku saattaa esimerkiksi vertailla itseään johonkin toiseen, mikä puolestaan aiheuttaa tunteen jonkin puuttumisesta. Näin voi käydä riippumatta siitä, kuinka hengellinen tai menestynyt henkilö on kyseessä. Tässä vaiheessa Madonna nostaa kätensä ylös.
”Guilty!” hän sanoo ja nauraa.
”Guilty” eli ”syyllinen”. Tuntuu ihmeelliseltä, että jopa Madonnan kaltainen supertähti joutuu yhä vertailemaan itseään toisiin. Madonna kutsuu tätä ”vertailupeliksi” (”the comparison game”).
”Sitä varten sosiaalinen media on – että se saa ihmisen tuntemaan itsensä huonoksi. Ellei hän sitten tunnista, että kyseessä on vain illuusio, ei todellisuus”, Madonna pohtii haastattelussa.
Jos Madonna huomaa sortuvansa vertailuun, hän yrittää voittaa pelkonsa kyseisessä tilanteessa, tarttua hetkeen ja muistuttaa itseään siitä, että hän on ”riittävän hyvä”. Hän on kaikki, mitä hän tarvitsee.
Mutta se ei ole helppoa.
Kun ihmiselle tulee negatiivinen ajatus esimerkiksi jonkin puuttumisesta, Eitan Yardeni neuvoo pysähtymään ja toteamaan: ”Mikä mahdollisuus!” Hän kannustaa ihmisiä sanomaan itselleen, että jokainen haasteen hetki on lahja universumilta; lahja, joka auttaa heitä tuomaan enemmän valoa ja siunausta elämäänsä.
Tämän postauksen aihetta pohtiessani tuli mieleen myös motivaatiopuhuja ja podcastin pitäjä Mel Robbinsin bestseller-kirja Let Them -teoria – Elämän mullistava menetelmä, josta miljoonat puhuvat (suom. Kirsimarja Tielinen, 2025). Suositun opuksen toisena kirjoittajana on toiminut kirjailijan tytär Sawyer Robbins.
Teoksessa käsitellään sitä, miten voi alkaa elää omilla ehdoillaan, vapautua toisten ihmisten mielipiteistä ja hyväksynnästä ja antaa muiden olla sellaisia kuin he ovat. Siihen auttavat sanat: ”let them” eli antaa toisten.
Mutta yhtä tärkeitä ovat myös nämä sanat: ”let me”. Ne ovat Robbinsin mukaan teorian toinen askel.
”Annan itseni ottaa vastuun siitä, mitä elämältäni haluan. Annan itseni nähdä vaivaa omien ongelmieni ratkaisemiseksi”, Robbins kirjoittaa.
Jos minä esimerkiksi harmittelen sitä, että en harrasta tarpeeksi hikiliikuntaa enkä käy tanssitunneilla, voisin sanoa itselleni: Annan itseni hankkia kuntosalijäsenyyden vuosien jälkeen. Annan itseni ilmoittautua pitkästä aikaa jazztanssikurssille.
(Vielä en ole saanut tehtyä näin, mutta ehkä jonakin päivänä.)
Kirjassa on myös viisaita ajatuksia vertailemisesta. Robbinsin mukaan vertailua on olemassa kahta eri lajia. Toinen niistä on opettavaa, toinen piinaavaa.
Meillä kaikilla on varmasti kokemusta vertailemisen aiheuttamista tunteista. Jos joku esimerkiksi haluaisi edetä urallaan mutta ei ole onnistunut siinä, voi silloin kollegan saama ylennys herättää ikävää alemmuudentunnetta – ainakin hetkeksi.
Mel Robbins kertoo kiinnostavan tarinan ystävästään Mollysta, yrittäjänä toimivasta sisustussuunnittelijasta, joka halusi oppia hyödyntämään sosiaalista mediaa paremmin työssään. Hän oli jo saanut Meliltä hyviä neuvoja mutta ei ollut asettanut tavoitetta etusijalle.
Pian Molly huomasi, että naapurustosta tuttu nainen – joka oli myös ryhtynyt sisustusalalle – oli alkanut käyttää sosiaalista mediaa työssään hyvin taitavasti. Naisen postaukset saivat ”tuhansia tykkäyksiä”, vaikka hän oli sisustusbisneksessä vasta aloittelija.
Tämä ärsytti Mollya valtavasti. Hän kysyi Meliltä, mitä hänen kannattaisi tehdä. Silloin Mel Robbins sanoi Mollylle viisaat sanat:
”Sinun pitäisi kiittää häntä!”
Robbins toteaa kirjassaan, että nainen ”näytti Mollylle tietä” ja oli hänen opettajansa. Let them -teoria -kirja muistuttaa, että toisen ihmisen menestyksestä voi saada inspiraatiota. Toisen saavutus on kaava, josta on mahdollista ottaa mallia.
”Anna hänen päihittää sinut. Anna hänen tehdä se fiksuimmalla ja komeimmalla tavalla mitä kuvitella saattaa”, Robbins kirjoittaa.
Onko sinun elämässäsi joku ihminen, johon vertaat itseäsi? Mitä hänessä ja hänen toiminnassaan eniten ihailet? Voisiko hän näyttää sinulle reitin kohti unelmaasi?
Taina Latvala
Kommentoi