Suomi on kuulemma maailman onnellisin maa. Vaikea uskoa, nimittäin suomalaiset ovat myös mestareita onnen kätkemisessä: Kell’ onni on, se onnen kätkeköön, sanaili Eino Leino aikoinaan.
Suomen julkiset menot ovat maailman huippuluokkaa. Kenties siinä on avain suomalaisten onnellisuuteen? Vai onko pikemminkin niin, että suomalaiset ovat onnellisia mittavista julkisista menoista huolimatta?
Ei oteta tässä asiaan sen enempää kantaa, mutta todettakoon, että Suomen julkinen sektori on rakenteellisesti alijäämäinen. Julkinen talous on ollut finanssikriisin jälkeen käytännössä koko ajan alijäämäinen – hyvä, jos nousukauden huipulla käydään tulojen ja menojen tasapainossa. Tilanne näyttäisi vieläkin pahemmalta, mikäli eläkesektori siivottaisiin pois luvuista. Ja niin tulisikin tehdä, koska eläkesäästäminen (rahastot) on tuleville eläkeläisille korvamerkittyä rahaa.
Toisenlaiselta näyttää muissa Pohjoismaissa, joissa julkisen talouden tasapainosta on pidetty parempaa huolta. Tokikaan Suomen julkinen velka ei ole mitään verrattuna esimerkiksi Kreikkaan tai Italiaan, mutta mieluummin pitäisin Suomen verrokkina edelleen muita Pohjoismaita.
Pikkuhiljaa alkaa muodostua konsensus, myös äänestäjien keskuudessa, että julkinen talous tulisi saattaa rakenteellisesti tasapainoon. Tämän hallituksen teoissa se ei ole näkynyt, mutta ehkä seuraavan.
Luvassa ovatkin “velkavaalit”, ja hyvä niin. Valtiovarainministeriö ehti jo ehdottaa yhdeksän miljardin euron sopeutusta seuraavan kahden hallituskauden aikana; kuusi miljardia seuraavalla kaudella ja kolme sitä seuraavalla.
Poliittista järjestelmäämme hyvinkin läheltä seuranneena olen epäileväinen, että poliittinen prosessi pystyisi tuottamaan näin mittavan sopeutussuunnitelman ja kaiken lisäksi sitoutumaan siihen. Pessimisti ei pety, mutta valitettavasti olen optimisti.
Puutetta leikkauskohteista ei ole. Tämän on osoittanut paljon puhuttu Liberaalipuolueen leikkauslista ja viimeisimpänä lyhyempi, mutta silti huomionarvoinen Liberan lista. Listojen yksityiskohdista ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta ne tarjoavat oivallisen alustan aiheesta keskustelulle.
Lisäksi VM:n leikkauslistat ovat kuuluisia jo ainakin Sailaksen ja Virtasen ajoista lähtien, ja samassa hengessä valtion virkamiehiltäkin seuraava hallitus tulee halutessaan saamaan tukea ja tietoa.
Leikkausten lisäksi seuraavalla hallituksella on kaikenlaisia menokohteita. Puolustusmenoja pitäisi nostaa, Sote-uudistus on pannukakku ja todennäköisesti lisää julkisia menoja, tai ei ainakaan säästä niitä, koulutusmenoista ei kannata leikata, velan korkomenot ovat nousussa ja Suomen kokonaisveroastekin on jo tavattoman korkea. Lisäksi jokaisella puolueella on viiteryhmiä, joiden asemaa ne tuppaavat suojelemaan.
Seuraavaa pääministeriyttä tavoittelevat ovat rohkeita ihmisiä ja valtiomiehen hatun saa, jos kuuden, tai edes neljän miljardin euron sopeutuksessa onnistuu.
Jos hallituksen sopeutustehtävä olisi elokuva, sen nimi voisi olla Mission Impossible.
Mauri Kotamäki
Kommentoi