Varhaiskasvatus on yhteiskunnan kannalta yksi tärkeimmistä aihepiireistä.
Varhaiskasvatuksella voi olla valtavan positiivisia vaikutuksia ei pelkästään lapsiin, vaan koko ihmisen elinkaareen. Varhaiskasvatus on esimerkki toiminnasta, josta seuraa nk. positiivisia ulkoisvaikutuksia, ja sen vuoksi sitä on perusteltua tukea julkisen vallan toimesta.
Varhaiskasvatus ei kuitenkaan ole yksiulotteinen asia, vaan siihen liittyy monenlaisia näkökulmia. Mille väestöryhmille varhaiskasvatus on kannattavinta? Onko tilanteita, jolloin varhaiskasvatus ei ole vaikuttavaa tai se on peräti haitallista? Kuinka paljon laadukas varhaiskasvatus maksaa julkiselle taloudelle? Entä mikä on oikea määrä taloudellista tukea vanhemmalle? Minkälaisia ovat pitkän aikavälin vaikutukset? Entä työllisyysvaikutukset sekä vanhemmille että lapsille?
Edellä lueteltuja kysymyksiä pohdittiin 25.10.2018 järjestetyssä erinomaisessa VATT-päivässä. Suuri osa kysymyksistä on sellaisia, joita tutkijat maailmalla pähkäilevät koko ajan.
Käytännön politiikan toteutusta vaikeuttaa se tosiasia, että monet tutkimustulokset ovat kontekstisidonnaisia. Se, mikä on tutkimuksellisesti havaittu esimerkiksi Yhdysvalloissa, ei välttämättä päde Suomessa. Toisaalta vaikkapa Norjasta johdetut tutkimustulokset ovat todennäköisemmin yleistettävissä myös Suomeen.
Mistä pääsemmekin tämän kirjoituksen pihviin.
Taloustieteen Nobelin 2000-luvun alussa voittanut, paljon koulutuskysymyksiä tutkinut James Heckman (yhteiskirjoittajineen) on eräässä artikkelissaan kirjoittanut seuraavasti:
”… each dollar invested returns [in preschooling] in present value terms 7 to 12 dollars back to society.”
Tämä on jossain välissä kääntynyt joidenkin poliitikkojen suussa suurin piirtein muotoon:
”Heckmanin mukaan jokainen lapseen sijoitettu dollari tuottaa 7–12 dollaria.”
Edellä mainittu vaikutuskerroin on valtava – joku ehkä väittäisi, että uskomattoman suuri. Tutustutaanpa siksi hieman tarkemmin tähän nimenomaiseen Heckmanin ym. artikkeliin ja pohditaan, mitä siitä oikeastaan voimme päätellä.
Heckman kanssakirjoittajineen tutki satunnaistettua kenttäkoetta 1960-luvun alun Yhdysvalloissa. Kohderyhmä osallistui varhaisen puuttumisen ohjelmaan, johon osallistui huonoista lähtökohdista ponnistavia lapsia. Kokeilu järjestettiin Ypsilantin kaupungissa Detroitin lähellä. Kouluvuoden aikana kohderyhmän lapset kolmesta ikävuodesta eteenpäin olivat arkipäivisin 2,5 tuntia varhaiskasvatuksen parissa. Sen lisäksi ohjelmaan kuului opettajan viikoittainen vierailu lapsen kotona. Kokeilu kesti kaksi vuotta.
Tulokset ovat laadullisesti varsin selkeitä. Ohjelmaan osallistunut henkilö hyötyi valtavasti osallistumisestaan ohjelmaan ja niin hyötyi yhteiskuntakin. Yksi huomionarvoinen seikka on se, että rikollisuuden aleneminen ja erityisesti murhiin liittyvä tilastollinen ihmishengen arvo on hyvin merkittävä tekijä edellä mainitussa laskelmassa.
Kuinka 1960-luvun Ypsilanti on verrattavissa Suomeen? Ei se oikein olekaan, ainakaan koulutusasteen, verotuksen, sosiaaliturvan, tulotason, rikollisuuden tai murhien lukumäärien näkökulmasta. Eli nimenomaan niiden muuttujien näkökulmasta, joita tutkimuksessa tarkasteltiin. Se on tämän kirjoituksen viesti.
Itse asiassa on vähän vaikea keksiä, millä tavalla Heckmanin ym. esittämät täsmälliset tuottoestimaatit olisivat yleistettävissä Ypsilantin vaikeiden olosuhteiden lapsista 50 vuotta myöhemmin hyvinvointivaltio-Suomen lapsiin.
Koe tehtiin Detroitin metropolialueen haastavassa tilanteessa oleville lapsille. Ryhmän vaikeasta lähtöasetelmasta kertoo jotain se, että artikkelin mukaan alle 40-vuotiaista miehistä kontrolliryhmä teki kaksi murhaa, kohderyhmä ”vain” yhden. Jo muutenkin kovin pienien koeryhmien suuruudet olivat 39 ja 33 eli kontrolliryhmän henkilöistä viisi prosenttia syyllistyi murhaan ja kohderyhmässä kolme prosenttia. Kerrassaan puistattavan korkeita lukuja. Suomessa koko maassa tehtiin 73 murhaa vuonna 2017 eli puhutaan sadastuhannesosista suhteessa väestöön.
Ei pelkästään rikollisuus, vaan muutkin aspektit huomioiden mielestäni pitäisi olla jokseenkin selvää, ettei Ypsilantin kokeiluryhmän käyttäytyminen jokseenkin intensiivisessä koeasetelmassa yleisty keskimääräiseen suomalaiseen lapseen.
Jotta blogitekstini ei jäisi pelkäksi kritiikiksi mielestäni epätarkkaa ja valikoivaa tutkimuskirjallisuuden siteeraamista kohtaan, mainitaan vielä lopuksi tuore metatutkimus varhaiskasvatuksesta. Tulokset eivät oman käsitykseni mukaan ole uusia tai yllättäviä, mutta sillä on oma arvonsa, että laadukkaasti tehty metatutkimus kokoaa tutkimuskirjallisuuden tuloksia yhteen.
Kyseisen tutkimuksen tulokset ovat:
1) kokoaikaiset ohjelmat tuottavat todennäköisemmin hyviä tuloksia kuin osa-aikaiset ohjelmat,
2) laadulla on väliä,
3) julkiset ohjelmat näyttäisivät tuotavan positiivisempia tuloksia,
4) lasten kognitiiviset kyvyt kehittyvät paremmin verrattuna ei-kognitiivisiin,
5) varhaiskasvatuksen positiivinen vaikutus ei näyttäisi haihtuvan pois ajan myötä ja 6) hyödyt keskittyvät erityisesti haastavista olosuhteista ponnistaviin lapsiin.
Varhaiskasvatus on tutkitusti vaikuttavaa. Mutta ehkä voisimme siitäkin huolimatta jo lopettaa Heckmanin ym. ”yhdellä eurolla seitsemän euroa” -tuottoarvioiden siteeraamisen aina, kun perustelemme lisäresursseja varhaiskasvatukseen.
Mauri Kotamäki
Kommentoi