Suomen talouskasvu on ollut melko kurjaa vuodesta 2009 lähtien. Ajanjaksoon on toki mahtunut muutamia hyviäkin vuosia. Tosiasia kuitenkin on, että Suomen elintaso eli bkt per asukas on nyt alempana kuin mitä se oli vuonna 2008.
Mikä selittää edellä kuvatun kehityksen? Seuraavassa käyn lyhyesti läpi joitain mahdollisia selityksiä havaitulle kehitykselle.
1. Nokian matkapuhelinliike-toiminnan loppu
Niin kutsuttu Nokia-shokki on yksi yleisimmistä selityksistä huonolle talouskehitykselle. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Nokian matkapuhelintoiminnan kukoistus selitti erittäin suuren osan Suomen talouskasvusta.
Nokia oli globaali matkapuhelinliiketoiminnan johtotähti, joka maksoi veroja Suomeen, työllisti ja innovoi.
Nokia ei kuitenkaan ikinä päässyt oikein kunnolla kiinni älypuhelinmarkkinaan. Apple ja Samsung ajoivat Nokian ohi, ja markkinoilla valta vaihtui. Ensimmäinen iPhone julkaistiin vuonna 2007, ensimmäinen Android-puhelin puolestaan 2008.
Nokian taantuma matkapuhelimissa sulatti myös yrityksen Suomeen jättämän arvonlisän. Tuhansia insinöörejä ja muita osaajia jäi työttömäksi. Small talk ulkomaalaisten kanssa vaihtoi Nokia-ylpeydestä kysymykseen "kuinkas tässä nyt näin kävi".
Tosiasiassa on täysin normaalia, että markkinoilla valta vaihtuu. Nyt kävi näin. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.
Nokia oli suuri, Suomi pieni. On selvää, että Nokian matkapuhelinmyynnin alho vaikutti merkittävällä tavalla negatiivisesti Suomen talouskasvuun ja koko yhteiskuntaan.
Mutta voiko Nokian taantuminen selittää näin pitkään jatkuneen hitaan talouskasvun ajanjakson? Olen hieman epäileväinen. Markkinataloudessa resurssit järjestäytyvät shokin jälkeen uudelleen, jonka jälkeen lähdetään uuteen nousuun.
On hieman vaikea nähdä, että edelleen jatkuva hitaan talouskasvun kausi linkittyisi yhteen yritykseen liittyviin ongelmiin vuosina 2010–2015.
2. Kustannuskilpailukyvyn rapautuminen
Myös Suomen kustannuskilpailukyky rapautui finanssikriisin jälkeen. Syynä olivat ennen finanssikriisiä sovitut suuret palkankorotukset, joita ei kyetty muuttamaan, vaikka talousympäristö muuttui radikaalisti. Tämä episodi on esimerkki siitä, kuinka jäykkä palkanmuodostus vaikuttaa negatiivisesti koko talouteen.
Kustannuskilpailukykyongelma aiheutti siis vaikeuksia yritysten kannattavuudelle, ja vähensi siten investointihaluja. Erityisen haitallista kustannuskilpailukyvyn rapautuminen on kuitenkin vientisektorille, kun kilpailu muiden maiden yritysten kanssa käy entistä vaikeammaksi.
On olemassa teoria, jonka mukaan suuret palkankorotukset siivoavat markkinoilta pois tuottamattomat yritykset. Tällä myös ajoittain perustellaan suuria palkankorotuksia. Näin ei vaikuttanut käyneen finanssikriisin jälkeen eikä tuottavuus lähtenyt nousuun.
Teoriassa saattaa olla totuuden siemen, mutta vaikuttaa melko selvältä, ettei suurten palkankorosten tuhoamalla kustannuskilpailuykyvyllä nosteta kansantaloutta uudelle kasvu-uralle.
Talous lähti toipumaan vasta kikyn, kilpailukyky- eli yhteiskuntasopimuksen, jälkeen. Toipuminen kesti käytännössä kolme vuotta, jonka jälkeen kasvu alkoi taas hiipua.
Väestön ikääntyminen
Kirjoitin vastikään raportin Elinkeinoelämän valtuuskunnalle, jossa argumentoin väestön ikääntymisen olevan Suomen kehnon talouskehityksen takana.
Vuodesta 2010 lähtien vanhusväestön määrä on kasvanut Suomessa noin 400 000 hengellä samalla, kun työikäinen väestö on supistunut noin 90 000 hengellä. Suomen kokoisessa maassa tämä tarkoittaa valtavaa taloudellista ja yhteiskunnallista murrosta.
Käyn raportissa läpi jonkin verran tutkimuskirjallisuutta, mutta tässä todettakoon, että on olemassa kohtalaisen paljonkin evidenssiä siitä, että väestön ikääntyminen hidastaa talous- ja tuottavuuskasvua. Suomessa, samoin kuin esimerkiksi Japanissa, väestön ikääntyminen lähti kiihtymään juuri samaan aikaan, kun talouskasvu hidastui. Sattumaako? Tuskin.
Raportissa argumentoin, että talouskasvun hidastuminen johtuu viidestä tekijästä:
1. julkisen sektorin suhteellisen koon ja velan kasvusta,
2. työikäisen väestön ikääntymisestä,
3. ikääntymiseen liittyvästä riskinottohalun vähentymisestä,
4. talouden palveluvaltaistumisesta (erityisesti hoivapalvelut) ja
5. euroalueen epäsymmetrisyydestä.
En tässä selitä näitä tekijöitä tarkemmin, mutta aiheista on keskusteltu itse raportissa tarkemmin.
Väestön ikääntyminen on ikään kuin voimakas virta kaiken taustalla, ja siksi se on melko abstrakti tekijä. Se on megatrendi, joka vaikuttaa ihan kaikkeen ja kaikkiin. Joltain osin dynamiikka on samankaltaista ilmastonmuutoksen kanssa.
Väestön ikääntyminen selityksenä ei kuitenkaan sulje pois Nokia-shokin vaikutusta tai kustannuskilpailukykyongelmaa – selitykset ovat ikään kuin rinnakkaisia.
Olennaista on, että ilman väestön nopeaa ikääntymistä molemmista edellä mainituista ongelmista oltaisiin todennäköisesti selvitty pienemmillä haitoilla, kun talous olisi sopeutunut uuteen tasapainoon tehokkaammin.
Kaikkiin edellä identifioituihin ongelmiin lääkkeeksi olisivat käyneet samat vanhat ja hyväksi todetut rohdot: markkinatalouden vahvistaminen, työmarkkinoiden joustavoittaminen, ihmisten liikkuvuuden lisääminen, suopeampi suhtautuminen maahanmuuttoon, koulutukseen panostaminen ja niin edelleen.
Erityisesti työikäisen väestön kasvattaminen työperäisen maahanmuutolla olisi ollut tavoite paikallaan.
Lopuksi
Keskustelu Suomen stagnaation perimmäisistä syistä jatkunee kauas tulevaisuuteen. Toisaalta "tarttis tehrä jotain" aika pian parantaaksemme talouden iskukykyä.
Julkinen talous on valitettavasti ajettu ahdinkoon. Kasvava velkataso ja liian suuri alijäämä rajoittavat selkeästi julkisen sektorin mahdollisuuksia toimia. Julkisen sektorin on melko vaikea tehdä mitään, mikä alentaa alijäämää lyhyellä aikavälillä, vaikka ajan oloon kaikki voittaisivatkin.
Vastikään istunut kasvuryhmä julkisti 41 toimenpidettä kasvun käynnistämiseksi. Ehdotukset ovat pääosin hyviä, vaikka olennaista on myös on, mitä jätettiin ehdottamatta.
Epäselvää kuitenkin on, kuinka ehdotettuja toimia voidaan käytännössä implementoida tässä julkisen talouden tilanteessa.
Raportissa menonlisäysten kylkeen olisi ilman muuta pitänyt tuoda esiin myös toimenpiteitä, joilla ne rahoitetaan. Pelkkä osinkoveron kiristys ei riitä, ja se on lisäksi yksi toimi, jonka yksityiskohtia on syytä pohdiskella tarkemmin. Kannattaako todella kiristää yritysten ja yrittäjien verotaakkaa, vaikka se järjestelmäteknisesti olisikin järkevää?
Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä hallitus keksii ehdottaa kehysriihessä. Odotukset eivät ole kauhean korkealla, mutta pientä ravistelua tämä kansantalous tarvitsisi.
Olisi tarvinnut jo 15 vuotta sitten.
Mauri Kotamäki
Kommentoi