Tällä hetkellä monen Euroopan maan talous kiikkuu taantuman partaalla. Suomen talous taantuu nyt jo toista vuotta. Vaikka heikkoon kasvuun on monia syitä, keskeisin tekijä on rahapolitiikka, joka on reagoinut korkeaan inflaatioon kiristämällä ohjauskorkoja.
Erityisen tästä taantumasta tekee se, että se on osittain tarkoituksella aiheutettu. Keskuspankkien on ollut pakko jäähdyttää taloutta saadakseen inflaation kuriin. Jos inflaation olisi annettu kiihtyä rajatta, se olisi aiheuttanut vielä enemmän vahinkoa kansantaloudelle.
Keskuspankit siis painavat talouden jarrua, kunnes inflaatio saadaan painettua takaisin kahden prosentin tavoitteeseen. Kun hinnat jälleen kehittyvät vakaasti, rahahanoja voidaan taas höllentää ja korkoja alentaa.
Miksi kaksi prosenttia?
Mutta miksi tavoite on juuri 2 prosenttia, eikä esimerkiksi 3 prosenttia? Kesäkuussa euroalueen inflaatio oli 2,6 %, joten korkeampi inflaatiotavoite tarkoittaisi, että voisimme jo vapautua korkeiden korkojen kahleista ja palauttaa talous takaisin kasvu-uralle.
Inflaatio tarkoittaa yleisen hintatason nousua, ja sitä mitataan tyypillisesti kuluttajahintaindeksin vuosimuutoksella. Kahden prosentin inflaatiotavoite tarkoittaa, että pitkällä aikavälillä kotitalouksien ostamien hyödykkeiden hinnat nousevat kokonaisuudessaan 2 prosenttia vuosittain.
Inflaatiotavoitteen nosto ei tarkoita, että kotitaloudet köyhtyisivät tai että heidän reaalitulonsa kasvaisivat hitaammin. Korkeamman inflaatiotavoitteen seurauksena myös palkat ja yritysten tulot nousisivat nopeammin euroissa mitattuna.
Reaalinen kasvu (eli tulojen kasvu, josta on poistettu inflaation vaikutus) riippuisi reaalitaloudesta kuten nykyäänkin. Se, kuinka paljon voimme kuluttaa konkreettisia tavaroita ja palveluita, riippuu siitä, kuinka paljon kykenemme konkreettisesti niitä tuottamaan.
Korkeamman inflaatiotavoitteen seurauksena siis koko talous — palkat, budjetit, taseet ja kaikki — paisuisi paperilla hieman aiempaa nopeammin. Kuitenkaan se, mitä euromäärille tapahtuu paperilla, ei ole täysin vailla vaikutuksia reaaliseen talouteen.
Kahden prosentin inflaatiotavoite ei ole mikään luonnonvakio, vaikka suunnilleen samanlainen tavoitetaso onkin asetettu kaikissa kehittyneissä maissa. Se on perustunut inflaation hyötyjen ja haittojen huolelliseen punnintaan, jota tehtiin Länsimaissa 1990-luvulla, kun monet keskuspankit siirtyivät nykymuotoiseen rahapolitiikkaan.
Nyt olosuhteet ovat muuttuneet, ja inflaation hyötyjä ja haittoja on syytä punnita uudestaan.
Inflaation haitat
Ensinnäkin korkean inflaation haitoista ovat kaikki juuri saaneet muistutuksen, kun inflaatio karkasi käsistä pandemian ja sodan saattelemana. Lähtökohtaisesti ihmiset eivät tykkää, kun kaikki kallistuu koko ajan.
Pysyvästi ja ennustettavasti korkeamman inflaation haitat olisivat kuitenkin huomattavasti lievemmät, sillä se ei samalla tavalla söisi kuluttajien ostovoimaa, koska myös nimelliset tulot nousisivat aiempaa nopeammin.
Toinen haitta on, että tasaisesti korkeampi inflaatio pakottaisi yritykset ja kuluttajat huomioimaan hintojen nousun huolellisemmin kaikessa taloudellisessa toiminnassaan.
Jos yritys esimerkiksi sopii risteilyaluksen toimituksen ja hinnan parin vuoden päähän, sillä on suurempi syy huomioida, että rahan arvo on heikompi silloin, kun tulee maksun aika. Samoin kuluttajille tulee kalliimmaksi pitää rahojaan korottomalla käyttötilillään, koska inflaatio syö säästöjen ostovoimaa nopeammin.
Taloustieteessä tällaisia hintojen vahtaamiseen ja muuttamiseen liittyviä kansantaloudellisia kustannuksia kutsutaan menu-kustannuksiksi. Termi viittaa ravintoloihin, jotka joutuvat inflaation vuoksi päivittämään ruokalistansa hintoja useammin vastaamaan alati paisuvaa kustannustasoa.
Kolmanneksi korkeampi inflaatiotaso kasvattaisi inflaation epävarmuutta. Kun hintojen nousuvauhti on korkea, inflaatiolla on taipumus heittelehtiä voimakkaammin. Epävakaa inflaatio lisää investointien riskejä ja heikentää kannattavuutta.
Inflaation hyödyt
Miksi sitten rahapolitiikka ylipäätään tavoittelee inflaatiota? Inflaatiolla on myös hyötyjä, jotka puhuvat maltillisen inflaation puolesta.
Inflaation on sanottu olevan kuin öljyä talouden rattaissa. Tällä tarkoitetaan sitä, että yleisen hintatason nousu lievittää monien hintojen jäykkyyttä sopeutua alaspäin. Erityisen jäykkiä hintoja ovat palkat.
Kun kansantalouden olosuhteet muuttuvat siten, että palkkataso on jollain alalla liian korkea suhteessa tuottavuuteen, se johtaa työttömyyden kasvuun, jos palkat eivät jousta vastaamaan talouden realiteetteja. Harva kuitenkin suostuu alentamaan palkkaansa, mutta ostovoiman hidas hiipuminen voi olla helpompi hyväksyä. Näin vältetään tarpeeton työttömyysasteen kasvu ja pidetään talouden rattaat pyörimässä.
Toinen hyöty on se, että korkeampi inflaatio antaa keskuspankille enemmän tilaa lievittää talouden suhdannevaihteluita säätämällä korkotasoa.
Ohjauskorkoja on vaikea säätää negatiivisiksi, joten jos inflaatio ja nimelliset korot ovat kovin lähellä nollaa, keskuspankki ei välttämättä pysty työntämään taloutta ylös suhdannekuopasta. Näin kävi finanssikriisin jälkeisenä vuosikymmenenä, kun korkotaso painui nollaan.
Kolmanneksi, kun inflaatio pyörii nollan tuntumassa, on suurempi vaara ajautua deflaatioon eli tilanteeseen, jossa yleinen hintataso laskee. Deflaatiolla on vielä inflaatiotakin suurempi kielteinen vaikutus kansantalouteen. Jos kotitaloudet jäävät odottamaan halvempia hintoja, talouden rattaat jämähtävät.
Vielä sellainenkin seikka huomioitiin aikoinaan, kun inflaatiotavoite säädettiin kahteen prosenttiin, että kuluttajahintaindeksillä on taipumus liioitella todellista inflaatiota. Harhan tarkkaa suuruutta ei tiedetä, mutta sen on arveltu olevan prosentin luokkaa.
Yksi harhaa aiheuttava tekijä on teknologinen kehitys ja sen tuomat uudet hyödykkeet. Uusia tuotteita ei onnistuta huomioimaan kuluttajahintaindeksissä täysimääräisenä. Myöskään uudet ilmaiset digitaaliset palvelut eivät näy indeksissä, koska niillä ei ole hintaa.
Vaakakuppi on kääntynyt
Kun nykypäivänä puntaroi näitä inflaation kustannuksia ja hyötyjä, on perusteltavissa, että makrotalouden olosuhteet ovat muuttuneet korkeampaa inflaatiotavoitetta puoltaviksi.
Digitalisaatio on pienentänyt menu-kustannuksia, joita koituu hintojen muuttamisesta ja seuraamisesta.
Rahoituspalvelut ja maksuvälineet ovat kehittyneet niin, että varoja ei tarvitse samassa määrin makuuttaa korottomilla tileillä.
Kansantalouden rakenteet muuttuvat nopeasti geopoliittisten jännitteiden, energiamurroksen ja ympäristöongelmien ristipaineessa, joten talous kaipaisi lisää voitelua, jotta hinnat ohjaisivat talouden sulavammin uuteen asentoon.
Reaalikorko on laskenut trendinomaisesti väestön ikääntyessä, joten nykyisellä inflaatiotavoitteella nimelliset korot uhkaavat painua taas nollan tuntumaan ja viedä talouden takaisin nollakorkoloukkuun.
Lisäksi teknologinen kehitys on todennäköisesti kasvattanut inflaatiomittareiden vinoumaa niin, että todellinen inflaatio on aiempaa lähempänä nollaa.
Iso muutos mutta toteutettavissa
Nämä seikat siis puoltaisivat inflaatiotavoitteen nostamista, mutta miten se onnistuisi käytännössä?
Ensinnäkin on syytä huomata, että suurten keskuspankkien (kuten Euroopan keskuspankin ja Yhdysvaltain Fedin) inflaatiotavoitteen nostolla olisi järisyttävät vaikutukset rahoitusmarkkinoihin.
Siitä aiheutuisi valtava tulonsiirto velkojilta velallisille. Tulevaisuudessa takaisin maksettavien lainasummien reaalinen arvo putoaisi yhdessä yössä. Tällainen järistys pistäisi rahoitusjärjestelmän stressikestävyyden koetukselle. Konkursseja olisi varmasti odotettavissa.
Jo oikeastaan se, että keskuspankit alkaisivat avoimesti ja vakavissaan pohdiskelemaan tällaista vaihtoehtoa, saattaisi horjuttaa rahoitusmarkkinoita. Luottamus siihen, että keskuspankit ovat sitoutuneita tavoitteeseensa, on kuin ankkuri, joka pitää inflaatiota asioissa.
On kuitenkin todettava, että tämän hetken suhdannetilanne ei olisi hullumpi inflaatiotavoitteen nostolle, vaikka toki tällainen päätös pitää tehdä perustuen ensisijaisesti hyötyihin pitkällä aikavälillä.
Jos taloutta ei tarvitsisi enää jarruttaa, voisimme jättää hyvästit tälle taantumalle. Myös rahoitusmarkkinat ovat verrattain vakaat, ja pankkien stressikestävyys on parantunut huomattavasti sitten finanssikriisin. Lisäksi reippaampi inflaatio auttaisi sopeutumaan käsillä oleviin suuriin rakennemuutoksiin.
Euroalueella inflaatiotavoitetta voisi nostaa hyvinkin nopeasti. EKP:n mandaatti on ylläpitää hintavakautta, mutta se saa itse päättää, mitä hintavakaus tarkoittaa käytännössä. Sillä on siis valta tehdä muutos.
Tällaisen suuren muutoksen tekeminen vaatisi kuitenkin huolellista suunnittelua, ja huomioiden sen suuret yhteiskunnalliset vaikutukset, asiasta olisi hyvä löytää laaja poliittinen yhteisymmärrys.
Maailma, talous ja teknologia ovat muuttuneet melkoisesti niistä ajoista, kun kaksi prosenttia vakiintui yleiseksi inflaatiotavoitteeksi noin 30 vuotta sitten.
Nykyiset olosuhteet puhuvat korkeamman inflaatiotavoitteen puolesta. Eurooppa tarvitsee kipeästi lisää kasvua ja kykyä sopeutua nykyisiin ja tuleviin haasteisiin. Nyt olisi hyvä laittaa uutta öljyä talouden rattaisiin.
Juha Itkonen
Kommentoi