Huhtikuussa se tulee eikä yhtään liian aikaisin. Kotitalouksien ylivelkaantumista taklaava positiivinen luottotietorekisteri on paljon tärkeämpi järjestelmä kuin sen byrokraattisesta nimestä voisi päätellä.
Verohallinnon ylläpitämään rekisteriin kootaan tiedot yksityishenkilöiden luotoista. Eli kun henkilö jatkossa hakee uutta lainaa, pankki voi tarkistaa rekisteristä hakijan tosiaikaisen lainatilanteen. Rahoituslaitokset tallentavat sinne tiedot esimerkiksi asiakkaidensa asunto- ja opintolainoista sekä luottokorttien saldoista.
Monimutkaisissa viranomaishankkeissa on yleensä valuvikoja, niin tässäkin.
Finanssiala on aiheellisesti huomauttanut rekisterin jäykkyydestä. Pankit saavat käyttää sen tietoja vain, kun asiakas hakee uutta luottoa tai muutosta vanhaan lainaan. Pankki ei siis voi tarkastella asiakkaan tietoja esimerkiksi maksuhäiriötilanteessa ilman tämän omaa aloitetta.
Päästäänkö näin ollen lainkaan kiinni todellisiin ylivelkaantujiin ennen kuin he ovat jo menettäneet taloutensa hallinnan?
Kansalaisten tietosuoja on kuitenkin EU-lainsäädännön kruununjalokivi, jonka kanssa jokaisen viranomaisen on syytä olla varuillaan. Luottorekisteriä pitääkin lähestyä kuten osakesäästötiliä: tärkeää, että se on nyt toiminnassa, parantaa voi pitkin matkaa.
Rekisteri tarjoaa kuluttajalle mahdollisuuden kontrolloida paremmin talouttaan, kun hän näkee luottotilanteensa kokonaisuuden. Esimerkiksi velkaantumisestaan huolestunut henkilö voi asettaa rekisterin kautta itsensä maksutta ja keskitetysti luottokieltoon. Tämä on ollut toki aiemminkin mahdollista kaupallisin ehdoin.
Toki luottokieltopyynnön syynä voi olla myös epäily identiteettivarkaudesta, jotka ovat yleistymään päin.
Ennen vanhaan ”varmin” tapa suojautua uuden velan ottamiselta oli maksuhäiriö, joka puolestaan kulki stigmana mukana vuosikausia. Onneksi luottotietolain viime muutosten myötä häiriömerkintä poistuu nyt merkittävästi nopeammin.
Positiivisen luottorekisterin suuri testi siintää kahden vuoden päässä. Vuonna 2026 Suomen rahapelijärjestelmä siirtyy hallitusohjelman mukaisesti lisenssimalliin, joka vapauttaa netissä pelattavat kasinopelit, raha-automaattipelit sekä urheiluvedonlyönnin kriteerit täyttäville toimijoille.
Veikkauksen monopoli jäi joka tapauksessa aikaa sitten digitalisaation jalkoihin. Pelaamisen sääntely on lisenssimallissakin jatkuvaa tasapainoilua kilpailun turvaamisen ja haittojen hallinnan välillä.
Muiden maiden kokemuksen perusteella on selvää, että rahapelien näkyvyys katukuvassa, tapahtumissa ja tietysti verkossa lisääntyy dramaattisesti. Suurelle yleisölle tämä ei ole ongelma, mutta peliriippuvaisten tapauksissa päälle vyöryvä pelitarjonta ja pikavippitarjoukset ovat liian houkutteleva yhdistelmä.
Tunnistammeko silloin riskiryhmät, saadaanko niiden lisävelkaantuminen estettyä ja onnistutaanko peliriippuvaiset ohjaamaan hoitoon? Siinä on koko yhteiskunnalle isoja kysymyksiä, joiden ratkaisemisessa on luottorekisterilläkin oikein käytettynä iso rooli.
Antti Oksanen
Kommentoi