Suomalaiseen työelämään on aikojen alusta valettu jako palkansaajiin ja yrittäjiin.
Työn murros sen kun etenee, mutta molempien osapuolien edunvalvojilla on intressit vaalia jäsentensä erilaisuutta. Siihenhän järjestöjen olemassaolo yhtäältä perustuu.
Samoin median tapa käsitellä työelämän ilmiöitä tulee helposti vahvistaneeksi vanhaa kahtiajakoa.
Yrittäjäjutut ovat myyttisiä kasvutarinoita, jotka etenevät alkuvaikeuksien kautta menestykseen, joskus myös rahakkaisiin yrityskauppoihin. Kun siirrytään nuoriin startup-yrityksiin, jutut saavat vielä hekumallisen maailmanvalloituskierteen. Duunarijutut puolestaan sijoittuvat edelleen tehtaisiin tai marketteihin, joissa paahdetaan raskasta vuorotyötä.
******
Stereotypioiden taakse unohtuu valtava ammattilaismassa, joka työskentelee etenkin monimuotoistuvilla palvelualoilla ja kolmannella sektorilla.
Sekalaisessa palvelupäässä on niin erityiskoulutuksen saaneita asiantuntijoita suunnittelu- ja konsulttitehtävissä kuin kädentöiden taitajia. Työtunnit eivät ole välttämättä säännöllisiä ja ne saattavat painottua vain tiettyyn vuodenaikaan. Töitä tehdään enemmän kotona tai asiakkaiden tiloissa kuin kiinteässä toimipaikassa.
”Yrittäjä vai työntekijä?”ei näissä ammattikunnissa olekaan enää mikään mustavalkoinen, uraa määrittelevä kysymys. Päinvastoin, nämä roolit menevät tässä porukassa iloisesti sekaisin – niin kuin pitääkin.
Moni heistä tekee töitä yksin. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa on yli 180 000 yksinyrittäjää. Sen päälle tulee vielä kymmeniä tuhansia kevytyrittäjiä, joilla ei ole heidät yrittäjiksi luokittelevaa y-tunnusta.
Joku näkee yksinyrittäjien suuren määrän kansantaloudellisena ongelmana. Silloin puhutaan nopeasti pakkoyrittäjyydestä tai korkeista työvoimakustannuksista, jotka estävät kollegan tai apulaisen palkkaamisen.
Toinen tapa tarkastella yksinyrittäjyyttä on nähdä se elämäntyylivalintana, jossa langat oman elinkeinon harjoittamiseksi pysyvät tiukasti omissa käsissä. Samalla saa selkeät puitteet laskuttaa työstään ja hoitaa verovelvoitteensa.
******
Tavallisten työntekijä-yrittäjien arkikokemuksesta huolimatta vanhat jakolinjat saattavat jopa voimistua. Syynä on niin sanottua alustatyötä tekevien työntekijöiden pieni mutta kasvava joukko.
Monen toimintavuoden jälkeenkään ei ole selvää, ovatko digiruokapalvelun lähetit tai digitaksipalvelun kuskit itsensä työllistäviä yrittäjiä vai sittenkin normaalissa työsuhteessa alustayritykseen, joka heille keikat välittää. Asian ratkaiseminen on ollut liian vaikeaa myös työmarkkinajärjestöille.
Internetin alustojen piti alun perin vapauttaa luovat tekijät ajan ja paikan kahleista. Siihen nähden on surullista, että lainsäätäjien pitää nyt asetella alustatöitä tekeviä tiukkaan työmarkkinamuottiin.
Mutta jos alustayritysten liiketoimintamalli perustui alun perinkin oman suorittavan portaan alipalkkaukseen ja epäreiluun kohteluun, on tässä pahin epäonnistuja alustatalous itse.
Antti Oksanen
Kommentoi