Valtio on ollut Suomessa merkittävä teollisuuden ja keskeisten palveluyritysten omistaja. Omistusten tuotot kelpaavat kaikille, mutta niiden ohjaus on ollut poliittista dynamiittia, jota hallituspuolueet ovat heitelleet ministeriöstä ja hallintomallista toiseen.
Kriisiaikoina valtiota huudetaan apuun myös niissä yhtiöissä, jotka ovat hyvinä aikoina halunneet irrottautua valtio-omistajan edustamasta poliittisesta riskistä, jollaisena se näyttäytyy kansainvälisten sijoittajien silmin.
Esimerkiksi Finnairin selviäminen pitkittyneestä pandemiasta olisi ollut hankalaa ilman valtiolta saatua hätälainaa noin vuosi sitten. Lentoyhtiö kuuluu siihen yritysjoukkoon, joihin valtiolla on vahva strateginen intressi ja joissa se haluaa pysyä vahvana omistajana.
Strategisten omistusten ohjaus on suoraan valtioneuvoston kanslian alaisuudessa. Viime aikojen mainekriisit ovat osuneet juuri tämän kategorian yhtiöihin: Fortumiin, Postiin ja VR Groupiin.
VR:n toimitusjohtaja Lauri Sipponen sai vastikään jättää tehtävänsä kahdeksan kuukauden pikavuoron jälkeen. Juuri sitä ennen yhtiö oli tehnyt historiansa suurimmat yrityskaupat Ruotsissa. Talouselämä-lehti paljasti, että potkuja peiteltiin tökeröllä viestinnällä, joka taas paljasti VR:n johtamisjärjestelmän ja hallintotavan syvemmät ongelmat.
Tätä sotkua selvitellään vielä pitkään. Näyttää siltä, että talon ulkopuolella ansioitunut uusi toimitusjohtaja toi taloon tuulia, jotka eivät kelvanneet johtoryhmän VR-veteraaneille. Syntyi sisäinen oppositio, joka hakemalla haki syytä syrjäyttää Sipponen.
Vielä on epäselvää, mikä sai VR:n hallituksen asettumaan muutosvastarinnan puolelle. Oireellista tapauksessa on se, että yhtiön henkilöstö oli selvästi vaikuttunut Sipposen modernista, jalkautuvasta johtamistyylistä.
Kuunteliko hallitus, mukaan lukien omistajaohjauksen edustaja, muita sidosryhmiä ennen kuin se teki lopullisen erottamispäätöksen? Hätiköidyt potkut olisivat vielä isompi virhe kuin nolo yritys peitellä julkisuuteen sitä, että kyse todella oli potkuista.
Valtionomisteisissa erityisintressin yrityksissä on toki muutakin yhteistä kuin johtajien ja vastuuministerien äkkilähdöt. Yhtiöt ovat kriittisiä valtion infrastruktuurin ja resurssien operoijia.
Suomen turvallisuuspoliittisen aseman kiristyttyä ne ovat entistäkin isomman suurennuslasin alla. Posti vetäytyi onnekseen Venäjän markkinoilta ennen kuin maa aloitti järkyttävän hyökkäyssodan. Sen sijaan Fortum investointeineen ja VR ratayhteyksineen ovat vielä kiinni sen riskisuossa.
Vaikeuskerroin ei hellitä, vaikka sota joskus loppuu. Samat yhtiöt ovat keskellä toimialamurrosta ja sopeutuvat koko ajan kansainväliseen kilpailuun ydinbisneksissään, joita joskus suojasi virallinen tai käytännön monopoliasema.
Omistajaohjauksen tehtävä on sinänsä yksinkertainen: valita erityisyhtiöihinsä hallitus, joka varmistaa, että hyvä hallintotapa toteutuu kaikissa markkinatilanteissa ‒ läpi poliittisten suhdanteiden. Toistaiseksi tässä on onnistunut vain valtion pörssiomistusten perään katsova Solidium.
Antti Oksanen
Kommentoi