veronmaksajat.fi

Taloutta voisi juhlia kuin olisi vuosi 1999

Antti Oksanen

Taloudesta taittaen

Antti Oksanen on Taloustaidon päätoimittaja. Seuraa Twitterissä @Aoksanen

Vuosi loppuu hyvin samoissa merkeissä kuin edellinenkin. Uusi koronamuunnos jyrää ja maailma näyttää taas hyvin epävarmalta paikalta kotitalouksien silmin.

Täytyykin vetää sijoittajahattu päähän, jotta suupielet kääntyisivät edes vähän ylöspäin. Päättyvä vuosi oli historiallisen tuottoisa lähes kaikille osakemarkkinoille lähteneille piensijoittajasta suuriin instituutioihin. Kurssit heiluvat vieläkin huippulukemissa, loppuvuoden rekyylistä huolimatta.

Pörssiin listautuu uusia yrityksiä kuin liukuhihnalta. Valtavan kysynnän takia piensijoittajalle jää anneista vaan murusia. Osakkeiden arvostuksissa on teknologiayritysten johdolla samanlaista etukenoa kuin vuosituhannen vaihteen nettihumussa.

Pitäisikö siis Princen sanoin ja rytmein ”juhlia kuin olisi vuosi 1999”? Ehkä se tekisi taisteluväsyneelle kansalle ihan hyvää.

Lyhyen aikavälin talousmittarit tarjoavat lisää juhlan aiheita. Teollisuuden tilaukset kääntyivät jo viime keväänä nousuun, joka kantaa edelleen. Henkilöstövälittäjä Manpowerin barometrin mukaan jopa 42 prosenttia yrityksistä aikoo kasvattaa työntekijöidensä määrää ensimmäisen vuosineljänneksen aikana.

Jos niitä tekijöitä vaan saa. Talouskasvun riskit ovatkin pandemian venymisen ohella ne vanhat tutut. Kaikkia kehittyneitä talouksia riivaa työvoimapula ja laukalle päässyt inflaatio.

Euroopan keskuspankki pitää kuitenkin sitkeästi kiinni näkemyksestään, jonka mukaan kuluttajahintojen nousu rauhoittuu jo ensi vuonna. Optimismia tukee energian hintojen suuri osuus inflaatiokehityksessä. Sähkön tuotannon pullonkaulat ovat tyypillisesti kausiluonteisia.

Suomen asema helpottuu olennaisesti, kun Olkiluoto 3 liitetään vihdoin valtakunnan sähköverkkoon kesäkuussa. Vakaan ydinvoiman osuus maan sähkönkulutuksesta nousee uuden reaktorin myötä 40 prosenttiin. Kuluttajille tärkeämpi uutinen on se, että Suomen energiaomavaraisuus paranee ja hintapiikit tasaantuvat.

Lannistavan koronapinnan alla tapahtuu siis paljon hyviä asioita. Yksilötasolla voittava strategia on pysyä koko ajan kärryillä omaan talouteen kohdistuvista uhista ja mahdollisuuksista.

Myös piensijoittajan on syytä olla hereillä reaalitalouden herkässä tilanteessa. Monen osakkeen kohdalla odotukset on viritetty niin korkealla, ettei niiden nykyhinnoittelu kestä uusia pettymyksiä.

Samalla on hyvä tarkastella salkkuaan inflaationkestävyyden kannalta. Mitkä toimialat ja yritykset kykenevät siirtämään kasvavat kustannukset omiin asiakashintoihinsa, kilpailukykyään vaarantamatta?

Hyviä osingonmaksajia salkkuunsa haalineet voivat edetä luottavaisina kohti kevättä. Pörssiyritysten osinkopotti päättyneeltä vuodelta voi nousta kaikkien aikojen ennätykseen. Ainakin finanssiala palkitsee omistajansa ruhtinaallisesti.

Antti Oksanen

Kommentit (0)
 

Kommentoi
Kommentoinnin yhteydessä kerättävät tiedot on tarkoitettu vain kommentoinnin pitämiseksi asiallisena. Kommentoinnin yhteydessä annettuja tietoja ei tallenneta asiakasrekisteriin, eikä niitä käytetä tai luovuteta muuhun tarkoitukseen.
Nimesi Sähköpostiosoitteesi (ei näy julkisesti)
Kommenttisi
Varmistus robottien varalta: Mitä onkaan yksi ynnä seitsemän?
Välitä Taloustaidon ylläpidolle huomiosi siitä, että kommentti on mielestäsi asiaton ja toivoisit sen poistamista.
Voit myös halutessasi antaa lisätietoja ylläpidolle:
Haluatko varmasti poistaa kommentin?

Blogit