Tavallisen ansiotyössä käyvän suomalaisen talousahdinko on ollut kesän kestoaihe, kun arjen menot tuntuvat karkaavan käsistä. Palkansaajien ostovoima ei ole vieläkään palautunut inflaatiopiikkiä edeltäneelle tasolle.
Kovaa on työelämän reunamillakin. Uuden lukukauden aloittavien opiskelijoiden asumistuki heikkenee eikä nykyinen työmarkkina vedä vastavalmistuneita tai sen puoleen ikääntyneitäkään puoleensa.
Yksinyrittäjyys lisääntyy – osalle valintana, osalle pakosta.
Ikäluokkatarkastelussa X-sukupolven tilanne on kutkuttavin. Näiden 45–60-vuotiaiden työikäisten sormet eivät ole mukana vain omissa, vaan myös lasten ja omien vanhempien kulutuspäätöksissä.
Keski-ikäisten ja keski- tai hyvätuloisten pitäisi siis avata kulutusjuhlien piikki. Ja mikseivät he vaihtaisi asuntoa tai autoa, jos näkymä oman talouden kehitykseen on positiivinen. Kunhan yhteiskunnan peruspalveluihin voi luottaa eivätkä ne valu takaisin kotien kontolle, kuten esimerkiksi omien vanhempien ympärivuorokautinen hoiva.
Kyseistä hoivaa sote-järjestelmä ei tulevaisuudessa ehkä pysty enää tarjoamaan suurten ikäluokkien paineessa. Tällä uhkaskenaariolla Varman toimitusjohtaja Risto Murto herätteli poliitikkoja julkisen talouden kehnoon tilaan.
Selvää kuitenkin on, että kansantalous tarvitsee luottopakkejaan enemmän työpaikoilla ja yrittäjinä kuin kotona hoivatehtävissä. Ruuhkavuosien tosielämässä sukkuloidaan jo nyt kiitettävästi työn, lasten harrastusten ja omien vanhempien välillä.
Auttamisen ketjut kulkevat toki molempiin suuntiin läpi sukupolvien. Moni lapsiperhe ei selviäisi arjesta ilman isovanhempien tukea.
Entä jos päättäjät lähtisivätkin siitä rohkeasta oletuksesta, että kotitaloudet ovat aktiivisia ja suunnitelmallisia talouden toimijoita? Eivät vain viranomaistoimenpiteiden kohteita tai julkisten palvelujen kuluttajia.
Silloin kuluttajien ostovoimasta huolehtiminen nousee automaattisesti politiikkatoimien kärkeen. Ostovoimaa tukisivat esimerkiksi veroratkaisut, jotka kannustaisivat kuluttamaan ja investoimaan omaan osaamiseen.
Fiksun taloudenpidon toisella puolella voi puolestaan sijoittaa ja tarttua finanssituotteisiin, jotka tuovat lisäturvaa vanhuuden varalle. Oman asunnon muuttaminen likvidiksi varallisuudeksi voi hyvin olla osa tätä yhtälöä.
Niin sanottu pahakin päivä on hallittavissa, jos siihen on varautunut ja jos taloudelliset puskurit ovat valmiina julkisten palvelujen mahdollisia katveita varten. Ja mitä nopeammin kansantalous palaa kasvu-uralle, sitä vähemmän katvealueita syntyy.
Antti Oksanen
Kommentoi