veronmaksajat.fi

Digieuro on puolustus ylivoimaista hyökkääjää vastaan

Antti Oksanen

Taloudesta taittaen

Antti Oksanen on Taloustaidon päätoimittaja. Seuraa Twitterissä @Aoksanen

Euroopan unioni ei ole kehittynyt kansainvälispoliittiseksi voimatekijäksi Yhdysvaltain ja Kiinan rinnalle. Eikä liioin suurimmaksi sisämarkkinaksi Lissabonin sopimuksen hengessä. Euroopan talous toipui verrokkejaan hitaammin niin finanssikriisistä kuin pandemiasta.

EU:sta tuli kuitenkin sääntelymahti, jolla on vyöllään merkittäviä voittoja jopa internetiä hallitsevista alustayhtiöistä. Suomalaislähtöinen Columbia-yliopiston professori Anu Bradford on tutkimuksissaan osoittanut, miten Alphabet (Google), Meta (Facebook) ja kumppanit taipuivat lopulta rakentamaan tietosuojakäytäntönsä eurooppalaisen Gdpr-sääntelyn mukaisesti.

EU on jatkanut kunnianhimoisella lainsäädäntötiellä. Komission tuore lakialoite mahdollisesta digitaalisesta eurosta tarjoaa Euroopan keskuspankille juridisen kehyksen tuoda universaali digivaluutta eurooppalaisten kuluttajien ja kauppiaiden käyttöön. 

Eetos kuluttajansuojasta on vahvasti läsnä digieuron perusteluissa. Silti tässäkin kohtaa EU ja EKP haluavat erityisesti haastaa yritysjättien ylivallan.

Tällä erää maksaminen perustuu maksukortteihin, joiden valtavia tapahtumavirtoja hallinnoivat ennen kaikkea Mastercard ja Visa. Ne toimivat maailmanlaajuisesti paikallisten pankkikumppanien kautta.

Kansallisiakin maksuratkaisuja on runsaasti, mutta maarajat ylittävä verkkokauppa on entisestään vahvistanut globaaleja (lue: yhdysvaltalaisia) yrityksiä. 

Kännyköiden yleistyminen maksamisvälineinä on tuonut samalle jaolle myös Applen ja Googlen. Ne hallitsevat laiterajapintoja, joiden kautta mobiili maksaminen fyysisillä kassoilla tapahtuu.

Jälleen kerran maailmantalouteen on siis syntynyt teknologiavetoinen ekosysteemi, jossa eurooppalaiset ovat sivuroolissa. Siksi hätiin tarvitaan viranomaiset ja keskuspankkiirit. 

Toteutuessaan digieuro voisi täyttää nykyisen käteisen paikan kuluttajien taskuissa, vaikka keskuspankki puhuu vain ”täydentämisestä”. Seteli- ja kolikkomuotoinen raha katoaa käytöstä tasaisen tappavaa tahtia.

Digitaaliset päätelaitteet vakiinnuttaisivat samalla asemansa maksutapahtumissa. Digieurot makaisivat digilompakossa, joka on puolestaan yksi sovellus lisää matkapuhelimen näytöllä.

Paperilla kaikki kuulostaa hyvältä. Digitaalisella keskuspankkirahalla maksavat ja myyjät välttäisivät komissiot, jotka kuuluvat korttipohjaiseen maksuliikenteeseen. EKP:lla ei ole myöskään varaa tinkiä maksutapahtumien tiukasta yksityisyydensuojasta, joka on EU-lainsäädännössä pyhä asia.

Uuden järjestelmän rakentaminen on kuitenkin väistämättä hidas prosessi jo yhdessä maassa, mantereesta puhumattakaan. Digimaksamisen markkina ehtii seuraavien vuosien aikana muuttua moneen kertaan yksityisten toimijoiden johdolla. Sen jälkeen puhutaan taas entistä syvemmälle juurtuneimmasta kaupallisista maksutavoista ja -tekniikoista.

Toisaalta käteisen ja esimerkiksi faksin käyttö on edelleen voimissaan Saksassa. Ehkä digieuronkin rauhallinen aikataulu on viritetty Euroopan talousveturin ehdoilla.

Antti Oksanen

Kommentit (1)
 
  • Tarmo Tyyri 1.11.2023 9.14
     
    Digieuro ja muut vastaavat digitaaliset keskuspankkirahahankkeet mahdollistavat toteutuessaan myös kansalaisten ja yritysten rahankäytön reaaliaikaisen seurannan, ja sen, että viranomaiset voivat jopa päättää mitä, mistä, milloin ja kuinka paljon kukin vaihdannan osapuoli voi ostaa tai myydä. Seurauksena on totalitaarinen valtio.
    Ilmoita asiaton viesti

Kommentoi
Kommentoinnin yhteydessä kerättävät tiedot on tarkoitettu vain kommentoinnin pitämiseksi asiallisena. Kommentoinnin yhteydessä annettuja tietoja ei tallenneta asiakasrekisteriin, eikä niitä käytetä tai luovuteta muuhun tarkoitukseen.
Nimesi Sähköpostiosoitteesi (ei näy julkisesti)
Kommenttisi
Varmistus robottien varalta: Mitä onkaan kuusi ynnä seitsemän?
Välitä Taloustaidon ylläpidolle huomiosi siitä, että kommentti on mielestäsi asiaton ja toivoisit sen poistamista.
Voit myös halutessasi antaa lisätietoja ylläpidolle:
Haluatko varmasti poistaa kommentin?

Blogit