veronmaksajat.fi

VEROT

Verovuosi 2018: Palautuksia 3,6 miljardia euroa – mätkyjä maksettavana 1,8 miljardia

Verovuosi 2018: Palautuksia 3,6 miljardia euroa – mätkyjä maksettavana 1,8 miljardia
7.11.2019

Veronpalautuksia maksetaan verovuodelta 2018 yhteensä 3,6 miljardia (+ 5,2 %), josta hieman alle 3 miljardia maksetaan henkilöasiakkaille (+ 0,8 %) ja 670 miljoonaa yhteisöille (+ 30,5 %), Verohallinto kertoo.

Jäännösveroja on maksettavana yhteensä 1,8 miljardia euroa (+ 7,9 %), josta vajaa 1,2 miljardia henkilöasiakkailla (+ 0,5 %) ja 639 miljoonaa yhteisöillä (+ 24,7 %) .

Verohallinto on maksanut suurimman osan veronpalautuksista syyskuussa. Verotus päättyi kaikilla lokakuun loppuun mennessä, joten viimeisetkin veronpalautukset maksetaan joulukuussa. Jäännösverojen viimeiset eräpäivät sijoittuvat vastaavasti joulu- ja helmikuulle.

Tänä vuonna verotus on päättynyt ensimmäistä kertaa eri aikaan eri asiakkailla. Tämän vuoksi myöskään veronpalautusten maksupäivät tai jäännösveron eräpäivät eivät enää ole kaikille samat. 

Tuloverot kasvoivat edellisvuodesta

Verohallinto keräsi vuonna 2018 tuloveroja yhteensä 36,7 miljardia euroa. Tuloverojen yhteismäärä kasvoi noin 940 miljoonaa euroa (+ 2,6 %) edellisvuoteen verrattuna.

Henkilöasiakkaat maksoivat ansiotuloveroa valtion verotuksessa verovuodelta 2018 yhteensä 5,6 miljardia euroa, mikä on 19 miljoonaa euroa (+ 0,3 %) enemmän kuin edellisenä vuonna. Pääomatuloverojen määrä kasvoi puolestaan 164 miljoonaa euroa (+ 5,6 %) ollen reilut 3,1 miljardia euroa.

Kunnallisveroa määrättiin maksettavaksi yhteensä hieman vajaa 19 miljardia euroa, jossa kasvua edellisvuoteen verrattuna oli 440 miljoonaa euroa (+ 2,4 %). Kirkollisveroa maksuunpantiin puolestaan 898 miljoonaa euroa (+ 1,8 %).

Yhteisöille määrättiin tuloveroa verovuodelta 2018 maksettavaksi yhteensä noin 5,9 miljardia euroa, joka on 255 miljoonaa (+ 4,5 %) enemmän kuin vuonna 2017.

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti