veronmaksajat.fi

VEROT

Veronpalautusta tulossa perjantaina miljoonalle – palautuksia maksetaan 850 miljoonaa euroa

Veronpalautusta tulossa perjantaina miljoonalle – palautuksia maksetaan 850 miljoonaa euroa
31.8.2020

Verohallinto maksaa veronpalautuksia 4. syyskuuta miljoonalle henkilölle yhteensä noin 850 miljoonaa euroa. Saat veronpalautuksen pankkitilillesi perjantaina, jos tilinumerosi on Verohallinnon tiedossa.

Veronpalautuksille ei ole enää yhtä yhteistä maksupäivää. Ensimmäiset ovat saaneet veronpalautuksensa jo heinäkuussa. Elokuussa veronpalautuksia sai kaksi miljoonaa henkilöä.

Veronpalautuksia on tulossa myös lokakuussa, marraskuussa ja joulukuussa. Loppuvuoden kuukausina veronpalautusta saa vielä arviolta 400 000 Verohallinnon asiakasta. Tarkka määrä ei ole vielä Verohallinnon tiedossa, koska kaikkien verotus ei ole vielä päättynyt.

Veronpalautuksen maksupäivä riippuu siitä, milloin oma verotus päättyy. Syyskuussa maksuun tulevat niiden henkilöiden veronpalautukset, joiden verotus on päättynyt heinäkuussa.

Kaikkien Verohallinnon asiakkaiden verotus päättyy viimeistään lokakuun loppuun mennessä.&

Miksi en saanutkaan palautusta?

Veronpalautusta ei saa, jos veronpalautusta on käytetty erääntyneiden verojen maksuun tai se on mennyt ulosotossa oleviin velkoihin. 

Jos veronpalautus ei tullut tilille, oma tilanne kannattaa tarkistaa Omaverosta. Yleisimpiä syitä on listattu myös Verohallinnon verkkosivuille.

Onko tilinumero muuttunut? Ilmoita puuttuva tilinumero Omaverossa

Jotta veronpalautuksen saa tilille verotuspäätöksellä ilmoitettuna päivänä, Verohallinnolla pitää olla tiedossa tilinumero. Jos tilinumeroa ei vielä ole Verohallinnon tiedoissa, ei veronpalautus ehdi tilille perjantaina.

Jos tilinumeron ilmoittaa myöhässä, veronpalautus maksetaan, mutta vasta noin viiden viikon kuluttua veronpalautuspäivästä.

Jos et ole ilmoittanut tilinumeroasi Verohallinnolle tai tilisi on lopetettu, Verohallinto maksaa veronpalautuksen maksuosoituksena eli rahalähetyksenä OP:n välityksellä.

Osuuspankit perivät maksuosoituksen lunastamisesta palveluhinnastonsa mukaisen maksun. Koska lunastus on maksullinen, Verohallinto ei maksa alle 15 euron palautusta maksuosoituksena, ellei sitä pyydä erikseen.

Jos et ole varma, mikä tilinumero Verohallinnolla on tiedossa, tarkista asia Omaverosta kohdasta asiakastiedot. Voit myös ilmoittaa tai vaihtaa tilinumeron tiedot palvelussa.

Jäännösveron eli mätkyjen eräpäivä on tiistaina 1. syyskuuta.

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti