Tupakkaveron korotukset alkavat marraskuussa. Esitys hallitusohjelmassa päätetyistä korotuksista annettiin torstaina eduskunnalle.
Tupakan veroa korotetaan kuusi kertaa yhteensä keskimäärin 27,1 prosenttia. Korotuksia on tulossa noin puolen vuoden välein niin, että viimeinen niistä tehdään heinäkuun 2027 alussa.
Kun viimeinenkin veronkorotus on mennyt hintaan, kymmenen euron hintainen tupakka-aski maksaisi noin 13 euroa.
Veronkorotus koskee savukkeita, kääretupakkaa, piippu- ja savuketupakkaa sekä sikareita ja pikkusikareita. Sähkösavukenesteitä ja nikotiinipusseja korotus ei koske.
Ehdotetut korotukset lisäisivät tupakkaverotuloja noin 150 miljoonalla eurolla vuodessa, kun kaikki muutokset ovat tulleet voimaan.
Minna Petäinen