veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

VEROT

Pitääkö asunto-osakkeen arvo ilmoittaa esitäytetyllä veroilmoituksella?

Pitääkö asunto-osakkeen arvo ilmoittaa esitäytetyllä veroilmoituksella?
9.7.2021

Ostin viime vuonna itselleni kodiksi osakehuoneiston. Verottaja oli merkinnyt ostamani asunto-osakkeet tämän kevään esitäytetyn veroilmoitukseni varallisuustietoihin.

Asunto-osakkeiden arvoa varallisuustiedoissani ei kuitenkaan ollut. Minua jäi huolestuttamaan, olisiko minun pitänyt ilmoittaa asuntoni arvo esitäytetyllä veroilmoituksella.

Verojuristi Tero Hämeenaho vastaa:

Huoli pois, asunto-osakkeiden arvoa ei tarvitse ilmoittaa esitäytetyllä veroilmoituksella.

Vaikka meillä Suomessa ei varallisuusveroa enää olekaan, yksityishenkilön on ilmoitettava tiettyjä Verohallinnon päätöksessä määrättyjä varallisuuseriä esitäytetyllä veroilmoituksellaan. Varallisuustietoja tarvitaan esimerkiksi kiinteistöverotusta sekä muuta verovalvontaa varten. Esimerkiksi kiinteistöt ja asunto-osakeyhtiön osakkeet on ilmoitettava, jos ne eivät ole jo valmiina esitäytetyllä veroilmoituksella varoina.

Varoista ilmoitetaan varojen laji, lukumäärä ja varojen yksilöimiseksi tarpeelliset tiedot. Esimerkiksi asunto-osakkeista on ilmoitettava asunto-osakeyhtiön nimi ja y-tunnus, huoneiston numero ja omistusosuus. Luonnollisen henkilön ja kuolinpesän esitäytetyssä veroilmoituksessa ei ilmoiteta asunto-osakkeiden arvoa koskevia tietoja.

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti