veronmaksajat.fi

RAHAT

Yhteismetsien määrä kohti uusia ennätyksiä

Yhteismetsien määrä kohti uusia ennätyksiä
1.2.2022

Yhteismetsien suosion kasvu jatkuu. Vuonna 2021 Suomeen perustettiin 39 uutta yhteismetsää. Yhteismetsiä on 568 kappaletta. Niiden pinta-ala on yhteensä vajaat 740 000 hehtaaria. Sekä yhteismetsien lukumäärä ja yhteenlaskettu pinta-ala ovat kasvaneet ripeästi jo toistakymmentä vuotta.

Maanmittauslaitoksen mukaan uusia yhteismetsiä on viime vuosina syntynyt 30‒40 kappaletta lähes joka vuosi. Yhteismetsien kokonaispinta-ala on kasvanut 20 000‒25 000 hehtaarilla vuosittain.

Suomen yhteismetsien kehitys vuodesta 2002 Kuva: Maanmittauslaitos

Nopeaan kasvuun on vaikuttanut valtiovallan kannustus. Metsänomistajia on kannustettu yhteismetsiin muun muassa siksi, että metsänomistuksen on pelätty pirstoutuvan etenkin perinnönjaoissa.

Suomessa metsänomistus on jo ennestään melko pirstaleista, sillä metsätilan keskikoko on noin 30 hehtaaria. Esimerkiksi Ruotsissa se on noin 50 hehtaaria.

Metsänomistajia kannustetaan rahalla

Tärkein kannustin yhteismetsien perustamiseen on raha. Valtio esimerkiksi maksaa uuden yhteismetsän perustamiskustannukset. Yhteismetsän osakas puolestaan pääsee hyötymään yhteismetsän kevennetystä verotuksesta.

Ihan aina nämäkään edut eivät vedä. Maanmittauslaitoksen mukaan viime vuosina on nimittäin päädytty lakkauttamaan muutama yhteismetsä vuosittain.

Lakkauttaminen on uusi ilmiö. ”Useimmiten kyseessä on suvun yhteismetsä, jossa ei löydy halua jatkaa toimintaa”, kertoo johtava asiantuntija Esa Ärölä Maanmittauslaitoksen tiedotteessa. 

Pohjoisessa suurimmat yhteismetsät

Yhteismetsä on vaivaton tapa omistaa metsää, mutta yhteismetsän osakkuus on hyvin erilaista kuin perinteinen metsänomistajuus. Kun metsänomistaja on liittänyt metsänsä yhteismetsään, hänellä ei ole enää valtaa päättää esimerkiksi liitetyn alueen hoidosta.

Yhteismetsät ovat kirjava joukko – pienin on yhden hehtaarin kokoinen, suurin yli 93 600 hehtaaria. Pinta-alojen mediaani on noin 337 hehtaaria.

Laajimmat yhteismetsät ovat pohjoisessa. Suurin on Kuusamon yhteismetsä (noin 93 600 hehtaaria).

Muita suurimpien joukkoon kuuluvia ovat esimerkiksi Enontekiön kunnan yhteismetsä (noin 30 200 ha), Inarin kunnan yhteismetsä (noin 20 100 ha), Kemijärven yhteismetsä (noin 44 500 ha), Posion kunnan yhteismetsä (noin 28 500 ha) ja Sallan yhteismetsä (noin 68 700 ha).

Ulla Simola

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti