veronmaksajat.fi

RAHAT

Kryptopörssin jättihakkerointi voi aiheuttaa sijoittajille yllättäviä veroseuraamuksia

Kryptopörssin jättihakkerointi voi aiheuttaa sijoittajille yllättäviä veroseuraamuksia
3.11.2026

Maailman suurin kryptovaluuttapörssi Binance on joutunut mahdollisesti historian suurimman kryptovarkauden kohteeksi. Tilanne on kuitenkin alkanut rauhoittua, ja asiakkaat ovat päässeet jälleen nostamaan varojaan. Jos kryptosijoittaja menettää varojaan pysyvästi, edessä voi olla myös yllättäviä veroseuraamuksia.

Maailman suurin kryptovaluuttapörssi Binance joutui viime viikolla poikkeuksellisen suuren hakkeroinnin kohteeksi. Yhtiön mukaan hyökkäyksessä varastettiin noin 6,3 miljardin dollarin arvosta kryptovaroja.

Binance keskeytti aluksi kryptovaluuttojen nostot turvallisuussyistä, mutta alkoi sunnuntaina palauttaa nostomahdollisuuksia vaiheittain.

Financial Timesin mukaan asiakkaat nostivat ensimmäisten noin 9,5 tunnin aikana varoja nettomääräisesti noin 3,6 miljardin dollarin arvosta. Summa vastasi kuitenkin vain noin kahta prosenttia pörssin ennen hakkerointia hallinnoimista varoista.

Binance on vakuuttanut kattavansa hakkeroinnista aiheutuvat menetykset omista varoistaan ja asiakasvarojen turvaamiseen tarkoitetusta SAFU-rahastosta. Yhtiön mukaan noin kolmen miljardin dollarin arvosta varastettuja kryptovaroja on myös saatu jäädytettyä.

Veronmaksajain Keskusliiton verojuristi Miika Härkönen kehottaa seuraamaan tilanteen kehittymistä. Kryptopörssien hakkeroinneista voi pahimmillaan seurata pitkäkestoisia ongelmia sijoittajille.

”Kyllä tässä kannattaa pitää silmät auki. Vastaavissa tapauksissa on aiemmin käynyt niin, että varoja on menetetty ja niitä on saatu takaisin vasta vuosien kuluttua”, Härkönen sanoo.

Korvauksesta voi joutua maksamaan veroa

Binancen tilanne näyttää toistaiseksi huomattavasti vakaammalta kuin esimerkiksi vuonna 2014 konkurssiin ajautuneen Mt. Gox -kryptopörssin. Binance ei ole konkurssissa, ja yhtiö on ilmoittanut korvaavansa hakkeroinnin aiheuttamat menetykset.

Siksi Mt. Goxin konkurssiin liittyviä veroseuraamuksia ei voi suoraan rinnastaa Binancen tilanteeseen.

Jos kryptosijoittaja kuitenkin menettää varojaan pysyvästi tai saa niistä myöhemmin korvauksia, eteen voi tulla hankalia verokysymyksiä.

Verohallinnon nykyisen tulkinnan mukaan esimerkiksi Mt. Goxin konkurssissa palauttamatta jääneiden kryptovarojen menetystä ei voi vähentää verotuksessa.

Jos sijoittaja saa myöhemmin korvauksen menettämistään kryptovaroista, verotus riippuu muun muassa siitä, maksetaanko korvaus rahana vai kryptovaluuttoina.

Mt. Goxia koskevan Verohallinnon ohjeen mukaan rahakorvaus katsotaan kryptovarojen luovutukseksi. Siitä voi syntyä verotettavaa luovutusvoittoa tai vähennyskelpoista luovutustappiota.

Jos sijoittaja saa takaisin kryptovaluuttoja, veroa ei saman ohjeen mukaan lähtökohtaisesti synny vielä palautushetkellä.

”On täysin mahdollista, että sijoittaja menettää suuren osan kryptovaroistaan ja joutuu silti maksamaan veroa saamastaan korvauksesta”, Härkönen sanoo.

Vanha kryptopörssin konkurssi työllistää yhä oikeusistuimia

Kryptovarojen menettämiseen liittyvät verokysymykset ovat nousseet esiin erityisesti vuonna 2014 konkurssiin ajautuneen Mt. Gox -kryptopörssin tapauksessa.

Pörssin asiakkaat menettivät suuria määriä bitcoineja, joista osa palautettiin vasta yli kymmenen vuotta myöhemmin. Vaikka palautettujen bitcoinien määrä jäi huomattavasti alkuperäistä pienemmäksi, niiden arvo oli noussut vuosien aikana moninkertaiseksi.

Veronmaksajilla on tiedossaan hallinto-oikeudessa käsiteltävä Mt. Gox -tapaukseen liittyvä veroriita. Siinä on kyse muun muassa kryptovaroihin liittyvän vahingonkorvaussaamisen luovuttamisen verokohtelusta.

Härkönen muistuttaa, ettei Verohallinnon nykyinen ohjeistus välttämättä ratkaise kaikkia korvaustilanteisiin liittyviä tulkintakysymyksiä.

”Näistä yksityiskohdista varmasti riidellään tällä hetkellä muuallakin.”

Härkönen neuvoo kryptovarojaan menettäneitä sijoittajia selvittämään korvausten veroseuraamukset ennen mahdollisten korvausjärjestelyjen hyväksymistä. Apua eri vaihtoehtojen arviointiin saa Veronmaksajien veroneuvonnasta.

”Jos tarjolla on vaihtoehtona rahakorvaus tai kryptovaluuttojen palauttaminen, niiden verotus voi olla aivan erilainen. Kannattaa selvittää etukäteen, kumpi on omassa tilanteessa järkevämpi ratkaisu.”

Outi Airaksinen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti