veronmaksajat.fi

RAHAT

Listautumisissa rahastuksen lemu – vain Pihlajalinnalla pikavoitot

Listautumisissa rahastuksen lemu – vain Pihlajalinnalla pikavoitot
22.7.2015

Toimittaja Karo Hämäläisen Karon pörssiviikko ilmestyy Taloustaidossa aina keskiviikkoisin.KARON PÖRSSI Helsingin pörssin listautumishuumasta on jäänyt sijoittajille maksajan osa. Toisin kuin edellisessä pörssibuumissa vuosituhannen vaihteessa listautumisista ei ole saanut messeviä pikavoittoja. Antijärjestäjien odotukset yhtiöiden arvosta ovat toinen toisensa perään osoittautuneet ylimitoitetuiksi.

Pahimmin nenuunsa ovat saaneet juuri listautuneen tamperelaisen FIT Biotechin antimerkitsijät. Osakkeita 1,56 euron hintaan merkinneet sijoittajat ovat saaneet huomata, että parissa viikossa sijoituksen arvosta on huvennut 32 prosenttia.

FIT Biotechin kurssilasku oli ennakoitavissa jo antitiedotteista. Ensin yhtiö joutui pidentämään merkintäaikaa, ja kun antikirjat viimein pantiin kiinni, saatiin huomata, että kaupaksi kävi vain 80 prosenttia yleisö- ja instituutioanneissa tarjolla olleista osakkeista.

Merkintöjen jääminen vajaaksi ei estänyt yhtiötä kutsumasta antia onnistuneeksi ja yhtiön toimitusjohtajaa Kalevi Reijosta kiittämästä saadusta luottamuksesta. Samana päivänä, yhtiön ensimmäisenä noteerauspäivänä, markkinat osoittivat luottamustaan yhtiötä kohtaan pyyhkäisemällä sen arvosta pois kolmanneksen.

Alkuvuoden listautujat

Yhtiö

Listautui
2015

Anti-
hinta

1. pörssipv
päätös  
Kurssi
nyt 
Muutos listau-
tumishinnasta 
Pihlajalinna  4.6.  10.50  11,50  12,80  21,9 %
Robit  21.5.  5,70  6,19  5,96  4,6%
Kotipizza  7.7.  5,00  5,19  5,20  4,0%

Detection
Technology

 16.3.  5,20  5,07  5,26  1,0%
Talenom  11.6.  7,36  6,78  6,31  -14,3%
 Piippo  10.3.  7,50  8,38  6,40  -14,7%
 Savo-Solar  27.4.  2,00  2,00  1,50  -25,0%
 FIT Biotech  1.7.  1,56  1,04  1,06  -32,1%

 Tilanne 17.7.2015

Kotipizza pantiin puoliksi 

 Pahin yläkanttiarvio yhtiön hinnasta oli Kotipizzan listaajilla. Osaketta kaupiteltiin 9–11 euron merkintähaarukkaan. Antien rakenteen vuoksi yksityishenkilönä merkintää tekevän täytyy sitoutua hintahaarukan ylärajaan.

Kesken annin pizzat pantiin tarjousmyyntiin: merkintähinta puolitettiin vitoseen. Sillä anti meni läpi ja Kotipizza pääsi pörssiin, ja pörssissä hinta on pysytellyt alennetun listaushinnan yläpuolella.

Markkina-arvon puolittumista antihinnan alentaminen ei kuitenkaan tarkoittanut, sillä hintaa laskiessaan Kotipizza lisäsi tarjolla olleiden osakkeiden määrää. Suuri osa osakkeista meni velkojen kuittauksiin.

Myös Detection Technologyn osake kuuluu niihin, joiden arvo on listautumisantihinnan yläpuolella. Niin ei kuitenkaan olisi, jos anti olisi toteutettu merkintähintahaarukan ylärajana olleella 6,40 eurolla. Antihinta oli 5,20 euroa, ja kurssi laski sen alle heti ensimmäisenä päivänä. Annin järjestänyt Nordea stabiloi kurssia ja esti osaketta valumasta sen enempää.

Kevään aikana kurssi on noussut vähäisellä vaihdolla niukasti listautumishinnan paremmalle puolelle.

Savo-Solar aloitti tulosvaroituksella

Savo-Solarin tie pörssiin kävi mutkan kautta. Mikkeliläisyhtiö listautui ensin Ruotsin First Northiin, minkä jälkeen se hakeutui rinnakkaislistattavaksi Suomen First Northiin.

Annissa osaketta oli tarjolla kahdella eurolla. Nyt siitä saa 1,50 euroa.

Vaikka yhtiö ei ole ollut pörssissä kuin kolme ja puoli kuukautta, se on ennättänyt jo antaa tulosvaroituksen ja aloittaa yt-neuvottelut.

"Savo-Solar Oy:n tavoitteena oli kasvattaa liikevaihtonsa yli 4,0 miljoonaan euroon vuonna 2015. Yhtiön tilauskanta ei ole kuitenkaan kehittynyt suunnitellun mukaisesti lähinnä siksi, että Tanskassa tavoiteltujen isojen projektien käynnistyminen on vienyt enemmän aikaa kuin yhtiö oletti. Tästä johtuen yhtiö arvioi, että sen liikevaihto vuonna 2015 tulee jäämään noin 2–2,5 miljoonan euron tasolle", yhtiö tiedotti sopivasti juhannuksen tienoilla.

Tulosennusteen puolittamisen onkin syytä näkyä osakekurssissa paitsi puhtaasti vähempien tienattavien eurojen vuoksi myös siksi, että raju tulosvaroitus heti listautumisen jälkeen on erittäin huonoa käytöstä tai osoitus johdon taitamattomuudesta. Törttöilystä voi jäädä pitkäaikainen stigma niin kuin Restamaxille on jäänyt.

Pihlajalinna yksinäinen tähti

Terveyspalveluyhtiö Pihlajalinna on ensimmäisen vuosipuoliskon listautujien kirkas valopilkku, yksinäinen tähti. Anti meni alusta alkaen hyvin. Listautuminen ylimerkittiin ja anti keskeytettiin. Ensimmäisenä pörssipäivänä kurssi nousi listautumishinnaksi päätetystä 10,50:stä 11,50:een, ja tällä hetkellä osakkeesta saa maksaa jo 12,80 euroa, yli viidenneksen enemmän kuin annissa. Parhaimmillaan Pihlajalinnan osake kävi jopa 14 eurossa.

Pihlajalinnan listautumishintahaarukka oli 9–10,75 euroa.

Plussalla on myös Robit. Robitin anti ylimerkittiin 5,70 euron hinnalla. Annin hintahaarukka oli 5,00–6,10, mutta antijärjestäjä SEB poikkeuksellisesti vuoti merkintää harkitseville instituutiosijoittajille, että hinta asettuisi 5,55–5,80 euron välille. Instituutiovuodon jälkeen asiasta kerrottiin myös muille sijoittajille pörssitiedotteella.

Robitin kurssi on käynyt alustavan hintahaarukan yläpuolella, mutta tällä hetkellä sen osake maksaa alle kuusi euroa.

Tuhoaako ahneus IPO-innon?

Kun kahdeksasta listautumisesta vain yksi on osoittautunut sijoittajien kannalta houkuttelevasti hinnoitelluksi, kaksi katastrofaalisiksi, kaksi surkeiksi ja kolme kohtuullisiksi kunhan ottaa huomioon kesken annin tehdyt alennukset, sijoittaja kysyy aiheellisesti: miksi osallistuisin seuraavaan antiin?

Eikä kovin moni tunnu osallistuvan näihin järjestettyihinkään. Monessa annissa suuri osa antiosakkeista on mennyt lainojen kuittaamiseen, toisin sanottuna velkojat ovat vaihtaneet annin yhteydessä lainasaamisiaan osakkeiksi. Ulkopuolisten sijoittajien into anteja kohtaan on ollut paria poikkeusta lukuun ottamatta laimeaa.

Antikuittausten hyvä puoli on toki se, että velkojaan kuitanneilla sijoittajilla on suuri intressi saada osakkeen jälkimarkkinakehitys hyväksi, jotta ne pääsevät irtautumaan omistuksistaan hyvään hintaan. Itse asiassa kuittaajasijoittajien kannalta on vain hyvä, mitä matalampi antihinta on, koska sitä enemmän ne saavat osakkeita.

Toisesta vinkkelistä katsottuna velkojat saattavat pitää peukaloita ja varpaita pystyssä, jotta saisivat edes osan sijoituksestaan takaisin.

Tulevien listautumisten kiinnostavuuden kannalta räikeät ylihinnoitteluyritykset eivät kuitenkaan missään nimessä ole hyvä asia.

Viikon trio: "Ryöstän pankkeja, koska niissähän sitä rahaa on"

Skagen-rahastoyhtiön uusi globaalisti sijoittava Focus-rahasto on toiminut reilun kuukauden ja paljasti sijoituksensa, joita oli kesäkuun lopussa 28 yhtiössä.

Suurin paino rahastosalkussa on yhdysvaltalaisella vakuutusjätillä AIG:llä.

"Tämä suurin sijoituksemme tuo mieleen sitaatin, joka on pantu pankkirosvo W. Suttonin nimiin. Hän sanoi ryöstävänsä pankkeja, koska niissähän sitä rahaa on", salkunhoitajat Filip Weintraub ja Jonas Edholm perustelevat. Vakuutustoimiala ei ole huudossa, joten AIG-dollarin saa 80 sentillä. "Ohjauskorkojen liikahtaminen ylöspäin nostaisi yhtiön arvonluontikykyä samoin kuin sen arvostuskertoimia", he arvioivat.

Yhtiö Osuus rahastosalkusta
AIG 7,6 %
Carlsberg 5,3 %
Citizens Financial Group

5,1 %

Tilanne: 30.6.2015. Lähde: Skagenin puolivuotiskatsaus.

Karo Hämäläinen

Kirjoittaja on kirjailija ja sijoittamiseen erikoistunut vapaa toimittaja.

 

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti