Etusivu
-
VEROT 27.4.2015
Sähkön pientuottajat vapautuvat verosta
Sähkön pientuotantoa ja erityisesti aurinkosähköjärjestelmien verotusta selkeyttävä ja helpottava lakimuutos tulee voimaan toukokuun alussa. Pienimmät tuottajat vapautuvat sähköverovelvollisuudesta. -
RAHAT 27.4.2015
Rahastosäästäjä suuntaa Eurooppaan
Heikentynyt euro puhaltaa puhtia euroalueen yrityksiin. Näkymät ovat paremmat kuin Suomesta näyttää, ja eurooppalaiset osakkeet ovat varteenotettava sijoituskohde kärsivälliselle rahastosäästäjälle, uskoo finanssiyhtiö Mandatum Lifen salkunhoidon johtaja Juhani Lehtonen. -
VAPAALLA 27.4.2015
Talvi hurahti Teneriffalla
Joka vuosi se on edessä: liukasta, loskaa, kylmää ja pimeää. Niistä pääsee eroon lähtemällä etelän lämpöön. Testasimme Teneriffaa kolmen kovin kivan talvikuukauden ajan. -
TYÖ & ELÄKE 24.4.2015
Eläkesijoitukset kasvavat – mihin tuotot menevät?
Osakekurssien nousu kasvatti alkuvuonna eläkevakuutusyhtiöiden sijoitusten tuottoja. Mihin rahat käytetään? Työeläkevakuutusyhtiö Varman johto kertoo. -
VEROT 24.4.2015
Veroilmoituksen palautuksesta muistutetaan tekstiviestillä
Noin 10 000 Verohallinnon asiakasta saa huhtikuun viimeisellä viikolla tekstiviestin, jossa muistutetaan, että veroilmoitusten palautuspäivä lähestyy. Esitäytetyn veroilmoituksen palautuspäivät ovat joko 7.5. tai 13.5. -
KOTI 24.4.2015
Viitekoroksi valikoituu euribor
Asuntokauppa on viime kuukausina ollut vaisua. Kauppaa kuitenkin käydään koko ajan. Uusien asuntolainojen määrä on kaukana vilkkaan kaupankäynnin vuosista, mutta mitään romahdusta ei ole tapahtunut. -
KOTI 24.4.2015
Ruohonleikkuu haukkaa euroja isolla pihalla
Tuhatneliöisen pihan parturointi maksaa bensasyöpöllä leikkurilla kymmeniä euroja kesässä. -
TYÖ & ELÄKE 23.4.2015
Veronmaksajien Korpela: Espanjassa asuvien eläkkeet siirtynevät verolle Suomessa
Suomen ja Espanjan välillä on neuvoteltu uusi verosopimus. Mikäli sopimus on viimeaikaisten uusimpien verosopimusten mukainen, Espanjassa asuvien eläkkeet verotetaan jatkossa Suomessa, arvioi Veronmaksajien lakiasiain johtaja Vesa Korpela. -
VEROT 23.4.2015
Kauppa- ja yhdistysrekisteri-ilmoitukset siirtyvät PRH:lle syyskuussa
PRH käsittelee kaikki kauppa- ja yhdistysrekisteri-ilmoitukset syyskuun alusta lähtien. Maistraatit ja ELY-keskukset lopettavat ilmoitusten käsittelyn elokuun lopussa. -
VAPAALLA 23.4.2015
Autoilun verotus ja tiestön kunto on saatava kansainväliselle tasolle
Suomen valtio on jo vuosikymmenet verottanut autoilua lievästi sanottuna luovasti. Onhan autoilusta ja liikenteestä saatavilla moninaisilla verotuloilla valtiolle luonnollisesti suuri merkitys. -
RAHAT 23.4.2015
Vertailussa osake-, yhdistelmä- ja korkorahastot
Vertailimme osakerahastoja, yhdistelmärahastoja ja korkorahastoja viiden vuoden tuoton perusteella. Mukana ovat myös omistajalukumäärältään suurimmat Suomeen rekisteröidyt rahastot. -
RAHAT 23.4.2015
Onko maksettu velkaosuus vähennettävissä vuokratuloista?
Maksoin sijoitusasuntoni osuuden taloyhtiön korjauslainasta helmikuussa 2015. Voinko vähentää maksamani summan vuokratuloista? Onko se vähennyskelpoinen jo vuoden 2014 pääomatuloista? -
VAPAALLA 23.4.2015
Autoharrastajan paratiisi löytyy museoista
Italiassa Modenan seudulla ja Saksassa Stuttgartin ympäristössä voi vierailla useassa hienossa automuseossa vaikka yhden viikonlopun aikana. Nähtävillä on ikimuistoisia kokoelmia. -
VAPAALLA 22.4.2015
Mercedes-Benz B-sarja muutti ilmettään
B-sarja poikkeaa hengeltään muusta Mercedes-Benzin mallistosta. Kun muut mallit ovat matalia ja alustaltaan kovahkoja, ärjymmän näköiseksi muuttuneessa B:ssä istutaan edelleen ryhdikkäästi ja alusta tekee liikkumisesta ennen kaikkea mukavaa. -
RAHAT 22.4.2015
Nokian paras valinta – fuusiosta tuskaa ja jättiosinko?
KARON PÖRSSI Ostamalla Alcatel-Lucentin Nokia profiloituu Yhdysvaltoihin päin, sillä Lucentilla on pitkät ja läheiset suhteet Yhdysvaltain suurimpiin teleoperaattoreihin. -
KOTI 22.4.2015
Mistä saa edullisimmin asuntolainaa?
Huhtikuun alussa ero halvimman ja kalleimman lainatarjouksen välillä kutistui 0,20 prosenttiyksikköön. Maaliskuussa ero oli 0,30 prosenttiyksikköä. -
KOTI 22.4.2015
Muista tarkistaa kiinteistöveropäätös
Jos kiinteistöveropäätöksessä on korjattavaa, korjaukset pitää tehdä viimeistään 30.4. mennessä. -
KOTI 22.4.2015
Remonttitarpeet näkyvät asuntojen kaupoissa ja hinnoissa
Asuntokauppa käy edelleen tahmaisesti, vaikka markkinoilta tulee hiukan ristiriitaisia viestejä. -
KOTI 22.4.2015
Piristäisikö veronalennus omakotitalojen kauppaa?
Ympäristöministeriön työryhmä on esittänyt omakotitalojen varainsiirtoveron alentamista samalle kahden prosentin tasolle kuin osakehuoneistojen vero. Nykyisin ostajan maksettavaksi tuleva kiinteistön varainsiirtovero on neljä prosenttia kauppahinnasta. -
RAHAT 21.4.2015
Mistä saa edullisinta kulutusluottoa?
Kulutusluottojen koroissa oli huhtikuun alussa melkoisia eroja. Korot vaihtelivat Taloustaidon saamissa tarjouksissa 5,37 prosentista 9,05 prosenttiin.
Näitä muut lukevat nyt
-
RAHAT 29.9.2023Säästöhenkivakuutus salkussa – miten vakuutussijoitusta verotetaan?Säästöhenkivakuutuksen veroetuja on moneen kertaan karsittu. Mitä etuja on jäljellä? Miten vakuutussijoitusta ylipäätään verotetaan? Sijoittajan kysymyksiin vastaa verojuristi Juha-Pekka Huovinen ...
-
VAPAALLA 2.10.2023Seniori, älä jää digipimentoon – apua on tarjollaMonelle seniorille tietotekniikka on välttämätön paha, jota käytetään hyvin satunnaisesti. Digilaitteita käyttävätkin kaipaavat säännöllisesti apua laitteiden ja palveluiden käytössä. Digitukea on ...
-
VEROT 29.9.2023Ulkomaisesta nettikaupasta tilatusta alkoholista pitää yhä maksaa valmistevero – tehovalvonta on vähentänyt tilauksia yli 60 prosentillaVerohallinto on saanut tuoreen hallitusohjelman julkaisun jälkeen useita yhteydenottoja, joissa luullaan virheellisesti, ettei netistä tilatuista alkoholijuomista tarvitse enää maksaa valmisteveroj...
-
TYÖ & ELÄKE 2.10.2023Mietitkö eläkkeelle jäämistä? Indeksijahdissa on nyt laiha vuosiJoskus eläkkeelle jäämisen ajankohtaa kannattaa hienosäätää vaikka vain yhdellä kuukaudella. Vuosi sitten tällaisesta säädöstä pääsi hyötymään poikkeuksellisen paljon. Tänä vuonna tilanne on toinen...
-
VEROT 2.10.2023Miten ennakkoperintönä pidettävä lahja arvostetaan perintöverotuksessa?Olen saanut ennakkoperintönä pidettävän lahjan. Miten tällainen lahja arvostetaan perintöverotuksessa? Tiedän, että annetut ennakkoperinnöt tulee merkitä vainajan perukirjaan, riippumatta siitä mi...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 8/2026: Asuntosijoittajan sotakassa
Vuokranantajan tase on koetuksella hintaromahduksen jälkeen. Miten vähennetään, kun vuokratuloja ei kerry?
- Jussi Junnin tie Veronmaksajiin
- Kannattaako maksaa erikseen tietoturvasta?
- Kotimarkkinayhtiöt edelleen ahtaalla
- Aktiivinen voi hyötyä sijoituskuoresta
- Huimia eroja autovakuutusten hinnoissa
- Arvopyörä vaatii oman vakuutuksensa
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 15.10.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat






