veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Kilpailuta katsastus

Kilpailuta katsastus
27.7.2015

Kun valitset katsastusasemaa, tarkkaile hinnan ohella myös katsastuksen laatua. Kilpailuttamiseen löytyy työkaluja Trafin verkkosivuilta.

katsastus

Hyvä katsastuspaikka on luotettava, kohtuuhintainen ja helposti saavutettavissa. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on tehnyt katsastuksen kilpailuttajan avuksi verkkoon laatuvertailun.

Mukana ovat toimipaikat, joissa on katsastettu yli 2 000 ajoneuvoa. Arvosanat annetaan asteikolla 1-10. Tulokset määräytyvät sen mukaan, kuinka tarkasti asemat löytävät autoissa piilevät viat.

Vertailun tiedot olivat juttua kirjoitettaessa vuonna 2014 suoritetuista katsastuksista. Jatkossa ne päivittyvät puolen vuoden välein.

Pienet katsastajat tarkkoja

Trafin vertailussa parhaat pisteet (9,7) sai Vantaalla toimiva Hakkilan katsastus. Asemalla katsastettiin viime vuonna 2 593 autoa, mikä oli vähän verrattuna vertailun suurimpiin toimipisteisiin. Viiden parhaan aseman joukossa olivat myös Ylivieskassa toimiva Autolaakson Katsastus-Center (4 091 katsastusta) sekä Kempeleen Katsastus ( 3 587 katsastusta) Pohjanmaalta.

Suurista katsastusasemista paras oli helsinkiläinen K1 Katsastajat Konala MC. Asema oli vertailun kolmonen 9,6 pisteellä. Katsastuksia tehtiin vuoden aikana 17 948 kappaletta. Viime vuonna K1 Katsastajat Konala MC sai arvosanaksi täyden kympin. 

Trafin laatuvertailun parhaat 2014

Arvosana

Asema

Katsastukset

2014

9,8

Hakkilan Katsastus

Vantaa

2 593

9,7

Plus Katsastus

Vantaa

11 620

9,6

K1 Katsastajat

Konala MC

Helsinki

17 948

9,4

Heikinlaakson Katsastus Helsinki,

Heikinlaakson Katsastus/Helppokatsastus Kivenlahti,

Yksityiset K-asemat/Autolaakson katsastus-Center

 10 464

 

 8 665

 

 4 091

9,3

Yksityiset K-asemat/Kempeleen Katsastus

 

 3 587

Vertailun katsatusasemista vilkkain oli Seinäjokelainen Lännen Autokatsastus. Yritys katsasti viime vuonna 28 636 ajoneuvoa. Laatuarvosanaksi tuli tyydyttävät 4,2 pistettä.

Joensuussa 28 026 autoa katsastanut Auto Katsa sai arvosanaksi vain 1,9.

"Laatuarvosana kertoo, poikkeaako asema valtakunnallisesta odotusarvosta. Alhaisen arvosanan saaneen toimipaikan työskentely voi olla todellisuudessa korkealaatuista. Esimerkiksi jollakin katsastustoimipaikalla saattaa käydä paljon viereisten autoliikkeiden jo tarkastamia ja korjaamia ajoneuvoja, jolloin hylkäyksiä tulee oleellisesti vähemmän", huomauttaa Olli Ahtola Trafin Ajoneuvot-osastolta.

Hinnat laskussa 

Trafin sivuilta löytyy kartta, josta pääsee asemien kotisivuille vertaamaan hintoja ja aukioloaikoja.Toimipaikan kuvaketta klikkaamalla näkee yrityksen perustiedot ja "lisätietoja" klikkaamalla pääsee katsomaan hintatiedot yrityksen verkkosivuilta

Trafin seurantaraportin mukaan katsastushinnat ovat hiukan laskeneet viime vuodesta. Henkilöauton määräaikaiskatsastuksen keskihinta on laskenut 1,9 euroa. Pakettina myydyn määräaikaiskatsastuksen, päästömittauksen ja ajoneuvotietokoneen OBD-tarkastuksen hinta on laskenut kolme euroa.

Katsastuksen keskihinnat Suomessa

Määräikaiskatsastus 44,31 e
Määräikaiskatsastus nettivarauksella 33,05 e
Pakokaasumittaus, bensiini 18,44 €
OBD (On-Board Diagnostics) -mittaus 13,57 e
Pakokaasumittaus, diesel 28,99 e
Jälkitarkastus 23,62 e

Lähde katsastushinnat.fi

Korjaamokatsastaja helpottaa arkea

Vuosi sitten tehdyn katsastuslain muutoksen tavoitteena oli hillitä katsastushintojen nousua ja lisätä katsastuspalvelujen tarjontaa. Muutos on vaikuttanut toivotulla tavalla.

Katsastusasemien määrä on kasvanut. Myös aukioloajat ovat joustaneet iltoihin ja viikonloppuihin.

Kesäkuussa 2015 yksitoista asemaa tarjosi katsastuksen ohella myös korjaamopalveluja. Asiakas säästää aikaa ja vaivaa, kun tarvittavat palvelut saa saman katon alta.

Korjaamokatsastajat kesäkuussa 2015

Huoltokeskus Ysiauto/Ysiauton Katsastus

Urjala

Osuuskauppa Suur-Savo/Etelä-Savon Auto

Mikkeli

Satakunnan Hinaus- ja autopelti Oy

Huittinen

Veho Group Oy Ab/Lommilanrinne

Espoo

VehoGroup Oy Ab/Mäkituvantie

Vantaa

Porvoon Autopalvelu Oy/Porvoon Autokatsastus

Porvoo

A-Profiware Oy

Lammi

Rovahuolto

Rovaniemi

Kb Bergfolk Car Service Ky

Molpe (Korsnäs)

Ylälohjan Autokatsastus Oy

Nummi

Etelä-Karjalan Osuuskauppa/Auto-Eekoo

Lappeenranta

Satu Alavalkama

 

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti