veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Uusi Volkswagen Touran on perheauto viimeisen päälle

Uusi Volkswagen Touran on perheauto viimeisen päälle
16.7.2015

Volkswagen Touran

Uusi Volkswagen Touran täyttää kaikki perheauton vaatimukset. Kyseessä on oikeasti viiden hengen ajokki, jossa jokaisella matkustajalla on mukavat tilat. Kuljettaja nauttii tehokkaanvääntävistä moottoreista ja kelpo ohjauksesta. 

Volkswagen Touran on jo vuodesta 2003 tarjonnut järkevän vaihtoehdon suositussa tila-autoluokassa. Sen valtteja ovat kautta vuosien olleet mainiot tilat ja muunneltavuus. Niinpä maailman turuilla liikkuu jo 1,9 miljoonaa Tourania. Suomeen loppusyksyllä saapuvan täysin uuden Touranin vahvuudet on viritetty kokonaan uudelle tasolle.

Volkswagen Touran

Uudelta pohjalta

Uunituoreen VW Touranin suunnittelun perusta on Volkswagen-konsernin nykyaikainen modulaarinen MQB-pohjarakenne. Joskus hieman harhaanjohtavasti pohjalevyksikin kutsuttu kokonaisuus tarjoaa nykymuodossaan monipuolisen muunneltavuuden, mikä mahdollistaa ratkaisun hyödyntämisen eri kokoluokkien autoissa. Se on tietenkin konsernin taloudesta vastaavien mieleen.

Uusi VW Touran on nykytapaan edeltäjäänsä kookkaampi, mutta hillitysti. Se näkyy jo aiemminkin kelvollisten sisätilojen uudenlaisena ilmavuutena. Merkittävimmät mittamuutokset ovat 113 millimetrillä kasvatettu akseliväli (nyt 2,791 m). Myös leveyttä on 41 millimetriä enemmän kuin edellismallissa, (nyt 1,829 m).

Uuden VW Touranin pituus on 4,527 metriä (+130 mm). Lisäksi auton muutaman millin madaltuminen yhdessä korin kasvun kanssa on tehnyt Touranin ulkonäölle hyvää. Kasvaneesta koostaan huolimatta uusi VW Touran on versiosta riippuen jopa 62 kg edeltäjäänsä kevyempi, mikä vaikuttaa suoraan polttonestetalouteen.

Volkswagen on paneutunut uudessa monikäyttöisessä tila-autossaan (MPV = multi-purpose vehicle) käytännöllisyyteen ja muunneltavuuteen. Mallisto käsittää sekä viisi- että seitsenpaikkaiset versiot. Jokaiselle matkustajalle on erillisistuin, mikä parantaa merkittävästi takamatkustajien mukavuutta verrattuna yhtenäisellä penkillä istuvien oloihin. Mielestäni vasta erilliset takaistuimet tekevät autosta todellisen viiden hengen ajokin.

Seitsenpaikkaisen version kolmas istuinrivi sopii kuitenkin parhaiten keskenkasvuisille. Lapsiperheet osaavat arvostaa toisen ja kolmannen istuinrivin Isfofix-kiinnikkeitä.

Volkswagen Touranin muunneltava fold-flat -istuinjärjestelmä helpottaa merkittävästi autoilijan arkea. Matkustajien istuinten selkänojat (Comfortline versiosta alkaen myös etumatkustajan selkänojan) saa kipatuiksi eteenpäin, jolloin tavaratilaa on ruhtinaallisesti. Erityismaininnan ansaitsee toisen istuinrivin peräti 20 sentin pituussäätö, mikä mahdollistaa ihanteellisen tilankäytön. Istuimien yksilöllinen säädettävyys korostaa tilavuutta ja parantaa matkamukavuutta.

Viisipaikkaiseen VW Touraniin istahtaminen käy leikiten, kiitos laajojen ovien ja auton sopivan korkeuden. Seitsenpaikkaisen version kolmannelle riville pyrkiville ei tietenkään ole omaa ovea. 

Volkwagen Tourer

Matkatavarat mahtuvat mukaan 

VW Touran on haluttaessa melkoinen tavarankuljetin. Viiden matkustajan versiossa matkatavaroille on tilaa huimat 743 litraa, kattoon saakka kuormattuna 1040 litran verran. Touranin tavaratila päihittää siis jo normaaliasennossaan perinteisten henkilöautojen kontit mennen tullen. Enimmillään kuormatilaa on tarjolla – tietenkin silloin matkustajapaikkojen kustannuksella – pakettiautomaiset 1 980 litraa. Seitsenpaikkaisen version takimmaisten istuinten ollessa käytössä nyssäkkätilaa on käytettävissä 137 litraa.

Viiden henkilön matkustimena VW Touran on ihanteellinen. Matkatavaraa mahtuu mukaan mielin määrin. Kolmen istuinrivin versiossa matkatavaroille on etsittävä lisätilaa vaikkapa kattoboksista. Mainittakoon tässä vielä Touranin peräti 47 erikokoisille tarviskaluille tarkoitettua lokeroa ja säilytystilaa.

Volkswagen Touran

Moottoreita moneen makuun

Volkswagen Touranin uusi moottoristo täyttää tuoreet Euro 6 -päästövaatimukset. Valikoimassa on sekä TSI-bensakoneita että TDI-diseleitä, kaikki tuttuun tapaan pakokaasuahtimen (turbo) terästämiä. Bensiinimoottorit ovat 1.2 TSI (81 kW/110 hv) ja 1.4 TSI (110 kW/150 hv). Luvassa on lisäksi 132 kW:n (180 hv) tehoinen 1.8 TSI. Dieselkoneet ovat 1,6 TDI (81 kW/110 hv) ja 2.0 TDI (110 kW/150 hv). Tehokkain moottori on vaihtoehdoksi tuleva 2.0 TDI (140 kW/190 hv).

Taloudellisuudesta ja vähäpäästöisyydestä kertokoot bensiinimoottorien EU-kulutus- ja päästölukemat 1.2 TSI: 5,5 l/100 km ja 126 g/km sekä 1.4 TSI: 5,4 l/100 km ja 126 g/km. Dieselit pistävät vielä paremmaksi. Vastaavat 1,6 TDI - ja 2.0 TDI -moottorien arvot ovat 4,4 l/100 km ja 116 g/km, siis varsin hyvät. Uusi konevalikoima on jopa 19 prosenttia aiempaa taloudellisempi.

Turbomoottorien suorituskyky riittää joka tilanteeseen, kiitos tehon lisäksi juoheutta maantieajoon tuovan hyvän sitkeyden. Kokeilemamme seitsenvaihteisella DSG-vaihteistolla varustettu 1.4 TSI -bensakone täyttää useimpien toiveet. Puolentoista sadan hevosvoiman (110 kW) tehoinen moottori kelpaa sekä suorituskykyä että sitkeyttä arvostaville. Maistelimme myös kaksilitraisia turbodieseleitä, joiden suurin valtti on tuhti vääntömomentti. Se tuo ajamiseen juoheaa letkeyttä ja voiman tuntua.

Touran-mallien huippunopeudet ovat moottorista riippuen 200 km/h- lukeman molemmin puolin, mikä riittänee Saksan baanoillakin.

Volkswagen Touran

Matkantekkoon, matkantekkoon…

Uusi Volkswagen Touran on omimmillaan pitkillä taipaleilla. Kuljettaja viihtyy hyvin muotoillulla istuimellaan ja matkustajat myhäilevät. Valmistaja on saanut kuskin oloista mainion. Hyvä liikennenäkyvyys, asialliset käyttimet sekä herkäntarkka käsikäyttöinen vaihteisto ja sopivasti tieolosuhteista kertova ohjaus miellyttävät. Lisäplussaa ovat nöyrät, suorituskykyiset ja taloudelliset moottorit.

Käsikäyttöisen vaihteiston sijasta Touran-mallistoon on saatavissa automaattisesti toimivilla DSG-vaihteistoilla varustettuja versioita.

Touranin alusta on perheautoon mainio: mukava ja sopivan jämäkkä. Uuden tila-auton ajo-ominaisuudet ja -käytös ovat just´ eikä melkein.

Kyllä VW:n Touran viihtyy taajamissakin. Neljän ja puolen metrin pituus ei vielä juuri haittaa kaupunkipujottelua. Asiaa auttavat jo mainittu hyvä näkyvyys sekä korin selkeät muodot. Keulan etukulmat tosin saisivat näkyä kuljettajan paikalle.

Volkswagen Touran

Nykyaikainen varustelu

VW Touranin varustelutasot ovat Trendline, Comfortline ja Highline. Jo ensin mainittu taso sisältää melkoisen vakiovarustelun. Nykyelektroniikka auttaa kuljettajaa. Ajonvakautus ja vetoluistonrajoitus (ASR) ovat jo arkea. Lisäksi mainittakoon tasauspyörästön elektroninen luistonrajoitus (EDS) sekä moottorin jarrutusmomentin säätely (MSR). Erityisesti Suomessa tärkeä järjestelmä on ajoneuvoyhdistelmän vakautus.

Nykyaikainen turvavarustus vöineen ja tyynyineen on Touranissa selviö. Seisontajarru on yleistyvään tapaan sähkötoiminen. Käytännöllinen varuste monien kammoamassa mäkilähdössä on paikallaanpitoavustin. Ilmastointilaite kuuluu jo Trendline-varusteluun.

Yhä tärkeämpään asemaan auton varustelussa on noussut audiojärjestelmä. Touran on kova sana 6,5-tuumaisine kosketusvärinäyttöineen ja CD/MP3-toistoineen sekä AUX IN - ja USB-liittimineen ja SD-korttipaikkoineen. Bluetooth-matkapuhelinvalmiutta voidaan jo pitää perusvarusteena.

Suomalaiseen makuun sopii VW Touranin Comfortline-taso nahkaratteineen, etäisyystutkineen (edessä ja takana), pyyhkimien sadetunnistimineen, automaatti-ilmastointeineen ja vakionopeussäätimineen sekä hätäjarrutusjärjestelmineen.

Highline-varustelu tuo muassaan ylellisyyden häivähdyksen. Mm. LED-ajovalot ja mukautuva vakionopeussäädin kuuluvat kokonaisuuteen, samoin kulma- ja sumuvalot.

Huomionarvoista on suomen kielen tulo MIB-infotainment-järjestelmien valikoihin (radio, navigaattori, monitoiminäytöt). Puheohjaukseen äidinkielemme ei kuitenkaan vielä käy.

Volkswagen Touran

Vastinetta rahalle

Tiesin jo aiemman mallin perusteella, että VW Touranissa perheauton ainekset ovat kohdallaan. Myönnän kuitenkin yllättyneeni myönteisesti uuden mallin ominaisuuksista. Touran tarjoaa perheautoilijalle erinomaisen kokonaisuuden. Kerrankin kyseessä on oikeasti viiden hengen ajokki, jossa jokaisella matkustajalla on mukavat tilat. Myös hyvä jousitusmukavuus miellyttää. Kuljettajakin nauttii hallitessaan tehokkaanvääntäviä moottoreita ja kelpo ohjausta. Uuden Touranin ajettavuus on luokan parhaita.

Uuden VW Touranin hinnoittelu on varsin onnistunut. Bensiinikäyttöisen Touranin hinnat alkavat 26 898,73 eurosta (Touran Trendline 1.2 TSI). Dieselin omistajaksi pääsee jo 29 952,63 eurolla (Touran Trendline 1.6 TDI). Uusi Touran suo perheelle selvästi keskimääräistä paremmat oltavat, joten rahalle on tarjolla hyvä vastine. Mutta ei niin hyvää, ettei… Volkswagen Touranin takuu on saksalaistapaan ainoastaan kaksi vuotta. Se on paljon vähemmän kun monen kilpailijan tarjoama.

Volkswagen Touran

PLUSSAT

+ Tilat ja muunneltavuus

+ Erillisistuimet jokaiselle

+ Moottorien ominaisuudet

+ Ajo-ominaisuudet

+ Matkustusmukavuus

MIINUKSET

- Varapyörä ei ole vakiovaruste

- Konepelti ei näy kuljettajan paikalle

- Lyhyt takuu

 Volkswagen Touran.

TEKNIIKKAA 

Merkki ja malli  VW Touran 1.2 TSI VW Touran 1.4 TSI (DSG)
Sylinteritilavuus cm3 1197 1395
Suurin teho kW/hv/r/min   81/110/4600-5600 110/150/5000-6000
Suurin vääntömomentti Nm/r/min   175/1400-4000  250/1500-3500
EU-kulutus, kaup./maantie/yhd. l/100 km 6,7/4,8/5,5  6,5/4,8/5,4
CO2-päästö g/km   126 126
Kiihtyvyys 0-100 km/h s 11,3   8,9
Huippunopeus km/h 189 209
Mitat (pituus/leveys ilman peilejä/korkeus/akseliväli) mm 4527/1829/1659/2791  4527/1829/1659/2791
Omamassa kg  1436 1478
Kokonaishinta euroa  26 898,73 (Trendline)  31 213,37 (Trendline)

                   

Merkki ja malli  V VW Touran 1.6 TDI VW Touran 2.0 TDI
Sylinteritilavuus cm3  1598 1968
Suurin teho kW/hv/r/min    81/110/3200-4000 110/150/3500-4000
Suurin vääntömomentti Nm/r/min    250/1500-3000 340/1750-3000
EU-kulutus, kaup./maantie/yhd. l/100 km 5,3/3,9/4,4  5,3/3,9/4,4
CO2-päästö g/km   116 116
Kiihtyvyys 0-100 km/h s 11,9   9,3
Huippunopeus km/h 187 208
Mitat (pituus/leveys ilman peilejä/korkeus/akseliväli) mm 4527/1829/1659/2791  4527/1829/1659/2791
Omamassa kg  1539 1552
Kokonaishinta euroa 29 952,63 (Trendline) 

 35 727,12 (Comfortline)

Juha Tolvanen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti