Etusivu
-
VEROT 22.4.2016
Verkossa palautettu veroilmoituksia ahkerasti
Verkossa on palautettu tänä keväänä huimasti enemmän veroilmoituksia kuin vuosi sitten. Viime vuonna vastaavaan aikaan verkossa oli palautettu reilut 138 000 veroilmoitusta. Nyt tuore luku on 220 000 kappaletta. -
RAHAT 22.4.2016
Riskinotolla tuotot kasvamaan?
Osakesäästäjä voi lisätä riskinotolla sijoitussalkkunsa tuotto-odotuksia, mutta kannattaako pitkäjänteisen sijoittajan innostua riskistä? -
RAHAT 21.4.2016
Mitä rahastot tuottavat?
Taloustaidon vertailussa ovat mukana osakerahastot, yhdistelmärahastot ja korkorahastot. Mukana ovat myös omistajalukumäärältään suurimmat rahastot. -
KOTI 21.4.2016
Onko omakotitalon myynti verovapaa?
Omistan omakotitalon, joka on nyt vuokralla. Olen asunut omakotitalossa vuosina 2010-2013 yli kaksi vuotta. Meneekö myyntivoitosta veroa? -
RAHAT 20.4.2016
Virheitä esitäytetyn veroilmoituksen arvopaperikauppatiedoissa
Metsä Boardin ja SRV Yhtiöiden arvopaperitiedoissa on virheitä esitäytetyllä veroilmoituksella. Tarkista myös, oletko vaatinut oikein vähennystä Elcoteq SE:n konkurssista syntyneistä luovutustappioista. -
RAHAT 20.4.2016
Taas tuli merkittävää: Lehto Group listautuu
Lehto Groupilla on hyvä stoori. Pörssilistautuvan rakennusyhtiön slogan kuuluu "talousohjattua rakentamista", mikä viittaa ikeamaiseen lähtökohtaan: ensin suunnitellaan hintalappu. -
KOTI 19.4.2016
Mikä pankki tarjoaa edullisinta asuntolainaa?
Pankkien Taloustaidolle antamien asuntolainatarjousten korot ovat tutuissa lukemissa. Huhtikuussa edullisin korkotarjous on 1,08 prosenttia ja kallein 1,50 prosenttia. -
KOTI 18.4.2016
Toivo heräsi taas asuntomarkkinoilla
Osakeasuntojen hinnat nousivat helmikuussa hieman edellisestä kuukaudesta, kertoo Tilastokeskus. Se ei todellakaan riitä lupaukseksi paremmasta huomisesta, mutta aika monella taholla uumoillaan nyt käännettä kohti vilkastuvia asuntomarkkinoita. -
VEROT 15.4.2016
Verohallinnot sopivat Panama-tietovuotoon liittyvästä yhteistyöstä
Suomen verohallinto tekee yhteistyötä muiden maiden verohallintojen kanssa Panama-tietojen saamiseksi ja hyödyntämiseksi. -
VAPAALLA 15.4.2016
Haluaisitko sinäkin ajaa klassikkoautolla?
Maailman suurimmassa klassikkoautoilutapahtumassa julkistettu tutkimus kertoo, että peräti reilu neljännes saksalaisautoilijoista haluaisi ajella klassikkoautolla. -
VAPAALLA 15.4.2016
Saako ruotsinlaivalta hyvää viiniä?
Molemmat laivayhtiöt ovat panostaneet ruokaan ja viineihin, kumpikin omalla tyylillään. -
KOTI 14.4.2016
Taloyhtiön remontti kiinnostaa verottajaa
Taloyhtiöiden on kerrottava verottajalle remonttinsa urakkatiedot heti, kun remonttikulujen tiedetään ylittävän 15 000 euroa. Jos taloyhtiössä ei ole ammatti-isännöitsijää, ilmoittamisen koukerot vaativat taloaktiiveilta opiskelua. -
RAHAT 14.4.2016
Saako luovutustappiosta alijäämähyvityksen?
Kuulin, että vuoden 2016 alusta lähtien luovutustappio on muuttunut vähennyskelpoiseksi muusta pääomatulosta, kun se aikaisemmin on ollut vähennyskelpoinen ainoastaan luovutusvoitoista. Voiko luovutustappiosta saada nykyisin myös alijäämähyvityksen? -
VEROT 13.4.2016
VATT: Verotuki lisää yritysten innovaatioita
VATTin tutkimuksen mukaan yhden veroeuron tuki tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan tuo 1,7 euron edestä T&K-investointeja. -
VAPAALLA 13.4.2016
Arvohuutokauppa saa vauhtia nettiuudistuksista
Kun nettihuutokaupan asiakas pystyy nokittamaan kilpailijan huudon, saa arvohuutokauppa uutta puhtia. Kaupat lisääntyvät ja tarjonta kasvaa. Nousevatko hinnat? -
RAHAT 13.4.2016
Asiantuntijoiden arviot: mikä yhtiö ostetaan seuraavaksi?
KARON PÖRSSI Kun pörssiyhtiö päätyy yritysoston kohteeksi, omistajille on yleensä tarjolla makoisat pikavoitot: jotta omistajat myisivät osakkeensa ostavalle yritykselle, ostajan täytyy tarjota houkuttelevaa preemiota eli ylihintaa pörssikurssiin nähden. -
TYÖ & ELÄKE 12.4.2016
Riittääkö yrittäjän eläkemaksu?
Moni yrittäjä vakuuttaa työtulonsa todellisia ansiotuloja alemmiksi ja maksaa näin liian pientä yrittäjän eläkemaksua eli YEL:iä. Yrittäjien vakuutettu työtulo suhteessa ansiotasoon on keskimäärin 70 prosenttia. Mihin kaikkeen matala työtulo vaikuttaa? -
KOTI 8.4.2016
Kodinkone liian halpa korjattavaksi
Vaikka omistaja haluaisi korjauttaa rikkoutuneen kodinkoneensa, vakuutusyhtiö ei välttämättä maksa korjauskuluja. Uuden ostaminen tulee sille usein halvemmaksi. -
VAPAALLA 7.4.2016
Sam Vanni myy tasaisesti
Sam Vannin töiden hinnat ovat olleet nousussa viime vuosina. Ostoa kannattaa harkita varsinkin, jos tarjolla on abstrakti öljymaalaus hänen parhaalta kaudeltaan. -
KOTI 7.4.2016
Maksaako perillinen lahjaveroa hallintaoikeudesta?
Pitääkö perillisten maksaa lahjaveroa, jos leski luovuttaa myös hallintaoikeuden heille? Leski joutuu nimittäin turvautumaan kotiapuun, joten metsän tuotto luetaan hänelle tuloksi. Leski pelkää nyt menettävänsä varojaan.
Näitä muut lukevat nyt
-
KOTI 23.11.2023Onko otoslistallasi elektroniikkaa tai kodinkoneita? Tarkista ensimmäiseksi energiamerkintäMoni kuluttaja suuntaa marras-joulukuussa elektroniikka- ja kodinkonekaupoille. Vastuullinen kuluttaja tarkastaa laitteen energiamerkinnän ennen hankintapäätöstä. Laitteen energiankulutukseen ja si...
-
RAHAT 22.11.2023Björn Wahlroos yritti myydä Nordeaa Saksaan ja KiinaanKARON GRILLI Sampo ryhtyi 2000-luvun jälkipuoliskolla ostamaan Nordeaa pörssistä ja kohosi sen selvästi suurimmaksi osakkeenomistajaksi. Oliko ajatus myydä pankki Keski-Eurooppaan hyvällä preemioll...
-
TYÖ & ELÄKE 24.11.2023Moni eläkeläinen ei löydä sopivaa työtä – eläkkeellä työskentely usein epäsäännöllistä ja satunnaistaPuolet työstä hiljattain vanhuuseläkkeelle siirtyneistä on kiinnostunut työskentelemään. Useimmat eläkkeellä työssäkäyneet ovat jatkaneet samalla työnantajalla samanlaisissa tehtävissä. Työskentely...
-
RAHAT 23.11.2023Kuluttajansuoja koheni verkkokaupassa – nettikauppias, tunnetko uudet velvoitteesi?Kuluttajansuojaa on parannettu muun muassa siten, että luottoa ei saa enää tarjota ensisijaisena maksamisen vaihtoehtona. Kuluttajille ei saa verkkokaupassa tarjota enää ensisijaisesti luottoa tai ...
-
VEROT 23.11.2023Myin metsää ja maksoin lakiosat sisaruksilleni – olenko oikeutettu metsävähennykseen?Perin hiljattain isältäni testamentilla metsää. Maksoin lakiosat sisaruksilleni myymällä puuta vuoden päästä jakotoimituksen jälkeen. Isälläni ei ollut muuta omaisuutta kuin metsää. Hän ei ollut oi...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 8/2026: Asuntosijoittajan sotakassa
Vuokranantajan tase on koetuksella hintaromahduksen jälkeen. Miten vähennetään, kun vuokratuloja ei kerry?
- Jussi Junnin tie Veronmaksajiin
- Kannattaako maksaa erikseen tietoturvasta?
- Kotimarkkinayhtiöt edelleen ahtaalla
- Aktiivinen voi hyötyä sijoituskuoresta
- Huimia eroja autovakuutusten hinnoissa
- Arvopyörä vaatii oman vakuutuksensa
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 15.10.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat






