Etusivu
-
KOTI 14.2.2019
Asuntolaina harkinnassa – suosituin viitekorko on euribor
Uusien asuntolainasopimusten suosituin viitekorko on 12 kuukauden euribor. -
RAHAT 13.2.2019
Taloustaito selvitti: Näihin yhtiöihin menestyneimmät Suomi-salkunhoitajat luottavat
KARON PÖRSSI Rahaston historiallinen menestys kertoo vähänlaisesti jos lainkaan siitä, kuinka rahasto pärjää tulevaisuudessa. Silti on kiinnostavaa katsoa, mihin Suomen parhaat Suomi-osakepoimijat luottavat tällä hetkellä. Siispä availemaan parhaiten tuottaneiden Suomi-osakerahastojen salkkuja! -
VAPAALLA 13.2.2019
Autoiletko hiihtolomalla? Ota auton vara-avain mukaan
Nykyautoissa, joissa lukot toimivat kaukosäätimellä ja käynnistys tapahtuu napilla, virran loppuminen avaimesta tekee elämästä todella vaikeaa. Ota vara-avain mukaan! -
KOTI 12.2.2019
Vaatteet askarruttavat – miten pukeutua ekologisesti?
Ekologisessa pukeutumisessa keskeistä on, että vaatteen elinkaari on mahdollisimman pitkä eikä vaatteita hankita kuin tarpeeseen. Miten hankkia ja käyttää vaatteita niin, ettei turhaan kuormittaisi ympäristöä? -
KOTI 12.2.2019
Perhe ja digi – turvasovelluksia lapsen kännykkään, rajoituksia ruutuaikaan
Tuoreen selvityksen mukaan 80 prosenttia suomalaisvanhemmista on huolestuneita perheensä digihyvinvoinnista, mutta silti vain 14 prosenttia perheistä on käyttänyt keskustelemista keinona vaikuttaa puhelimen käyttöön. Siitä, miten laajasti erilaisia estoja käytetään, ei ole olemassa selvitystä. -
VAPAALLA 12.2.2019
Uusi Honda CR-V tuntuu tutulta – autossa näppäriä yksityiskohtia
Vain nimi ja idea ovat ennallaan, Honda julistaa uudesta CR-V-mallistaan. Tätä taustaa vasten viidennen sukupolven CR-V tuntuu ällistyttävästi edeltäjänsä kaltaiselta. -
RAHAT 11.2.2019
KKV: OP:n bonusten verottomuus ongelma – bonusohjelma hankaloittaa vakuutusten hintavertailua
Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan OP:n bonukset ovat verotuksen kannalta ongelma. Näyttöä siitä, että bonusohjelma rajoittaisi vahinkovakuutusmarkkinoiden kilpailua merkittävästi kuluttajien vahingoksi KKV ei löytänyt. -
VEROT 11.2.2019
Pienyrittäjä, älä unohda hakea arvonlisäveron alarajahuojennusta
Pienyrittäjän kannattaa olla valppaana. Jos tilikauden liikevaihto ilman arvonlisäveroa on alle 30 000 euroa, arvonlisäverot voi saada osittain tai kokonaan takaisin arvonlisäveron alarajahuojennuksena. Tilikaudelta maksetut arvonlisäverot voi saada kokonaan takaisin, jos liikevaihto on enintään 10 000 euroa. -
KOTI 11.2.2019
Omakotitalosta osa vuokralla, osa omassa käytössä – onko talon myyntivoitto kokonaan verovapaa?
Omistan omakotitalon, josta omassa käytössä on 80 neliötä ja vuokrattuna 70 neliötä. Jos nyt myyn kiinteistön, onko myyntivoitto kokonaan verovapaa? -
VAPAALLA 11.2.2019
Taidekauppa ja rahanpesu – yli 10 000 euron taideteoksen ostajan henkilöllisyys ja varojen tausta vahvistettava
Uusien, vuoden 2019 alusta voimaan tulleiden rahanpesusäännösten mukaan taidekauppiaan pitää vahvistaa jokaisen yli 10 000 euron taideteoksen ostajan henkilöllisyys sekä ostoon käytettyjen varojen tausta ennen kuin hän myy teoksen. -
RAHAT 8.2.2019
Osakkeiden maksuton säilytyspalvelu Arvopaperikeskuksessa päättyy helmikuun lopussa
Arvopaperikeskuksessa osakkeita säilyttäneiden pitää viimeistään nyt päättää, missä alkavat osakkeitaan säilyttää. Osakkeiden maksuton säilytyspalvelu Arvopaperikeskuksessa päättyy helmikuun lopussa. -
BLOGIT 8.2.2019
Suomi mainittu! Mutta miten tehdä hyvästä terveysalasta vieläkin parempi?
Meillä suomalaisilla on perinteisesti tapana pohtia sitä, mitä meistä ulkomailla ajatellaan. Kati Nymanilla on hyviä uutisia – kansainvälisten terveysalan yritysten mielestä Suomi näyttää melko houkuttelevalta investointikohteelta. -
RAHAT 8.2.2019
Kymppitonni pankkiin – millaista korkoa on tarjolla määräaikaiselle talletukselle?
Taloustaito kysyi helmikuun alussa kahdeltatoista pankilta, millaista korkoa ne tarjoavat 6, 12 ja 24 kuukauden talletuksille, kun talletettavana on 10 000 euron summa. -
TYÖ & ELÄKE 7.2.2019
Yritystoiminnan aloittaminen helpottuu – yksityisten osakeyhtiöiden 2 500 euron vähimmäispääomavaatimus poistuu
Yritystoiminnan aloittaminen helpottuu heinäkuussa, kun yksityisiltä osakeyhtiöiltä poistuu 2 500 euron vähimmäispääomavaatimus. -
RAHAT 7.2.2019
Myyn pörssiosakkeita lapselleni – maksaako tytär kaupasta varainsiirtoveroa?
Minulla on pörssiosakkeita, jotka haluan myydä lapselleni. Jos myyn pörssiosakkeet tyttärelleni siten, että hän ei osta niitä pörssistä, joutuuko lapseni maksamaan varainsiirtoveroa? -
RAHAT 7.2.2019
Salkunhoitaja Olli Viitikko syttyy laskevista osakekursseista – Taalerin arvosijoittaja metsästää laatua
Salkunhoitaja Olli Viitikko innostuu, kun yhtiön osakekurssi valuu ilman järkevää syytä. Arvosijoittaja haistaa osakkeen potentiaalisen aiheettoman aliarvostuksen. -
VAPAALLA 6.2.2019
Peugeot 508 on perheellisen urheiluauto – ei vanhoille eikä vaivaisille
Peugeot 508:n luonne muuttui sukupolvenvaihdoksessa totaalisesti. Aika näyttää, ovatko auton ostajat valmiita asettamaan sulavalinjaisuuden käytännöllisyyden edelle. -
BLOGIT 5.2.2019
Miten ostolakossa oleva palkitsee itsensä?
Miten palkitsisin itseni jonkin ison työrupeaman jälkeen, jos en voisi kruunata päivääni hankkimalla jotakin uutta ja kaunista? Jos ostolakko tuntuu mahdottomalta, kannattaa uusien houkutusten äärellä ainakin kysyä itseltään pari kysymystä. Tuottaako tämä esine tai vaate minulle iloa? Ja ennen kaikkea: ilahduttaako se minua vielä huomennakin? -
VAPAALLA 5.2.2019
Keräilyvuosi 2019 – tarkkaile värejä, kromia ja rottinkihuonekaluja
Huutokauppavuoden 2019 alku näyttää siltä, että ainakin pohjoismaisen designin suosio jatkuu ja voimistuukin. Myös 1970- ja 1990-lukujen esinemaailma on nousemassa suosioon. -
KOTI 4.2.2019
Asuntolaina 100 000 euroa – mitä laina maksaa?
Taloustaidon vertailussa on mukana asuntolainatarjouksia yhdeksästä pankista. Tammikuun alussa asuntolainojen korot vaihtelivat 0,84 prosentista 1,10 prosenttiin.
Näitä muut lukevat nyt
-
KOTI 26.6.2024Taltuta helle sisällä – näin toimii siirrettävä ilmastointilaiteLiiallinen kuumuus tekee sisätiloista epämukavia, pahimmillaan jopa hengenvaarallisia. Moni hankkii siirrettäviä viilennyslaitteita. Varsin tehokaskaan laite yksin ei välttämättä riitä. Tutkimusten...
-
RAHAT 25.6.2024Säästö- ja sijoitustilit – parhaat korot nyt 3,75 prosenttiaSäästö- ja sijoitustilien korot vaihtelevat 0,25 prosentista 3,75 prosenttiin. Taloustaidon vertailussa on esimerkkejä tileistä, joiden korko ylittää nollan. Lähde: Suomen Rahatieto
-
VAPAALLA 25.6.2024Millaisen menestyselokuvan tekisit rahasta, Joonas Nordman?SuomiAreena on pyörähtänyt käyntiin. Taloustaidon Outi ja Aniina törmäsivät helteisessä Porissa näyttelijä Joonas Nordmaniin. Mitä Joonas ajattelee veroista ja minkälaisen menestyselokuvan hän teki...
-
KARON PÖRSSI 26.6.2024
🅑 JÄSENILLE
Tuore tutkimustulos: Voittajan kirous piinaa myös Helsingin pörssissäKARON PÖRSSI Niin sijoitusmarkkinoiden akateemiset tutkijat kuin sijoittamisen käytännön harjoittajat etsivät markkinoilta sellaisia säännönmukaisuuksia, joita hyödyntämällä pystyy parantamaan risk... -
KOTI & AUTOT 25.6.2024
🅑 JÄSENILLE
Volvo XC60 on kestosuosikki, mutta mihin suosio perustuu?Volvo XC60 on ollut Suomen myyntilastossa pitkään aika erikoinen kummajainen. Auto on iso ja melko kallis, mutta siitä huolimatta se on ollut useita vuosia yksi myydyimmistä malleista sekä uusien e...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Omaisuus aviopuolison lapselle ja lapsenlapsille – mikä on lasten perintöveroluokka?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Huijarit löysivät mobiilivarmenteen – aseta ihmeessä häirinnänestokoodi
- Miten onnistuu testamentin peruminen?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Miten lahjaksi saadun asunnon myyntiä verotetaan? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
Taloustaito 9/2026: Mitä sähkö maksaa tulevana talvena?
Sähkön hinta pompsahtaa taas talvella. Miten paljon sähkösopimuksen valinta vaikuttaa laskun loppusummaan?
- Mitä saa satasella puhelinkaupoilla?
- Perinnönjakokirjalla omaisuus jakoon
- Palkkaa vai osinkoa yrittäjälle?
- Kannattaako ottaa vauvavakuutus?
- Jakautumiset tuovat uutta verta pörssiin
- Ensiasunnon ostajat heräilevät
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »
Seuraava Taloustaito ilmestyy 12.11.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
VAPAALLA 13.2.2017Hakkapeliitta 9:ssä on uusi kahden erilaisen nastan konseptiUudessa Hakkapeliitta 9 -talvirenkaassa on kahdenlaisia nastoja, joista keskialueen nastan kärki on viistottu uudella tavalla. Myös Hakkapeliitan kuviointia ja kumiseosta on uusittu. Nokian Renkaa...
-
VAPAALLA 20.2.2017Audi A3 e-tron ei vie sähköllä pitkälleAudi A3:n hybridimalli e-tron on kelpo ajokki – sähkö vain loppuu turhan nopeasti. Audin A3-mallisto uudistui viime vuonna, mutta ulkonaisesti muutokset ovat hyvin huomaamattomia. Hybridi-Audin mit...
-
KOTI 13.2.2017Uudisasunnon ostaja, tarkista turvasiUudisasunnon ostajan suurimpia riskejä ovat rakennuksen virheet sekä rakennuttajan konkurssi. Ostajaa suojataan rakennuttajalta vaadittavilla vakuuksilla, mutta turvassa on aukkoja. Jos on ostamass...
-
RAHAT 15.2.2017Osinkoa kaiken aikaaKARON PÖRSSI Orava sen aloitti. Vuonna 2014 tapahtuneesta listautumisestaan asti Orava Asuinkiinteistörahasto on maksanut osinkoa neljännesvuosittain. Tänä vuonna se saa seuralaisia, kun Helsingin ...
-
VAPAALLA 21.2.2017Muistatko kiinnittää turvavyön?Turvavyötä käytetään tunnollisemmin etupenkillä kuin takapenkillä. Vain viitisen prosenttia etupenkillä matkustavista jättää turvavyön kiinnittämättä. Takapenkillä matkaavista turvavyön unohtaa 15 ...
-
RAHAT 10.2.2017Rahastot vertailussa: osake-, yhdistelmä- ja korkorahastotTaloustaito vertaili osakerahastoja, yhdistelmärahastoja ja korkorahastoja. Mukana ovat myös omistajalukumäärältään suurimmat rahastot. Vertailussa ovat mukana rahastot sellaisista rahastoyhtiöistä...
-
VAPAALLA 10.2.2017Iloinen aihe nostaa taideteoksen hintaaMiten arvioida taideteoksen hinta? Hyvä signeeraus ei aina riitä parhaaseen hintaan, ja teoksen aihekin vaikuttaa. Jokaisen olisi hyvä osata tehdä taideteoksen alustava hinta-arvio itse. Jo muutama...
-
VAPAALLA 17.2.2017Trahtööri Seipel uskoi ruokaan ja juomaanTurussa elettiin 1780-lukua. Johan Seipel nuoremman mielestä ruoka- ja juomamyynnin tulevaisuus näytti valoisalta. Hallintovalta kuului vihdoin purkavan myynti- ja anniskelusäännöksiä. Näkymien par...
-
VAPAALLA 17.2.2017Yhteiskäyttöpalveluilla säästöä autoiluunMuun muassa Mercedes-Benziä maahantuova Veho kokeilee nyt ensimmäisten joukossa autojen jakamistaloutta. Myös leasingfirmat ALD ja Arval pyrkivät yhteiskäyttömarkkinoille. Perinteikäs Veho on norji...
-
KOTI 16.2.2017Voiko matkakustannukset iäkkäiden vanhempien luo vähentää?Miehelläni on ennakkoperintönä saatu omakotitalo, joka sijaitsee 440 kilometrin päässä kodistamme. Mieheni iäkkäät vanhemmat asuvat talossa. He maksavat talon juoksevat käyttökulut. Voimmeko vähent...
-
VEROT 15.2.2017Pääministeri Sipilä: Hallitus luopuu vene- ja moottoripyöräveroistaHallitus on päättänyt luopua suunnittelemastaan moottoripyöräverosta. Pääministeri Juha Sipilä kertoi asiasta twiitissään keskiviikkona. Valtiovarainministeriön lakiluonnoksen mukaan moottoripyöräv...
-
VAPAALLA 14.2.2017Riittävätkö rokotuksesi matkalla?Suomalaiset matkustavat entistä useammin ja kauas. Matkalle lähtiessä on tärkeää tarkistaa, ovatko omat rokotukset voimassa ja mitä mahdollisia lisärokotteita matkakohteessa tarvitaan. Mitkä ovat ...
-
VAPAALLA 21.2.2017Mitä taidesijoittaja ostaa vuonna 2017?Taidesijoittaja arvostaa vuonna 2017 uutta ja raikasta tyyliä. Avainsanoja ovat vahvat värit, retro, kannanotto, eksoottisuus, söpöys, globalisaatio ja etnisyys. Pitkittynyt talouden matalasuhdann...
-
KOTI 20.2.2017Onko asuntokaupoilla vielä ostajan markkinat?Suomen taloudesta on yhtäkkiä alettu saada aurinkoisia uutisia ja ennusteita. Myönteinen vire on siirtynyt salamavauhtia myös asuntomarkkinakatsauksiin. Aika vähästä ilo nyt revitään. Talouden usko...
-
KOTI 15.2.2017Kiinteistöverotuspäätökset tulossa maaliskuussaKiinteistönomistajat saavat kiinteistöverotuspäätöksen maaliskuussa. Ilmoituksen viimeinen korjauspäivä on merkitty ilmoitusosaan. Se on joko 9.5.2017 tai 16.5.2017. Yhteisöjen ja yhteisetuuksien v...
-
VAPAALLA 13.2.2017Laaja valikoima HakkapeliittojaNokian Hakkapeliittoja on tuotannossa kolmen eri sukupolven renkaina. Uuden ysin kokovalikoima kattaa monenlaiset autot. Maailman parhaiden nastoitettujen talvirenkaiden kehittäminen on nastateknol...
-
VEROT 21.2.2017Tulli keräsi veroja 10,8 miljardia euroa vuonna 2016Tulli kantoi vuonna 2016 veroja ja maksuja yhteensä 10,8 miljardia euroa. Verokertymä oli noin 400 miljoonaa euroa edellistä vuotta suurempi. Lähes kaikkien Tullin keräämien verojen ja maksujen mää...
-
RAHAT 16.2.2017Metsänomistaja, oletko aktiivinen vai hiljainen?Useimmat yksityismetsän omistajat haluavat metsästään tuottoa. Moni arvostaa myös luontoa ja ympäristöä. Miksi osa metsänomistajista ei tiedä, mitä metsältään haluaa? Suomen yksityismetsien pinta-a...
-
RAHAT 22.2.2017Tulospettymysten ja osinkoyllätysten sesonkiKARON PÖRSSI Kaikki merkittävät Helsingin pörssin yhtiöt ovat kertoneet viime vuoden tuloslukunsa. Tuloskautta sävyttivät muutamat poikkeuksellisen suuret kurssimuutokset. Esimerkiksi UPM-Kymmenen ...
-
VEROT 13.2.2017Finanssiala kannustaisi säästämistä verotuksellaVapaaehtoinen eläkesäästäminen on tapettu tempoilevilla veroratkaisuilla, vaikka suomalaisten tarve varautua taloudellisesti eläkevuosiinsa on koko ajan kasvussa. Näin kritisoi Finanssialan Keskusl...






