Kiertelin yhtenä lauantaina tavaratalossa ystäväni kanssa. Hän löysi alennusmyynneistä kaksi upeaa juhlamekkoa, joihin hän ihastui heti. Hän kuitenkin epäröi, kannattaisiko hänen ostaa molemmat. Tulisiko niille käyttöä?
”Sä voit palkita itsesi. Sä sait just uuden työpaikankin”, sanoin hänelle.
”Mä oon palkinnut itseni jo aika monta kertaa”, ystävä naurahti.
”Mutta sä olit edellisessä työpaikassa aika pitkään. Yksi palkinto jokaisesta vuodesta!”
Ystäväni käveli hymyillen kassalle.
Varmasti jokainen on joskus harjoittanut elämässään jonkinlaista palkitsemissysteemiä. Romaanikirjailijalle tällaisia tilanteita tulee vastaan useita. Voin palkita itseni, kun olen näyttänyt käsikirjoituksen ensimmäisen version kustantajalle. Ja toisen version. Ja kolmannen. Kun kirja on taittovaiheessa, voin hemmotella itseäni creme brüleellä ja inkivääriteellä. Ja kun kirja on mennyt painoon, saan todellakin ostaa uuden hienon puseron. Tai aidot nahkakengät! Tai kirjan, jossa on kauniit kannet!
Luin hiljattain Ylen jutun, jossa käsitellään kiinnostavaa ilmiötä: ostolakkoa. Ihmiset kokeilevat elää vaikkapa vuoden verran niin, etteivät osta uusia vaatteita tai tavaroita.
Haastatelluilla tuntui olevan ostolakoista hyviä kokemuksia. Kun ajatukset eivät enää pyöri kuluttamisen ympärillä, onkin yhtäkkiä enemmän aikaa olla jouten, nauttia hiljaisuudesta ja rauhasta, lukea kirjoja, harrastaa liikuntaa. Vuorovaikutus läheisten kanssa tuntuu entistä merkityksellisemmältä.
Jutussa kerrotaan, että ihmiset ovat alkaneet miettiä enemmän ympäristön hyvinvointia ja eettisiä valintoja. Ostolakon etuna on tietysti myös rahan säästyminen.
Eräs läheisenikin sanoi tammikuussa ryhtyvänsä vaatteiden ja tavaroiden ostolakkoon. Huolestuin heti, koskeeko päätös myös minun syntymäpäivälahjaani. Onneksi vastaus oli kieltävä.
Samalla aloin miettiä, miten itse selviäisin lakkohaasteesta. Kuinka pitkään pärjäisin ostamatta mitään uutta?
Luulen, että vaatekaupoissa pystyisin aika helposti välttämään kiusauksia. Kaapissani lymyää niin monia asuja, että tulisin niillä varmasti toimeen pitkän aikaa.
Sen sijaan muiden hyödykkeiden kanssa voisi tulla ongelmia. En esimerkiksi pärjäisi päivääkään ilman Aqualan-rasvaa. Se on olennainen osa jokailtaista meikinpoisto- ja käsienvoitelurituaaliani.
Ehkä pitäisi viettää sellainen vuosi, etten saisi ostaa mitään muita tavaroita paitsi Aqualania ja hammastahnaa.
Mutta miten palkitsisin itseni jonkin ison työrupeaman jälkeen, jos en voisi kruunata päivääni hankkimalla jotakin uutta ja kaunista?
Voisin ainakin mennä teatteriin tai elokuviin ja nauttia aineettomista kulttuurielämyksistä. Voisin kävellä suosikkipaikkaani Töölön kirjastoon ja lainata hyvän kirjan tai dvd:n.
Yksi mahdollisuus olisi mennä sauvakävelylle Seurasaareen lumipuiden keskelle. Ostin alkuvuodesta elämäni ensimmäiset kävelysauvat vetreyttääkseni istumatyön kiduttamia niskojani.
Vaikka olenkin melko säästäväinen luonne, en suoraan sanottuna usko, että kykenisin kovinkaan laajamittaiseen ostolakkoon. Voisin kuitenkin kiinnittää enemmän huomiota kulutustottumuksiini. Jos törmään kaupassa ihan kivan näköiseen paitaan tai edullisiin korviksiin, olisi järkevää miettiä, tarvitsenko niitä todella. Vai kannattaisiko pikemminkin järjestellä vaatekaappi tai rihkamaa pursuava korulipas uudelleen ja kaivaa niiden kätköistä vanhoja, unohtuneita aarteita?
Japanilainen Marie Kondo on tullut kuuluisaksi siivousfilosofiastaan, jonka tarkoituksena on auttaa ihmisiä järjestämään koteja uuteen uskoon. KonMari-menetelmästään tunnettu Kondo kannustaa ihmisiä luopumaan turhista tavaroista ja kysymään itseltään, mitkä esineet todella tuottavat heille iloa.
Tuon sama kysymys kannattaa pitää mielessä myös vaatekaupoissa ja tavarataloissa, uusien houkutusten äärellä. Tuottaako tämä esine tai vaate minulle iloa?
Ja ennen kaikkea: ilahduttaako se minua vielä huomennakin?
Taina Latvala
Kommentoi