veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Vuokra-auto alle ja Eurooppaan – kahdeksan vinkkiä vuokraajalle

Vuokra-auto alle ja Eurooppaan – kahdeksan vinkkiä vuokraajalle
29.6.2022

Auton vuokraamisessa ulkomailla voi tulla yllätyksiä jo paikan päällä tai sitten jälkikäteen, kun on palannut kotimaahan. Ohessa kahdeksan vinkkiä, joiden avulla onnistut auton vuokraamisessa ulkomailla.

1. Varaa riittävästi aikaa vuokraustilanteeseen

Varsinkin isoilla lentokentillä vuokraamojen jonot voivat olla joskus jopa yli tunnin mittaisia. Varaa lapsille ja itsellesi juomista ja syömistä, että jaksat jonottaa ja käydä sopimuksen rauhassa läpi.

2. Muista ottaa vakuutus sekä lisäturva

Omavastuuta voi pienentää erilaisilla turvilla/vakuutuksilla. Omavastuu on osuus, joka veloitetaan, jos autolle sattuu jotain vuokrauksen aikana. Vuokraajayritys valitsee tällöin itse korjaamon. Kannattaa siis huomioida, että pienetkin vauriot saattavat aiheuttaa sen, että koko omavastuu veloitetaan.

Vakuutuksetkaan eivät tietenkään aina kata kaikkea – joihinkin ei kuulu esimerkiksi renkaat tai tuulilasi.

Huomaathan, että vakuutus ei ole sama asia kuin peruutusturva. Auton vuokraukseen liittyvä vakuutus on monesti kätevintä hoitaa suoraan autonvuokrausfirman kautta.

3. Tee aina sopimukset kirjallisesti

Suullisesti sovituista asioista ei jää näyttöä. Lue sopimus huolellisesti läpi ja tee sopimus kielellä, jota ymmärrät riittävän hyvin.

Huomioi lisämaksut, joita voi tulla muun muassa kahdesta kuljettajasta tai jos jättää auton vuokra-ajan päätyttyä eri paikkaan kuin mistä sen vuokrasi. Myös nuoresta kuljettajasta saatetaan laskuttaa enemmän. Käy nämä asiat rauhassa läpi ennen vuokrausta.

Lisävarusteista kuten lasten turvaistuimesta laskutetaan yleensä lisää, ja mahdollisesti tulee vielä paikallinen vero. Perehdy myös sopimusten lyhenteisiin jo etukäteen. Useimmiten lyhenteissä on kyse vakuutustyypeistä ja turvasta, jolla pienennetään omavastuuta.

4. Maksa autonvuokraus luottokortilla

Auton vuokraaminen ei yleensä onnistu ilman luottokorttia. Autovuokraamo käyttää asiakkaan luottokorttia panttina vakuusmaksuista.

5. Tarkista auto

Kuvaa auto ja ilmoita jokaisesta jo olemassa olevasta pienestä jäljestä myyjälle ennen vuokra-auton käyttöönottoa, mikäli sopimuspaperissa ei ole jo jäljestä mainintaa. Tarkista lisäksi, että valot, vanteet ja puskurit ovat kunnossa.

6. Tunne paikalliset liikennemerkit ja -säännöt

Tutustu vuokrausmaan liikennelainsäädäntöön. Jos saat sakot, on vuokraamolla yleensä ehtojen mukaisesti oikeus veloittaa myös hallinnollinen maksu kuluttajalta, koska sakon antanut taho pyytää vuokraamolta kuljettajan yhteystietoja. Kuluttajan maksettavaksi tulee siis sakon lisäksi myös mahdollinen hallinnollinen lisäkulu.

7. Ole tietoinen tietullimaksusta ja muista maksuista

Esimerkiksi Lontoossa on tietyillä alueilla pakollinen ”Dart charge” -maksu (Dartford crossing charge) tiettyihin kellonaikoihin, ja se perustuu automaattiseen rekisterikilpitunnukseen. Maksut ovat luonteeltaan julkisoikeudellisia. Maksut kannattaa maksaa lyhyen määräajan sisällä, jotta välttyy niiden kasvamiselta.

8. Vuokrausmaan laki pätee

Vuokrasopimus tehdään aina siinä maassa, missä auto vuokrataan, vaikka itse varaus olisikin tehty esimerkiksi suomenkielisten välittäjäsivustojen kautta. Vuokrausmaan lainsäädäntö tulee sovellettavaksi.

Vinkit: Euroopan kuluttajakeskus, autovuokraamojen verkkosivut (vinkki nro 4)

TIEMAKSUT JA YMPÄRISTÖVYÖHYKKEET | Tiemaksukäytännöt ja ympäristövyöhykkeet vaihtelevat paljon maittain ja niihin on hyvä tutustua etukäteen ennen matkaa, jotta välttyy isoilta sakoilta kohdemaassa. Lisätietoa aiheesta Autoliiton verkkosivuilla.

Minna Petäinen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti