Mitäpä jos jatkuvasti päivittyviä taideteosten ja taiteilijabrändien ”kursseja” voisi seurata näytöltä kuten osakekurssien kehitystä? Edelfeltin kurssi nousussa 12 prosenttia, Särestöniemen kurssi laskenut eilisestä 0,5 prosenttia.
Kansainvälisillä suurten pääomien taidemarkkinoilla erilaisia versioita tällaisista vaihtoehdoista on ollut jo pitkään. Sellaisia ovat muun muassa ammattilaisten käyttämä sivusto artprice.com ja Pohjoismaissa barnebys.com.
Jotta taidetta voisi aktiivisesti ostaa ja myydä näkemättä teosta edessään, pitäisi päivitettyä ja vahvistettua teostietoa olla runsaasti ja kaikkien kiinnostuneiden saatavilla.
Toisaalta sijoitustaide edustaa vain noin kahta prosenttia kaikesta kuvataiteen klassikoiden parhaimmistosta ja sijoituskohteeksi sopivien teosten löytäminen koko tarjonnasta on aina haastavaa. Jos kuitenkin verkostot ovat tarpeeksi laajat, asiantuntevat ja luotettavat, voisi toiminta onnistua.
Käytännössä parhaiten toimivat sellaiset nettisivustot, joihin pääsevät vain etukäteen tarkistetut taidesijoituskohteet ja ammattisijoittajat. Osa heistä toimii jopa niin, että he vaihtavat teoksia keskenään ilman, että raha liikkuu.
Maailmalla on myös monia erilaisia taidesijoitusrahastoja sekä mahdollisuuksia ostaa osuuksia arvoteoksista. Monia näistä en suosittele lainkaan.
Riski siirretään usein ostajalle
Caveat emptor eli latinan sanonta ostaja varokoon muistuttaa ehkä suurimmasta riskitekijästä päivittäisessä taidetreidauksessa. Näin siksi, että sen varmistaminen, sopiiko teos sijoituskohteeksi, vie aikaa. On varmistettava esimerkiksi teoksen palautusmahdollisuus, aitous, kunto ja taustatiedot.
Ongelmana on, että liian usein isot huutokauppatalot myyvät teoksia siten, että esimerkiksi teoksen ilmoitettuja taustatietoja ei ole varmistettu. Tällöin huutokauppatalot eivät ota vastuuta, jos taustatiedoissa ilmenee myöhemmin virheitä. Ja asiakkaiden on tyydyttävä tällaiseen sopimukseen.
Jos myyjä ei anna täyttä takuuta teoksen aitoudesta ostajalle, ostajan oikeuksien pitäisi olla juridisesti hyvin selviä – myös silloin, kun myyjä on yksityinen. Kuluttajansuojan tulisi olla tarpeeksi kattava ja nopea, jotta päivittäinen taidetreidaus olisi mahdollista.
Aktiivisesta taidekaupasta kiinnostunut sijoittaja arvioi taidesijoituksen tuottoa ja sijoitusajan pituutta sekä pohtii, mistä saa oikeaa tietoa, osaako valita oikean työn ja miten välttää väärennöksiä. Taidemarkkinoilla tiedonsaanti on niukkaa ja siksi laadukas ammattiapu on tarpeen kokeneellekin taidesijoittajalle.
Taidesijoittamisen haastavuutta lisää myös se, että jopa saman taiteilijan jokaisella taideteoksella on oma ”kurssikehityksensä”. Perinteisessä taidesijoittamisessa nopeaa voittoa tavoitteleva sijoittaja ostaakin teoksen vasta, kun tietää, minne hän voi sen myydä ja milloin. Mitä maailmanlaajuisemmin pystyy toimimaan, sitä parempi.
Yksi taidemarkkinoiden lainalaisuuksista pätee ajasta toiseen: osta niin kallista klassikkotaidetta kuin pystyt. Mitä arvokkaampi suositun taiteilijan taideteos, sitä paremmin se säilyttää arvonsa.
Kaikki kulut huomioon
Treidaajan pitää laskea tarkkaan kulut: taiteen säilytys-, vakuutus- ja kunnossapitokulut sekä korkeat myynti- ja ostokulut.
Huutokaupattaessa teoksen vasarahintaan lisätään huutokauppatalon välittäjähinta. Esimerkiksi Bukowskilla se on myyjän osuudesta 15 prosenttia ja ostaja maksaa 22,5 prosenttia. Vanhemman taiteen kaupasta menee korkein eli 24 prosentin arvonlisävero.
Kulujen minimoimisella pystyy silti vaikuttamaan paljon sijoituksen kannattavuuteen.
Jotta taidetreidauksessa voisi onnistua, pitäisi olla mahdollisuus ostaa ja myydä vain sellaisia parhaita taidesijoituskohteita, joiden omistussuhteet ovat tiedossa ja provenienssi vahvistettu, joissa on signeeraus sekä alkuperäiset kehykset, hyvä kunto, verot maksettu.
Jos teos tulee myyntiin kuolinpesästä, teoksen tulee näkyä edellisen omistajan perukirjassa sekä vakuutuksessa.
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja taidemarkkinoiden asiantuntija
